Erilaisten rikosten uhrit ja erilaiset ihmiset rikoksen uhrina
Rikoksen uhreilla on olemassa lukuisia erityistarpeita selviytymistä tukevan avun suhteen riippuen rikoksen laadusta, uhrista ihmisenä ja hänen taustastaan.
Tarvitaan erityispalveluita, mutta voidaanko niitä rakentamalla päästä siihen, että kaikki palvelun tarvitsijat olisivat edes jollain mittarilla samalla viivalla ja niin, ettei ”tuolien väliin” jää sellaisia uhriryhmiä, jotka eivät kuulu kenellekään?
Erilaisille ihmisryhmille pitää olla heidän tarpeisiinsa vastaavat tukipalvelut. On olemassa haavoittuvia ja erityisen haavoittuvia ihmisiä. Henkirikoksen uhrien omaiset tarvitsevat erilaisia asioita selviytymisensä tueksi kuin seksuaalirikoksen uhrit. Lähisuhdeväkivallan uhrien tukeminen edellyttää puolestaan erityisosaamista ja ymmärrystä lähisuhdeväkivallan traumatisoivasta vaikutuksesta. Ihmiskaupan uhrien auttamiseksi on valtakunnallisesti luotu viranomaisjohtoisesti erityinen auttamisjärjestelmä. On myös omaisuusrikosten uhreja, jotka ovat kokemaansa liittyen soveltuvan tuen tarpeessa.
Rikoksen uhriksi joutuneen lapsen tukemisessa on kiinnitettävä huomiota erilaisiin asioihin kuin rikoksen uhriksi joutuneen vanhuksen kohdalla. Aistivammainen rikoksen uhri tarvitsee erilaista tukea kuin liikuntavammainen. Hyvin suomenkielen taitavan ja suomen kulttuurin tuntevan tukeminen on erilaista kuin on huonosti tai ei ollenkaan kieltä taitavan ja eri kulttuurista tulevan tukeminen. Ruuhkasuomessa asuva tarvitsee erilaisia toimenpiteitä kuin haja-asutusalueella asuva. Etelä-Suomen tilanne on rikoksen uhrille eri kuin on Lapin tilanne.
Pelkään että ilman strategian muutosta, emme koskaan pääse siihen, että rikoksen uhrit olisivat edes jollain mittarilla samalla viivalla tukipalvelujen suhteen.
Me tarvitsemme kokonaissuunnitelman rikosuhrityölle, jossa sovitaan kokonaistavoitteet ja sen jälkeen kunkin toimijan yksilölliset tavoitteet. Me tarvitsemme erityisosaamisen yksiköitä, mutta me tarvitsemme myös valtakunnallisesti kattavan järjestelmän, joka pystyy tukemaan kaikenlaisia rikoksen uhreja ja ohjaamaan heitä edelleen erityispalveluihin tai kysymään oman osaamisensa tueksi neuvoja ja tukea erityispalveluista silloin, kun erityispalvelun käytännön tuki ei ulotu kyseiselle paikkakunnalle.
Eikö näin juuri ole? Eikö Rikosuhripäivystys (RIKU) ole se taho, joka tukee kaikkien rikosten uhreja. Vastaus on periaatteessa kyllä, mutta nyt RIKU kamppailee kaikkien erityispalveluiden kanssa samassa tilanteessa kipuillen riittämättömien resurssien kanssa, eikä siksi kykene hoitamaan omaa ”rooteliaan” kunnolla. Meillä ei ole kokonaissuunnitelmaa, jossa huomioitaisiin kokonaisvaltaisesti sekä järjestöjen että viranomaisten resurssit, toimet ja ohjelmat.
Väitän, että nykyisellä järjestelmällä hukkaamme huomattavan määrän osaamista, energiaa ja taloudellisia resursseja sirpalemaiseen toimintaan, jossa asiakaslähtöisyys on hakusessa ja tulos kaikkien kannalta epätyydyttävä..
torstai 8. lokakuuta 2009
torstai 17. syyskuuta 2009
Yhteistyötä sovittelun kanssa asiakaslähtöisesti
Minulla oli ilo osallistua sovittelun ruotsinkielisten valtakunnalliseen koulutuspäivään Vaasassa viime sunnuntaina. Sain kertoa RIKUn toiminnasta ja tavoitteista. Tilaisuus oli miellyttävä, kuulijat olivat vastaanottavaisia ja valmiita vuoropuheluun. Vaikutelmaksi jäi, että viestini otettiin vastaan – kiitos siitä.
Pääasiallinen viestini oli, että rikosten ennalta estämisessä meille kaikille riittää töitä ja meitä kaikkia tarvitaan. Sovittelun ja RIKUn, kummankin perusta on restoratiivisessa oikeudessa. Ne tukevat molemmat parhaimmillaan myös rikoksia ennalta estävää työtä, vaikka se ei ole niiden ensisijainen tavoite. RIKU, vaikka toimiikin ensisijaisesti rikoksen uhrien puolesta, puoltaa myös sellaisia toimia joilla rikoksen tekijää tuetaan ”kaidalle tielle”.
RIKU pitää sovittelua erittäin tärkeänä yhteistyökumppaninaan. Yhteistyössä saamme enemmän aikaa kuin yksin tekemällä. Yhteistyötä voi ja tulee vielä parantaa. Nyt sitä on enemmän puheissa kuin toiminnassa. Joissain asioissa eriävien näkemysten ja näkökulmien ei tulisi olla esteenä todelliselle käytännön yhteistyölle. Asioista ja näkökulmista pitää voida keskustella ja toimintatavoista tehdä sopimuksia.
Esityksessäni jäi ajan puutteen vuoksi uupumaan mm. RIKUn tukihenkilön osallistuminen sovitteluistuntoihin uhrin tukena. Periaatteessa tällainen käytäntö on hyväksytty, mutta käytännössä sen joustavalle toteutumiselle on esteitä. Esteet lienevät asenteista ja tiedon puutteesta ja käytännön esteistä johtuvia. Tukihenkilön roolista sovitteluistunnossa ei ole riittävästi käyty keskusteluja eri henkilöstöryhmien kesken ja välillä.
Aloitteena ehdotan, että valtakunnallisesti sovittelu ja RIKU toteuttaisivat yhteisen seminaarin, jossa kummankin tahon johtotehtävissä olevat ja mahdollisesti muu soveltuva henkilöstö voisivat käydä tarvittavaa keskustelua arvoista, asenteista ja käytännöistä asiakaslähtöisesti.
Pääasiallinen viestini oli, että rikosten ennalta estämisessä meille kaikille riittää töitä ja meitä kaikkia tarvitaan. Sovittelun ja RIKUn, kummankin perusta on restoratiivisessa oikeudessa. Ne tukevat molemmat parhaimmillaan myös rikoksia ennalta estävää työtä, vaikka se ei ole niiden ensisijainen tavoite. RIKU, vaikka toimiikin ensisijaisesti rikoksen uhrien puolesta, puoltaa myös sellaisia toimia joilla rikoksen tekijää tuetaan ”kaidalle tielle”.
RIKU pitää sovittelua erittäin tärkeänä yhteistyökumppaninaan. Yhteistyössä saamme enemmän aikaa kuin yksin tekemällä. Yhteistyötä voi ja tulee vielä parantaa. Nyt sitä on enemmän puheissa kuin toiminnassa. Joissain asioissa eriävien näkemysten ja näkökulmien ei tulisi olla esteenä todelliselle käytännön yhteistyölle. Asioista ja näkökulmista pitää voida keskustella ja toimintatavoista tehdä sopimuksia.
Esityksessäni jäi ajan puutteen vuoksi uupumaan mm. RIKUn tukihenkilön osallistuminen sovitteluistuntoihin uhrin tukena. Periaatteessa tällainen käytäntö on hyväksytty, mutta käytännössä sen joustavalle toteutumiselle on esteitä. Esteet lienevät asenteista ja tiedon puutteesta ja käytännön esteistä johtuvia. Tukihenkilön roolista sovitteluistunnossa ei ole riittävästi käyty keskusteluja eri henkilöstöryhmien kesken ja välillä.
Aloitteena ehdotan, että valtakunnallisesti sovittelu ja RIKU toteuttaisivat yhteisen seminaarin, jossa kummankin tahon johtotehtävissä olevat ja mahdollisesti muu soveltuva henkilöstö voisivat käydä tarvittavaa keskustelua arvoista, asenteista ja käytännöistä asiakaslähtöisesti.
tiistai 8. syyskuuta 2009
Kriisityö päättäjien arvovalintojen varassa
Helsingin Sanomat uutisoi to 3.9.2009 Lääkäriseura Duodecimin Käypä Hoito –ohjeiden hoitosuosituksista erilaisten traumaattisten kokemusten jälkityöstöön ja niistä johtuvien pidempiaikaisten mielenterveysongelmien ehkäisyyn. On erittäin hienoa, että tämän kaltainen suositus on nyt kriisityön kehittämisestä päättävien tahojen saatavilla. Kriisityön ottaminen esille laajemminkin on nyt jos koskaan paikallaan.
Kriisityöverkosto Suomessa ei ole kattava ja supistuu entisestään. RAY:n aiemmin vahvasti rahoittama, järjestötoiminnan kautta pääasiallisesti hoidettu kriisityö, on siirtymässä enimmäkseen kuntien harteille palveluiden ammatillisen luonteen ja pysyvyyden vuoksi. Tämän linjauksen seurauksena kriisipalvelujen kehitys on vaarassa, kun kuntien tiukka taloustilanne taantuman vauhdittamana ei mahdollista jouhevaa kriisipalveluiden haltuunottoa ja kehittämistä.
Rikoksen kohtaamiseen liittyvissä kriiseissä on usein tuen tarvetta henkisen tuen lisäksi myös käytännön asioiden hoitoon. Rikoksen uhri tai todistaja ei välttämättä tunne riittävästi oikeuksiaan eikä tiedä mahdollisista haettavista korvauksista tai tukimuodoista. Vaikka yksilö omaisi tietoa, kyvykkyyttä ja voimia peruselämässään, voi rikoksen uhriksi joutuminen lamaannuttaa hänet täysin, puhumattakaan henkilöistä, joilla on elämänhallintaan ja asioiden hoitoon liittyviä ongelmia muutenkin. Rikosoikeusviranomaisten kieli on täynnä erilaisia sanoja, joiden merkitys jää uhrille epäselväksi. Viranomaiset ovat usein myös melko kiireisiä jolloin yksilölliseen palveluun ei jää riittävästi aikaa. On tärkeää, että rikoksen uhri saa kiireettömästi tietoa oikeuksistaan ja mahdollisuuksistaan sellaisella kielellä jota hän ymmärtää. Shokissa oleva rikoksen uhri tarvitsee ehdottomasti tietoa tahosta, joka voi auttaa häntä pidemmällä aikavälillä, sillä vasta alkujärkytyksestä toipumisen jälkeen voi uhrilta odottaa asioiden rationaalista käsittelyä. Myös rikoksen mahdollisesti aikaansaama stressireaktio on havaittavissa vasta ajan kanssa. Rikokseen liittyvässä kriisityössä on tärkeää käsitellä myös mahdolliset kostoajatukset ja pyrkiä estämään yhteistyöllä kostorikoksiin turvautuminen ja/tai mahdollinen uhriksi uudelleen altistuminen.
Rikosuhripäivystyksen näkökulmasta tämän hetkinen huoli jakautuu kahteen asiaan: Rikosuhrineuvonnan alueellinen saavuus ja uhrille osoitettavien jatkopalveluiden riittävyys. Rikokseen liittyvän kriisin kohdalla uhrin henkilökohtainen käytännön asioiden neuvonta ei ole maantieteellisesti kaikkien saatavilla. Puhelinneuvonta ei ole riittävä, vaan tarvitaan lisää palvelupisteitä, joissa voi asioida erilaisten kaavakkeiden kanssa ja pidempien keskusteluiden merkeissä. Palvelun perustana oleva laaja vapaaehtoisten verkosto olisi valmiina, kunhan palvelun laajenemisen koordinointiin ja koulutukseen saataisiin valtiolta lisää varoja. Toinen puute on riittämättömät tukipalvelut perhetyö- ja mielenterveyspalveluiden saralla. Rikoksen uhriksi joutuu jossain tapauksessa useampi ihminen samaan aikaan tai rikos muuten vaikuttaa laajemmin uhrin elinpiiriin. Kuntien palvelutarjonta on riittämätön ja myös joustamaton näissä aina yhtä yllättävissä tilanteissa. Tämä tekee rikoksen uhrien auttamisesta erittäin haasteellista.
Käsillä on niin valtiotahon kuin kuntapäättäjien arvovalinta. Kun resurssit ovat tiukoilla, on tehtävä päätöksiä inhimillisen kärsimyksen minimoimiseksi ja myös pidemmän tähtäimen kustannussäästöjä ajatellen. Kriisipalveluiden yksi tärkeä tavoite on estää kriisistä mahdollisesti kehittyvä pitkäaikainen taloudellinen ja henkinen ongelmakierre. Kriisityön saatavuus niin määrällisen kuin maantieteellisen kattavuuden näkökulmasta on olennainen pitkäaikaisen työkyvyttömyyden ja muunlaisien ongelmakierteiden ehkäisylle. Kriisityöhön tehtävät satsaukset maksavat aikanaan itsensä moninkertaisesti takaisin.
Kriisityöverkosto Suomessa ei ole kattava ja supistuu entisestään. RAY:n aiemmin vahvasti rahoittama, järjestötoiminnan kautta pääasiallisesti hoidettu kriisityö, on siirtymässä enimmäkseen kuntien harteille palveluiden ammatillisen luonteen ja pysyvyyden vuoksi. Tämän linjauksen seurauksena kriisipalvelujen kehitys on vaarassa, kun kuntien tiukka taloustilanne taantuman vauhdittamana ei mahdollista jouhevaa kriisipalveluiden haltuunottoa ja kehittämistä.
Rikoksen kohtaamiseen liittyvissä kriiseissä on usein tuen tarvetta henkisen tuen lisäksi myös käytännön asioiden hoitoon. Rikoksen uhri tai todistaja ei välttämättä tunne riittävästi oikeuksiaan eikä tiedä mahdollisista haettavista korvauksista tai tukimuodoista. Vaikka yksilö omaisi tietoa, kyvykkyyttä ja voimia peruselämässään, voi rikoksen uhriksi joutuminen lamaannuttaa hänet täysin, puhumattakaan henkilöistä, joilla on elämänhallintaan ja asioiden hoitoon liittyviä ongelmia muutenkin. Rikosoikeusviranomaisten kieli on täynnä erilaisia sanoja, joiden merkitys jää uhrille epäselväksi. Viranomaiset ovat usein myös melko kiireisiä jolloin yksilölliseen palveluun ei jää riittävästi aikaa. On tärkeää, että rikoksen uhri saa kiireettömästi tietoa oikeuksistaan ja mahdollisuuksistaan sellaisella kielellä jota hän ymmärtää. Shokissa oleva rikoksen uhri tarvitsee ehdottomasti tietoa tahosta, joka voi auttaa häntä pidemmällä aikavälillä, sillä vasta alkujärkytyksestä toipumisen jälkeen voi uhrilta odottaa asioiden rationaalista käsittelyä. Myös rikoksen mahdollisesti aikaansaama stressireaktio on havaittavissa vasta ajan kanssa. Rikokseen liittyvässä kriisityössä on tärkeää käsitellä myös mahdolliset kostoajatukset ja pyrkiä estämään yhteistyöllä kostorikoksiin turvautuminen ja/tai mahdollinen uhriksi uudelleen altistuminen.
Rikosuhripäivystyksen näkökulmasta tämän hetkinen huoli jakautuu kahteen asiaan: Rikosuhrineuvonnan alueellinen saavuus ja uhrille osoitettavien jatkopalveluiden riittävyys. Rikokseen liittyvän kriisin kohdalla uhrin henkilökohtainen käytännön asioiden neuvonta ei ole maantieteellisesti kaikkien saatavilla. Puhelinneuvonta ei ole riittävä, vaan tarvitaan lisää palvelupisteitä, joissa voi asioida erilaisten kaavakkeiden kanssa ja pidempien keskusteluiden merkeissä. Palvelun perustana oleva laaja vapaaehtoisten verkosto olisi valmiina, kunhan palvelun laajenemisen koordinointiin ja koulutukseen saataisiin valtiolta lisää varoja. Toinen puute on riittämättömät tukipalvelut perhetyö- ja mielenterveyspalveluiden saralla. Rikoksen uhriksi joutuu jossain tapauksessa useampi ihminen samaan aikaan tai rikos muuten vaikuttaa laajemmin uhrin elinpiiriin. Kuntien palvelutarjonta on riittämätön ja myös joustamaton näissä aina yhtä yllättävissä tilanteissa. Tämä tekee rikoksen uhrien auttamisesta erittäin haasteellista.
Käsillä on niin valtiotahon kuin kuntapäättäjien arvovalinta. Kun resurssit ovat tiukoilla, on tehtävä päätöksiä inhimillisen kärsimyksen minimoimiseksi ja myös pidemmän tähtäimen kustannussäästöjä ajatellen. Kriisipalveluiden yksi tärkeä tavoite on estää kriisistä mahdollisesti kehittyvä pitkäaikainen taloudellinen ja henkinen ongelmakierre. Kriisityön saatavuus niin määrällisen kuin maantieteellisen kattavuuden näkökulmasta on olennainen pitkäaikaisen työkyvyttömyyden ja muunlaisien ongelmakierteiden ehkäisylle. Kriisityöhön tehtävät satsaukset maksavat aikanaan itsensä moninkertaisesti takaisin.
maanantai 31. elokuuta 2009
Nyt se on loppu, kesä meinaan
Samalla loppuu hiljaisuus blogissani.
Tätä kirjoittaessani istun lentokoneessa työmatkalla Norjassa Kirkenesistä Osloon. Olen palaamassa pohjoismaisen rikosuhrineuvoston kokouksesta Vardöstä. Kokous pidettiin Norjan pohjoisimmassa kaupungissa, jonne Norjan valtio on sijoittanut Suomen valtiokonttoria vastaavan toimielimen. Sen yhteydessä heillä on Rådgivningskontorene for våldsoffre eli Rikosuhripäivystystä vastaavan palvelun keskustoimisto.
Pohjoismainen rikosuhrineuvosto perustettiin 1996, se eli välillä muutaman vuoden hiljaiseloa, kunnes virkistäytyi noin kolme vuotta sitten. Neuvoston tavoitteena on antaa pohjoismainen foorumi kokemusten vaihtoon ja vaikuttamiseen rikosuhrityössä. Samalla se mahdollistaa keskinäisen konsultoinnin ja toinen toiselta oppimisen. Kokoukseen osallistui rikosuhripalvelun edustajia Norjasta, Ruotsista, Tanskasta ja minä Suomesta.
Lähdin kokoukseen melko vähin odotuksin, ilokseni kokous tuotti odotuksiani enemmän. Päätimme mm. jatkaa yhteispohjoismaisen internetsivujen suunnittelua. Päätimme myös materiaaliemme jakamista toinen toisellemme, mikä aikanaan toteutuu yhteisten internetsivujemme intranettiin. Seuraava, eli ensi syksyn kokous päätettiin pitää Helsingissä RIKUn isännöimänä. Seuraavaan kokoukseen kunkin kutsuu oikeusministeriönsä edustajan mukaan voidaksemme paremmin yhdessä vaikuttaa ja saada asioita eteenpäin. Ruotsin Brottsofferjouren otti tehtäväkseen hakea pohjoismaiselta ministerineuvostolta tukea yhteispohjoismaiselle rikosuhriseminaarille.
Rikosuhripalvelut ovat pohjoismaissa hyvin eri tavalla organisoitu. Se ei poista sitä tosiasiaa, että toiminnassa kohdataan samankaltaisia onnistumisia ja haasteita. Oli mielenkiintoista havaita, että jokaisella oli samankaltainen vuodesta toiseen jatkuva haaste saada poliisiviranomaiset matalammalla kynnyksellä ohjaamaan rikoksen uhreja ja rikosasian todistajia rikosuhripalveluun. Se mm. on asia, jota on tarkoitus pohtia seuraavassa kokouksessa ministeriöiden edustajien kanssa. Suomen kannalta se merkinnee sitä, että kutsun myös sisäasiainministeriön edustajan paikalle. Suomi on nimittäin ainoa pohjoismaa, jossa poliisi ja tuomioistuin ovat eri ministeriöiden alla.
Kohta olen Oslossa, joten lopettelen pieneen henkilökohtaiseen haasteeseen liittyen pohjoismaiseen yhteistyöhön. Niinhän se on, että pohjoismaisissa kokoontumisissa muut puhuvat omalla äidinkielellään, paitsi suomenkieliset suomalaiset. Olemme opiskelleet ruotsia, niin minäkin. Puhun sitä jopa mielestäni melko hyvin, joten kielen ei pitäisi tuottaa erityistä haastetta. Ongelma muodostuu siitä, että ruotsinkielen taitaminen ei takaa Norjan ja Tanskan kielen taitamista. Norjaa ja tanskaa voi ymmärtää melko hyvin hitaasti puhuttuna, jos kuulija taitaa hyvin ruotsinkielen. Yhteistyökokouksissa vaan tuppaa osallistujilta helposti unohtumaan, että joukossa on ”kielivammainen” joka edellyttää erityistä huomioimista. Olen myös todennut, että keskittyminen kolmeen vieraaseen kieleen vie energiaa paljon ja välillä ei voi välttyä siltä, että istuu kokouksessa eikä kerta kaikkiaan tiedä missä mennään. Onneksi lukemalla kokousmuistion voi aikanaan palauttaa itsensä ajan tasalle.
Tätä kirjoittaessani istun lentokoneessa työmatkalla Norjassa Kirkenesistä Osloon. Olen palaamassa pohjoismaisen rikosuhrineuvoston kokouksesta Vardöstä. Kokous pidettiin Norjan pohjoisimmassa kaupungissa, jonne Norjan valtio on sijoittanut Suomen valtiokonttoria vastaavan toimielimen. Sen yhteydessä heillä on Rådgivningskontorene for våldsoffre eli Rikosuhripäivystystä vastaavan palvelun keskustoimisto.
Pohjoismainen rikosuhrineuvosto perustettiin 1996, se eli välillä muutaman vuoden hiljaiseloa, kunnes virkistäytyi noin kolme vuotta sitten. Neuvoston tavoitteena on antaa pohjoismainen foorumi kokemusten vaihtoon ja vaikuttamiseen rikosuhrityössä. Samalla se mahdollistaa keskinäisen konsultoinnin ja toinen toiselta oppimisen. Kokoukseen osallistui rikosuhripalvelun edustajia Norjasta, Ruotsista, Tanskasta ja minä Suomesta.
Lähdin kokoukseen melko vähin odotuksin, ilokseni kokous tuotti odotuksiani enemmän. Päätimme mm. jatkaa yhteispohjoismaisen internetsivujen suunnittelua. Päätimme myös materiaaliemme jakamista toinen toisellemme, mikä aikanaan toteutuu yhteisten internetsivujemme intranettiin. Seuraava, eli ensi syksyn kokous päätettiin pitää Helsingissä RIKUn isännöimänä. Seuraavaan kokoukseen kunkin kutsuu oikeusministeriönsä edustajan mukaan voidaksemme paremmin yhdessä vaikuttaa ja saada asioita eteenpäin. Ruotsin Brottsofferjouren otti tehtäväkseen hakea pohjoismaiselta ministerineuvostolta tukea yhteispohjoismaiselle rikosuhriseminaarille.
Rikosuhripalvelut ovat pohjoismaissa hyvin eri tavalla organisoitu. Se ei poista sitä tosiasiaa, että toiminnassa kohdataan samankaltaisia onnistumisia ja haasteita. Oli mielenkiintoista havaita, että jokaisella oli samankaltainen vuodesta toiseen jatkuva haaste saada poliisiviranomaiset matalammalla kynnyksellä ohjaamaan rikoksen uhreja ja rikosasian todistajia rikosuhripalveluun. Se mm. on asia, jota on tarkoitus pohtia seuraavassa kokouksessa ministeriöiden edustajien kanssa. Suomen kannalta se merkinnee sitä, että kutsun myös sisäasiainministeriön edustajan paikalle. Suomi on nimittäin ainoa pohjoismaa, jossa poliisi ja tuomioistuin ovat eri ministeriöiden alla.
Kohta olen Oslossa, joten lopettelen pieneen henkilökohtaiseen haasteeseen liittyen pohjoismaiseen yhteistyöhön. Niinhän se on, että pohjoismaisissa kokoontumisissa muut puhuvat omalla äidinkielellään, paitsi suomenkieliset suomalaiset. Olemme opiskelleet ruotsia, niin minäkin. Puhun sitä jopa mielestäni melko hyvin, joten kielen ei pitäisi tuottaa erityistä haastetta. Ongelma muodostuu siitä, että ruotsinkielen taitaminen ei takaa Norjan ja Tanskan kielen taitamista. Norjaa ja tanskaa voi ymmärtää melko hyvin hitaasti puhuttuna, jos kuulija taitaa hyvin ruotsinkielen. Yhteistyökokouksissa vaan tuppaa osallistujilta helposti unohtumaan, että joukossa on ”kielivammainen” joka edellyttää erityistä huomioimista. Olen myös todennut, että keskittyminen kolmeen vieraaseen kieleen vie energiaa paljon ja välillä ei voi välttyä siltä, että istuu kokouksessa eikä kerta kaikkiaan tiedä missä mennään. Onneksi lukemalla kokousmuistion voi aikanaan palauttaa itsensä ajan tasalle.
maanantai 29. kesäkuuta 2009
Rikosuhrityötä nappikaupalla
Ajattelinpa juuri, että voisin aloittaa kirjoitukseni sanoilla ”hyvä päiväkirja, tänään söin ihanan lounaan Lissabonissa ja huomenna alkaa kesäloma kotona Suomessa”.
Istun nimittäin lentokoneessa jossain Lissabonin ja Frankfurtin välillä, tavoitteenani päästä konferenssimatkalta kotiin. Olin tilaisuudessa osallistua Victim Support Europen (VSE) vuosittaiseen konferenssiin ja vuosikokoukseen. Oli hieno kokemus osallistua konferenssiin, jossa sain tavata ison joukon rakkaita kollegoja Euroopan monista maista. Pelkästään tuttujen tapaaminen ei kuitenkaan ollut ainoa asia, joka teki konferenssista hienon kokemuksen, vaan tärkein anti oli nähdä kuinka VSE on viimeisten vuosien aikana onnistunut kehittymään. Se on muuttunut sisäpiirijärjestöstä avoimeksi Eurooppalaiseksi vaikuttajaksi. Konferenssissa se ilmeni sekä ohjelmassa että osallistujissa ja vuosikokouksessa asialistassa. Osallistujia oli kaksinkertainen määrä aikaisempaan (n 200), joista vain osa oli rikosuhrityötä tekevien kansalaisjärjestöjen edustajia. Suuri osa osallistujista oli eri maiden päättävissä asemissa olevia viranomaisia. Pakko todeta, ettei Suomen delegaatio hävennyt muiden maiden delegaatioiden rinnalla: erityisasiantuntija Mervi Sarimo oikeusministeriö, erityistutkija Päivi Honkatukia oikeuspoliittinen tutkimuslaitos, johtava turvallisuuskoordinaattori Johanna Seppälä Helsingin kaupunki, aluejohtaja Satu Hintikka Rikosuhripäivystys ja minä.
Konferenssi antoi paljon uusia ajatuksia, jotka vielä tätä kirjoittaessani ovat jossain määrin selkiytymättömänä massana mielessä. Voimakkaimpana mieleen tulee nyt ajatus siitä, että niin kehittynyttä kun moni asia Suomessa onkin, niin rikoksen uhrin aseman huomioimisessa olemme edelleen valitettavan takapajuisia, eikä meillä mielestäni riittävästi käytännössä seurata EU:n kehitystä näissä asioissa. Tuntui suorastaan ahdistavalta kuunnella kuinka esim. Skotlannissa lähetetään poliisilta automaattisesti noin 100000 rikoksen uhrin yhteystiedot vuosittain Rikosuhripäivystystä vastaavaan Victim Supportiin, jonka toiminnan suurin rahoittaja on valtio. Palkattua henkilöstöä on 120 ja vapaaehtoisia 500. Pohjois-Irlannissa, jossa asukkaita on n 1,7 miljoonaa ja, jonka rahoitus tulee pääosin valtion kassasta, on 60 työntekijää ja noin 150 vapaaehtoista. Enganti-Walesin Victim Supportin päärahoittaja on valtio, vapaaehtoisten määrä on yli 20000 ja palkattua henkilöstöä n 2000. Pinta-alaltaan laajassa Suomenmaassa, jossa väkiluku on yli 5 000 000 asukasta, Rikosuhripäivystyksen vuosibudjetti on kaikkineen noin 1200 000€, josta valtion osuus on alle 150 000€. Tällä rahalla saadaan palkattua henkilöstöä vähän yli 20 ja pystytään koordinoimaan runsaan 300 vapaaehtoisen toimintaa. Poliisin ohjaamina asiakkaita lähetetään Rikosuhripäivystykseen enenevässä määrin, mutta silti vieläkin varsin vaihtelevasti ja täysin riippuen yksittäisten poliisien aktiivisuudesta ja omasta halusta.
Onneksi osallistuminen aiheutti vain hetkittäistä ahdistusta, joka sekin lopulta muuttui voimaksi ja haluksi nousta barrikadeille.
VSE:n kehittymistä sisäpiirikerhosta todelliseksi vaikuttajaksi osoitti mm. sen vahvistunut vaikutus Brysselissä. Euroopan komissiosta Caroline Morgan esitelmöi rikoksen uhrin aseman parantamispyrkimyksistä EU:ssa ja antoi meille kuulijoille tietoa niistä tilaisuuksista ja tilanteista, joihin pitäisi päästä vaikuttamaan. Omiin ajatuksiini hiipi tavoite saada yhteys Suomen meppeihin, jonka aikanaan olen havainnut hyvin vaikeaksi. Paras mahdollisuutemme vaikuttaa, yksittäisinä VSE:n jäseninä, on nimenomaan omien meppiemme kautta.
Vuosikokouksessa muutoksen tuulet näkyivät yksimielisinä päätöksinä muutoksista sekä uudistuneena ja vahvistuneena järjestön hallituksena.
Alussa mainitsemani ihanan lounaan saimme nauttia vuosikokouksen jälkeen, joten tällä lennolla saatoin helposti jättää lentokoneruokailun väliin.
Kesälomatunnelmiin pikkuhiljaa siirtyen toivottelen sinullekin hyvää kesää
Istun nimittäin lentokoneessa jossain Lissabonin ja Frankfurtin välillä, tavoitteenani päästä konferenssimatkalta kotiin. Olin tilaisuudessa osallistua Victim Support Europen (VSE) vuosittaiseen konferenssiin ja vuosikokoukseen. Oli hieno kokemus osallistua konferenssiin, jossa sain tavata ison joukon rakkaita kollegoja Euroopan monista maista. Pelkästään tuttujen tapaaminen ei kuitenkaan ollut ainoa asia, joka teki konferenssista hienon kokemuksen, vaan tärkein anti oli nähdä kuinka VSE on viimeisten vuosien aikana onnistunut kehittymään. Se on muuttunut sisäpiirijärjestöstä avoimeksi Eurooppalaiseksi vaikuttajaksi. Konferenssissa se ilmeni sekä ohjelmassa että osallistujissa ja vuosikokouksessa asialistassa. Osallistujia oli kaksinkertainen määrä aikaisempaan (n 200), joista vain osa oli rikosuhrityötä tekevien kansalaisjärjestöjen edustajia. Suuri osa osallistujista oli eri maiden päättävissä asemissa olevia viranomaisia. Pakko todeta, ettei Suomen delegaatio hävennyt muiden maiden delegaatioiden rinnalla: erityisasiantuntija Mervi Sarimo oikeusministeriö, erityistutkija Päivi Honkatukia oikeuspoliittinen tutkimuslaitos, johtava turvallisuuskoordinaattori Johanna Seppälä Helsingin kaupunki, aluejohtaja Satu Hintikka Rikosuhripäivystys ja minä.
Konferenssi antoi paljon uusia ajatuksia, jotka vielä tätä kirjoittaessani ovat jossain määrin selkiytymättömänä massana mielessä. Voimakkaimpana mieleen tulee nyt ajatus siitä, että niin kehittynyttä kun moni asia Suomessa onkin, niin rikoksen uhrin aseman huomioimisessa olemme edelleen valitettavan takapajuisia, eikä meillä mielestäni riittävästi käytännössä seurata EU:n kehitystä näissä asioissa. Tuntui suorastaan ahdistavalta kuunnella kuinka esim. Skotlannissa lähetetään poliisilta automaattisesti noin 100000 rikoksen uhrin yhteystiedot vuosittain Rikosuhripäivystystä vastaavaan Victim Supportiin, jonka toiminnan suurin rahoittaja on valtio. Palkattua henkilöstöä on 120 ja vapaaehtoisia 500. Pohjois-Irlannissa, jossa asukkaita on n 1,7 miljoonaa ja, jonka rahoitus tulee pääosin valtion kassasta, on 60 työntekijää ja noin 150 vapaaehtoista. Enganti-Walesin Victim Supportin päärahoittaja on valtio, vapaaehtoisten määrä on yli 20000 ja palkattua henkilöstöä n 2000. Pinta-alaltaan laajassa Suomenmaassa, jossa väkiluku on yli 5 000 000 asukasta, Rikosuhripäivystyksen vuosibudjetti on kaikkineen noin 1200 000€, josta valtion osuus on alle 150 000€. Tällä rahalla saadaan palkattua henkilöstöä vähän yli 20 ja pystytään koordinoimaan runsaan 300 vapaaehtoisen toimintaa. Poliisin ohjaamina asiakkaita lähetetään Rikosuhripäivystykseen enenevässä määrin, mutta silti vieläkin varsin vaihtelevasti ja täysin riippuen yksittäisten poliisien aktiivisuudesta ja omasta halusta.
Onneksi osallistuminen aiheutti vain hetkittäistä ahdistusta, joka sekin lopulta muuttui voimaksi ja haluksi nousta barrikadeille.
VSE:n kehittymistä sisäpiirikerhosta todelliseksi vaikuttajaksi osoitti mm. sen vahvistunut vaikutus Brysselissä. Euroopan komissiosta Caroline Morgan esitelmöi rikoksen uhrin aseman parantamispyrkimyksistä EU:ssa ja antoi meille kuulijoille tietoa niistä tilaisuuksista ja tilanteista, joihin pitäisi päästä vaikuttamaan. Omiin ajatuksiini hiipi tavoite saada yhteys Suomen meppeihin, jonka aikanaan olen havainnut hyvin vaikeaksi. Paras mahdollisuutemme vaikuttaa, yksittäisinä VSE:n jäseninä, on nimenomaan omien meppiemme kautta.
Vuosikokouksessa muutoksen tuulet näkyivät yksimielisinä päätöksinä muutoksista sekä uudistuneena ja vahvistuneena järjestön hallituksena.
Alussa mainitsemani ihanan lounaan saimme nauttia vuosikokouksen jälkeen, joten tällä lennolla saatoin helposti jättää lentokoneruokailun väliin.
Kesälomatunnelmiin pikkuhiljaa siirtyen toivottelen sinullekin hyvää kesää
sunnuntai 7. kesäkuuta 2009
Raiskaus on aina rikos
Raiskaus on aina rikos / Anna-Maria Hursti 4.6 HS
Mitä itse voin tehdä, on kysymys minkä haluan esittää kansalaisille liittyen rikosten ennalta ehkäisyyn. Viitaten ym. Anna-Maria Hurstin mielipiteeseen, on ehdottomasti totta, että esim. raiskaus on aina rikos ja on selvää, ettei raiskauksen uhriksi joutuminen ole uhrin syytä, eikä häntä siitä tule syyllistää, riippumatta siitä miten hän on pukeutunut.
Tästä huolimatta meidän täytyy voida avoimesti keskustella keinoista, joilla voimme ehkäistä rikoksia, myös raiskauksia. Pelkkä pukeutuminen johtaa tuskin rikokseen, sen lisäksi merkittäviä tekijöitä ovat päihtymys, ajankohta, seura ja paikka – usein myös kohtalo ja sattuma, joskus jopa suunnitelma.
Paljastavan pukeutumisen tavoite lienee näyttää viehättävältä, ei tulla raiskatuksi. On siis hyvä miettiä keinoja siihen, miten voi pukeutua haluamallaan tavalla tavoitteensa mukaisesti, mutta ei asettua alttiiksi raiskaukselle. Vaikka kaikkeen ei voi varautua, niin jotain voi kuitenkin tehdä.
Kun lähdet ”ulos”:
1. älä juo itseäsi tolkuttomaan humalaan
2. älä kävele yksin yöllä hiljaisia reittejä
3. sovi kaverin kanssa väliviesteistä
4. älä jätä lasiasi vartioimatta
5. älä mene uuden tuttavuuden autoon yksin
6. älä mene uuden tuttavuuden asuntoon yksin
7. älä jätä kaveria
Valitettavasti kaikkeen eivät mitkään varautumiskeinot auta, joskus rikoksia, raiskauksia tapahtuu silti. Joitain niistä voi kuitenkin ehkä omilla etukäteistoimillaan välttyä. Valistus ja ennakoiminen ovat hyvästä, syyllistäminen on pahasta.
Mitä itse voin tehdä, on kysymys minkä haluan esittää kansalaisille liittyen rikosten ennalta ehkäisyyn. Viitaten ym. Anna-Maria Hurstin mielipiteeseen, on ehdottomasti totta, että esim. raiskaus on aina rikos ja on selvää, ettei raiskauksen uhriksi joutuminen ole uhrin syytä, eikä häntä siitä tule syyllistää, riippumatta siitä miten hän on pukeutunut.
Tästä huolimatta meidän täytyy voida avoimesti keskustella keinoista, joilla voimme ehkäistä rikoksia, myös raiskauksia. Pelkkä pukeutuminen johtaa tuskin rikokseen, sen lisäksi merkittäviä tekijöitä ovat päihtymys, ajankohta, seura ja paikka – usein myös kohtalo ja sattuma, joskus jopa suunnitelma.
Paljastavan pukeutumisen tavoite lienee näyttää viehättävältä, ei tulla raiskatuksi. On siis hyvä miettiä keinoja siihen, miten voi pukeutua haluamallaan tavalla tavoitteensa mukaisesti, mutta ei asettua alttiiksi raiskaukselle. Vaikka kaikkeen ei voi varautua, niin jotain voi kuitenkin tehdä.
Kun lähdet ”ulos”:
1. älä juo itseäsi tolkuttomaan humalaan
2. älä kävele yksin yöllä hiljaisia reittejä
3. sovi kaverin kanssa väliviesteistä
4. älä jätä lasiasi vartioimatta
5. älä mene uuden tuttavuuden autoon yksin
6. älä mene uuden tuttavuuden asuntoon yksin
7. älä jätä kaveria
Valitettavasti kaikkeen eivät mitkään varautumiskeinot auta, joskus rikoksia, raiskauksia tapahtuu silti. Joitain niistä voi kuitenkin ehkä omilla etukäteistoimillaan välttyä. Valistus ja ennakoiminen ovat hyvästä, syyllistäminen on pahasta.
maanantai 25. toukokuuta 2009
Unohdettu rikoksen uhri ja rikosasian todistaja
HS 17.5 ja 19.5 mielipidesivuilla oli kirjoitukset väkivallan uhrin ja rikosasian todistajan kokemuksista. Miten ja kuka näiden kirjoittajien kokemuksiin vastaa. Kenen vastuulla on väkivallan vähentäminen ja todistajien turvallisuuden lisääminen. Ei kaiketi voida ajatella, että ne olisivat jonkun tai joidenkin yksittäisten henkilöiden vastuulla, ne edellyttävät yhteisvastuullisuutta. Jokainen tietää miten yhteisen ruohonleikkurin yleensä käy. Alkuun se toimii hyvin ja jokainen käyttäjä on tyytyväinen. Pikkuhiljaa alkaa tulla hankausta. Joku ei täytä bensatankkia, tai terät jäävät puhdistamatta tai kone kaipaa huoltoa. Yleensä yksi osakas alkaa huolehtia koneesta ja muut vain hyödyntävät sitä.
Rikoksen uhrin ja rikosasiantodistajan tuen kanssa on vähän sama juttu. Ne ovat selkeästi poikkihallinnollisia tehtäviä, jotka kuuluvat valtion vastuulle, mutta jotka voidaan hyvin hoitaa järjestöissä yhteistyössä viranomaisten kanssa. Sisäisen turvallisuuden ohjelma 2 (STO 2) sisältää hyviä tarkkaan harkittuja toimenpide-ehdotuksia mm turvakotipaikkojen lisäämiseksi ja Rikosuhripäivystyksen (RIKU) toiminnan laajentamiseksi. RIKU:n osalta tavoitteksi on kirjattu toiminnan laajentamisen lisäksi todistajantuen toteuttaminen kaikkiin käräjä- ja hovioikeuksiin. Tehtävä on merkitty oikeusministeriön (om) vastuualueeksi. Toimenpide-ehdotuksesta käy ilmi, ettei tavoitteeseen voida päästä ilman valtion rahoituksen lisäystä. Om hakikin valtion kehykseensä vuodesta 2010 RIKUn toimintaan varoja. On tärkeää tiedostaa, että vaikka tehtävä on merkitty om:n vastuulle, ei se poista muiden esim. sosiaali- ja terveysministeriön eikä sisäasiainministeriön yhteisvastuuta tehtävästä. Toivottavaa on, ettei tässä kohtaa käy niin kuin käy usein yhteiselle ruohonleikkurille, vaan että yhteisvastuu kantaa myös haasteissa.
Om:ssä on tehty priorisointia. RIKU:lle suunniteltua lisäystä ei katsota voitavan sisällyttää om:n kehykseen ainakaan vielä vuodesta 2010. RIKU:n tarvitsema lisäys olisi noin 2,5 miljoonaa. HS 20.5 oli iso artikkeli oikeusministeri Tuija Braxin ajatuksista, miten oikeudenkäyntien kestoa voitaisiin lyhentää ja miten se ei edes kokonaisuudessaan tulisi maksamaan oikeastaan mitään. Tavoite on oikea. Lyhentyneet käsittelyajat ovat myös uhrin ja todistajan kannalta inhimillisesti katsottuina eduksi. Om tarvitsisi kehykseensä 35 miljoonaa lisää voidakseen vastata oikeudenkäyntien nopeuttamisen tarpeeseen. Braxin arvion mukaan summa tulisi takaisin, kun oikeudenkäyntien kestosta johtuvat kulut jäisivät pois. Om:n koko kehys on noin 1,7% valtion kuluista, kyseinen lisäys olisi siihen noin 0.1%. Mitä siis RIKU:n tarvitsema lisäys olisikaan prosentteina.
Rikoksen uhrien ja todistajien tuen vaikutusta yhteiskunnan kuluihin on vaikea arvioida, mutta on aivan selvää, että mitä huonommin kansalaiset voivat, sitä enemmän on mm. työkyvyttömyyttä. Jos rikoksen uhreille on riittävät ja hyvät tukipalvelut, ovat ne omiaan ennalta estämään uusia rikoksia. Liian usein rikoksen tekijä on itse ensin ollut rikoksen uhri. Tukipalveluista uhri saa myös tulevia rikoksia ennalta estävää valistusta. Hyvän tuen saanut rikoksen uhri pystyy palaamaan normaaliin elämään paljon nopeammin kuin henkilö, joka joutuu käymään koko prosessin ”omin voimin” läpi. Todistajien aseman ja arvostuksen parantaminen lisäisivät kansalaisten halukkuutta ilmaista todistamansa rikokset, mikä parantaisi rikosten selviämisprosenttia ja olisi samalla omiaan tukemaan rikosten ennalta estävyyttä.
Arvioni mukaan valtio saisi samoin Tuja Braxin kuvaamalla tavalla takaisin muiden yhteiskunnallisten kulujen vähentymisenä myöntämänsä 2,5 miljoonaa, jos se päättäisi rahoittaa rikosuhrityötä STO2:n toimenpide-ehdotuksen mukaisesti. Lukuja laskiessa ei voi tulla muuhun johtopäätökseen, kuin että kyse on arvoista ja asenteista – kyse on valinnoista ja poliittisesta tahdosta. Eikö nyt olisi jo aika yhdistää poliittiset voimat ja päättää, että STO 2 valtioneuvoston hyväksymät toimenpide-ehdotukset väkivallan vähentämiseksi, otetaan valtion budjettiin. Kysehän on siitä, että jossain kuluja lisätään ja sen seurauksena ne toisaalla vähenevät ja parasta tässä tapauksessa on se, että kansalaisten turvallisuus ja hyvinvointi samalla paranee.
Rikoksen uhrin ja rikosasiantodistajan tuen kanssa on vähän sama juttu. Ne ovat selkeästi poikkihallinnollisia tehtäviä, jotka kuuluvat valtion vastuulle, mutta jotka voidaan hyvin hoitaa järjestöissä yhteistyössä viranomaisten kanssa. Sisäisen turvallisuuden ohjelma 2 (STO 2) sisältää hyviä tarkkaan harkittuja toimenpide-ehdotuksia mm turvakotipaikkojen lisäämiseksi ja Rikosuhripäivystyksen (RIKU) toiminnan laajentamiseksi. RIKU:n osalta tavoitteksi on kirjattu toiminnan laajentamisen lisäksi todistajantuen toteuttaminen kaikkiin käräjä- ja hovioikeuksiin. Tehtävä on merkitty oikeusministeriön (om) vastuualueeksi. Toimenpide-ehdotuksesta käy ilmi, ettei tavoitteeseen voida päästä ilman valtion rahoituksen lisäystä. Om hakikin valtion kehykseensä vuodesta 2010 RIKUn toimintaan varoja. On tärkeää tiedostaa, että vaikka tehtävä on merkitty om:n vastuulle, ei se poista muiden esim. sosiaali- ja terveysministeriön eikä sisäasiainministeriön yhteisvastuuta tehtävästä. Toivottavaa on, ettei tässä kohtaa käy niin kuin käy usein yhteiselle ruohonleikkurille, vaan että yhteisvastuu kantaa myös haasteissa.
Om:ssä on tehty priorisointia. RIKU:lle suunniteltua lisäystä ei katsota voitavan sisällyttää om:n kehykseen ainakaan vielä vuodesta 2010. RIKU:n tarvitsema lisäys olisi noin 2,5 miljoonaa. HS 20.5 oli iso artikkeli oikeusministeri Tuija Braxin ajatuksista, miten oikeudenkäyntien kestoa voitaisiin lyhentää ja miten se ei edes kokonaisuudessaan tulisi maksamaan oikeastaan mitään. Tavoite on oikea. Lyhentyneet käsittelyajat ovat myös uhrin ja todistajan kannalta inhimillisesti katsottuina eduksi. Om tarvitsisi kehykseensä 35 miljoonaa lisää voidakseen vastata oikeudenkäyntien nopeuttamisen tarpeeseen. Braxin arvion mukaan summa tulisi takaisin, kun oikeudenkäyntien kestosta johtuvat kulut jäisivät pois. Om:n koko kehys on noin 1,7% valtion kuluista, kyseinen lisäys olisi siihen noin 0.1%. Mitä siis RIKU:n tarvitsema lisäys olisikaan prosentteina.
Rikoksen uhrien ja todistajien tuen vaikutusta yhteiskunnan kuluihin on vaikea arvioida, mutta on aivan selvää, että mitä huonommin kansalaiset voivat, sitä enemmän on mm. työkyvyttömyyttä. Jos rikoksen uhreille on riittävät ja hyvät tukipalvelut, ovat ne omiaan ennalta estämään uusia rikoksia. Liian usein rikoksen tekijä on itse ensin ollut rikoksen uhri. Tukipalveluista uhri saa myös tulevia rikoksia ennalta estävää valistusta. Hyvän tuen saanut rikoksen uhri pystyy palaamaan normaaliin elämään paljon nopeammin kuin henkilö, joka joutuu käymään koko prosessin ”omin voimin” läpi. Todistajien aseman ja arvostuksen parantaminen lisäisivät kansalaisten halukkuutta ilmaista todistamansa rikokset, mikä parantaisi rikosten selviämisprosenttia ja olisi samalla omiaan tukemaan rikosten ennalta estävyyttä.
Arvioni mukaan valtio saisi samoin Tuja Braxin kuvaamalla tavalla takaisin muiden yhteiskunnallisten kulujen vähentymisenä myöntämänsä 2,5 miljoonaa, jos se päättäisi rahoittaa rikosuhrityötä STO2:n toimenpide-ehdotuksen mukaisesti. Lukuja laskiessa ei voi tulla muuhun johtopäätökseen, kuin että kyse on arvoista ja asenteista – kyse on valinnoista ja poliittisesta tahdosta. Eikö nyt olisi jo aika yhdistää poliittiset voimat ja päättää, että STO 2 valtioneuvoston hyväksymät toimenpide-ehdotukset väkivallan vähentämiseksi, otetaan valtion budjettiin. Kysehän on siitä, että jossain kuluja lisätään ja sen seurauksena ne toisaalla vähenevät ja parasta tässä tapauksessa on se, että kansalaisten turvallisuus ja hyvinvointi samalla paranee.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
