Kriisityö päättäjien arvovalintojen varassa

Helsingin Sanomat uutisoi to 3.9.2009 Lääkäriseura Duodecimin Käypä Hoito –ohjeiden hoitosuosituksista erilaisten traumaattisten kokemusten jälkityöstöön ja niistä johtuvien pidempiaikaisten mielenterveysongelmien ehkäisyyn. On erittäin hienoa, että tämän kaltainen suositus on nyt kriisityön kehittämisestä päättävien tahojen saatavilla. Kriisityön ottaminen esille laajemminkin on nyt jos koskaan paikallaan.

Kriisityöverkosto Suomessa ei ole kattava ja supistuu entisestään. RAY:n aiemmin vahvasti rahoittama, järjestötoiminnan kautta pääasiallisesti hoidettu kriisityö, on siirtymässä enimmäkseen kuntien harteille palveluiden ammatillisen luonteen ja pysyvyyden vuoksi. Tämän linjauksen seurauksena kriisipalvelujen kehitys on vaarassa, kun kuntien tiukka taloustilanne taantuman vauhdittamana ei mahdollista jouhevaa kriisipalveluiden haltuunottoa ja kehittämistä.

Rikoksen kohtaamiseen liittyvissä kriiseissä on usein tuen tarvetta henkisen tuen lisäksi myös käytännön asioiden hoitoon. Rikoksen uhri tai todistaja ei välttämättä tunne riittävästi oikeuksiaan eikä tiedä mahdollisista haettavista korvauksista tai tukimuodoista. Vaikka yksilö omaisi tietoa, kyvykkyyttä ja voimia peruselämässään, voi rikoksen uhriksi joutuminen lamaannuttaa hänet täysin, puhumattakaan henkilöistä, joilla on elämänhallintaan ja asioiden hoitoon liittyviä ongelmia muutenkin. Rikosoikeusviranomaisten kieli on täynnä erilaisia sanoja, joiden merkitys jää uhrille epäselväksi. Viranomaiset ovat usein myös melko kiireisiä jolloin yksilölliseen palveluun ei jää riittävästi aikaa. On tärkeää, että rikoksen uhri saa kiireettömästi tietoa oikeuksistaan ja mahdollisuuksistaan sellaisella kielellä jota hän ymmärtää. Shokissa oleva rikoksen uhri tarvitsee ehdottomasti tietoa tahosta, joka voi auttaa häntä pidemmällä aikavälillä, sillä vasta alkujärkytyksestä toipumisen jälkeen voi uhrilta odottaa asioiden rationaalista käsittelyä. Myös rikoksen mahdollisesti aikaansaama stressireaktio on havaittavissa vasta ajan kanssa. Rikokseen liittyvässä kriisityössä on tärkeää käsitellä myös mahdolliset kostoajatukset ja pyrkiä estämään yhteistyöllä kostorikoksiin turvautuminen ja/tai mahdollinen uhriksi uudelleen altistuminen.

Rikosuhripäivystyksen näkökulmasta tämän hetkinen huoli jakautuu kahteen asiaan: Rikosuhrineuvonnan alueellinen saavuus ja uhrille osoitettavien jatkopalveluiden riittävyys. Rikokseen liittyvän kriisin kohdalla uhrin henkilökohtainen käytännön asioiden neuvonta ei ole maantieteellisesti kaikkien saatavilla. Puhelinneuvonta ei ole riittävä, vaan tarvitaan lisää palvelupisteitä, joissa voi asioida erilaisten kaavakkeiden kanssa ja pidempien keskusteluiden merkeissä. Palvelun perustana oleva laaja vapaaehtoisten verkosto olisi valmiina, kunhan palvelun laajenemisen koordinointiin ja koulutukseen saataisiin valtiolta lisää varoja. Toinen puute on riittämättömät tukipalvelut perhetyö- ja mielenterveyspalveluiden saralla. Rikoksen uhriksi joutuu jossain tapauksessa useampi ihminen samaan aikaan tai rikos muuten vaikuttaa laajemmin uhrin elinpiiriin. Kuntien palvelutarjonta on riittämätön ja myös joustamaton näissä aina yhtä yllättävissä tilanteissa. Tämä tekee rikoksen uhrien auttamisesta erittäin haasteellista.

Käsillä on niin valtiotahon kuin kuntapäättäjien arvovalinta. Kun resurssit ovat tiukoilla, on tehtävä päätöksiä inhimillisen kärsimyksen minimoimiseksi ja myös pidemmän tähtäimen kustannussäästöjä ajatellen. Kriisipalveluiden yksi tärkeä tavoite on estää kriisistä mahdollisesti kehittyvä pitkäaikainen taloudellinen ja henkinen ongelmakierre. Kriisityön saatavuus niin määrällisen kuin maantieteellisen kattavuuden näkökulmasta on olennainen pitkäaikaisen työkyvyttömyyden ja muunlaisien ongelmakierteiden ehkäisylle. Kriisityöhön tehtävät satsaukset maksavat aikanaan itsensä moninkertaisesti takaisin.