tiistai 1. marraskuuta 2011

Jokaisella kohtaamisella on merkitystä

Olin pari viikkoa sitten Tampereella RIKUn valtakunnallisessa seminaarissa. Seminaarissa käsiteltiin ulkomaalaistaustaisen rikoksen uhrin oikeuksia ja asemaa. Aiheita oli mm. yhdenvertaisuudesta, rikosten uutisoinnista, syrjinnästä ja ihmiskaupan uhrin polusta – kaikki mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä.

Erityisesti RIKUn vapaaehtoisen puheenvuoro jäi mieleeni. Hän kuvasi hienosti teema-ajatustamme ”jokaisella kohtaamisella on merkitystä” monelta kantilta, myös työntekijän roolista käsin. Tätä en ollut koskaan itse oivaltanut vaan aina ajatellut asiakkaan näkökulmasta. Hän kertoi kuinka hän ajoittain raskaalla polullaan on tullut kohdanneeksi erilaisia ihmisiä ja viranomaiskoneistoja ja mikä merkitys inhimillisyydellä ja empatialla on näissä kohtaamisissa ollut. Onko hän tullut kuulluksi ja kohdelluksi yhdenvertaisesti, oikeudenmukaisesti, onko kohtaamiset luoneet toivoa, tukeneet selviytymistä vai suorastaan estäneet niitä. Hän muistutti, että jokainen rikoksen uhrin ja työntekijän kohtaaminen haastaa myös työntekijää itseään.

Vapaaehtoisen puheenvuoro auttoi oivaltamaan, että jokainen kohtaaminen muuttaa ja kehittää myös minua työntekijänä ja ihmisenä. Jokainen tapaaminani rikoksen uhri on laittanut minut pohtimaan omaa asennettani, ennakkoluulojani, taitojani ja kykyä kasvaa ihmisenä. Todellakin - näin on huomaamattani tapahtunut - en vain ole koskaan ennen pysähtynyt ajattelemaan asiaa. Yksittäisen yksilön kehittyminen ei riitä. Jotta asenteet muuttuisivat ja ihmisenä kasvua tapahtuisi laajemminkin, jotta taidot ja tiedot lisääntyisivät, tarvitaan tiedottajia, sanansaattajia.

Seminaarin antia oli myös vaikuttava video. Kappale oli Faithlessin Mass Destrution, jonka sanat ja jyskyttyvä rytmi olivat mieleenpainuvat. Saimme kaikki toiveen toimimaan sanansaattajina, jotta tasa-arvoisuus ja oikeudenmukaisuus kaikkien rikosten uhrien kohdalla toteutuisivat.

Toivon samaa ja Faithlesin sanoin:

“We need to find courage, overcome
Inaction is a weapon of mass destruction”

Maarit Saukko
Aluejohtaja
Rikosuhripäivystyksen
Pohjois-Suomen aluetoimisto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti