torstai 1. syyskuuta 2011

Niin lähellä mutta silti niin kaukana


Eräänä sunnuntaiaamuna nauttiessani kahvikupposta rauhallisessa kotiympäristössä, poikani ilmestyy seuraani erittäin hämmentyneen näköisenä. Hän oli juuri herännyt rikospoliisin puhelinsoittoon. Poliisi oli puhelimessa tiedustellut pojaltani muutaman kuukauden takaisista tapahtumista jossain kuppilassa. Kuppilan omistaja oli kertonut poliisille, että poikani oli nähnyt miten erästä ”hieman” nauttineen oloista asiakasta oli pyydetty poistumaan ravintolasta useita eri kertoja. Poikani jatkoi samaan hengen vetoon, että mitähän tämä oikein tarkoittaa. Äskettäinen rauhallinen sunnuntai-aamu oli kadonnut. Tunne, joka valtasi nyt keittiön pöydän ääressä oli käsin kosketeltavissa. Poika palautti mieleensä kaikkia kyseisen illan tapahtumia. Seurassani oli ilmeisen hämmästynyt ja vähän hämillään oleva poikani. Ennen puhelun lopettamista poliisi oli sanonut, että poikani saattaisi joutua todistamaan tapahtumista oikeudessa.

Todistajan tukeminen on ”lempilapseni” RIKUn työtehtävissä. Todistamaan joutuminen koetaan usein pakoksi ja vastenmieliseksi asiaksi ja kokemukseksi. Samoja tunteita ilmeni myös pojassani. Kerroin hänelle mitä todistaminen tarkoittaa. Mikä hänelle meni jakeluun siinä vaiheessa, aamu-uniltaan juuri heränneenä, oli eri asia. Kerroin, että jos kutsu tulee saapua käräjille, kerron sitten yksityiskohtaisesti mitä todistajan on hyvä tietää todistamaan mennessään. Poikani sai siinä hetkessä riittävän ”priiffauksen” ja poistui omaan huoneeseensa.

Mieleeni nousi jälleen kysymys, kuinka moni todistaja jääkään ilman tarvitsemaansa tukea tai neuvontaa. Vaikka poikani tietää, mitä teen työkseni, tuli hänellekin yllättäen ja uutena asiana todistaminen. Eikä kysymyksessä ole enää teini vaan jo aikuisiässä oleva henkilö. Olisiko paikallaan, että oikeusprosessiin liittyviä asioista lisättäisiin koulujen opetussuunnitelmiin, jotta nuoret mahdollisesti tilanteeseen joutuessaan osaisivat toimia, ymmärtäisivät todistamisen merkityksen ja osaisivat tarvittaessa hakea apua itselleen.

RIKUssa todistajien tuki on osa peruspalveluamme. Lapissa todistajia on tuettu ja neuvottu henkilökohtaisesti tuomioistuimissa jo vuodesta 2005 lähtien. Tuki ja neuvonta ennen käräjäsaliin menoa on havaittu hyväksi ja palaute todistajilta on rohkaissut meitä RIKUn Lapin aluetoimiston henkilökuntaa jatkamaan toimintaa.


Päivi Alanne-Kunnari
aluejohtaja
Lapin aluetoimisto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti