tiistai 1. joulukuuta 2009

Toiveiden ja todellisuuden törmäyspintoja - ihmisoikeudet ja uhrilähtöisyys ihmiskaupan vastaisessa toiminnassa

Minä Pro-tukipisteen seminaarissa Helsingissä 22-23.10.2009

Kolmannen sektorin rooli ihmiskaupan vastaisessa toiminnassa Suomessa

Ihmiskaupassa on kyse rikoksesta ja rikoksen uhreista. Ihmiskaupan uhrien auttaminen on tehtävä muiden uhrien auttamisen joukossa, oli kyse sitten viranomaistahosta tai järjestöstä. Ihmiskaupan vastainen toiminta edellyttää rikosuhrityöltä erikoistumista. Osaamisen ohella täytyy olla tietoa lainsäädännöstä ja sovituista palvelupoluista. Tähän tarvitaan resursseja ja työn koordinointia.

Kun puhutaan kolmannella sektorilla tehtävästä ihmiskaupan vastaisesta työstä, on ensin hahmotettava, minkälaiseen kokonaisuuteen kolmas sektori kuuluu. Kolmannen sektorin ohella työtään tekevät julkisen eli ensimmäisen sektorin viranomaiset, ja toinen eli yksityinen sektori. Näiden kolmen tahon pitäisi tehdä ihmiskaupan vastaista työtä samaan suuntaan ja pystyä koordinoidusti jakamaan tehtäviään. Tästä ihannekuvasta ollaan kuitenkin toistaiseksi melko kaukana. Yhteiset näkemykset ja tavoitteet kun puuttuvat myös voittoa tuottamattoman järjestökentän eli kolmannen sektorin sisältä. Erilaisista näkemyksistä kisaaminen hämärtää yhteisen tavoitteen, jolloin työn asiakaslähtöisyyskin kärsii. Jotta yhteistyötä voitaisiin rakentaa, olisi eri toimijoiden opittava sietämään toistensa rajallisuutta. Tämä mahdollistaisi kokonaisvaltaisen suunnittelun ja koordinoidun toiminnan, myös ihmiskauppatyön osalta.

Kolmannen sektorin ihmiskauppatyön taustat eivät ole ristiriidassa rikosuhrityön premissien kanssa. Molemmat pohjaavat ihmisoikeuksien puolustamiseen. Rikosuhrityön lähtökohtia löytyy muun muassa Victim Support Europen uhrien oikeuksia ja asemaa koskevista lausunnoista, sekä Euroopan unionin puitepäätöksestä liittyen uhrin asemaan rikosoikeusjärjestelmässä. Näihin lähtökohtiin istuvat hyvin myös ihmiskaupan uhrin auttamisessa huomioitavat seikat. Ihmiskaupan vastaista toimintaa määritellään vielä erikseen muun muassa YK:n järjestäytynyttä rikollisuutta koskevan Palermon sopimuksen lisäpöytäkirjassa sekä Euroopan neuvoston ihmiskaupan vastaisessa yleissopimuksessa. Kaikki mainitut lähtökohdat velvoittavat kolmannen sektorin toimijoita ihmiskaupan vastaisessa työssä.

Työn tekeminen kolmannella sektorilla vaatii taloudellisia toimintaedellytyksiä. Valtion ja kuntien taloudellinen tilanne on tällä hetkellä huono. Raha-automaattiyhdistyksessä on luvassa organisaatiomuutoksia, joiden myötä kriisiavun tukeminen uhkaa siirtyä kuntien harteille. Toistaiseksi RAY:n tuki jatkuu, mutta paineita rahoituspohjan muutokseen on ilmassa. Euroopan unionin tarjoaman rahoituksen hakeminen saattaa olla vähäresurssiselle kolmannen sektorin toimijalle hankalaa, jollei mahdotonta. EU-rahoitus on monilta osin tehty niin vaikeaksi, että se on harvoin ensimmäinen vaihtoehto rahoitusta pohdittaessa. Riittävä resursointi edellyttää myös yhteiskunnan laajaa tukea. Siinä painavat paitsi arvot ja asenteet, myös poliittinen tahto.

Kolmannen sektorin rikosuhrityön pitää olla rohkeaa ja ennakkoluulotonta, ja tietysti ihmisoikeuslähtöistä. Asiantuntemus ja asiakaslähtöisyys ovat ihmisoikeuslähtöisen työn vähimmäisvaatimukset. Kolmannen sektorin tehtäviin kuuluu myös tarpeen mukaisesti räätälöityjen tuki- ja neuvontapalveluiden tarjoaminen. Viranomaisten on toimittava lakien ja asetusten mukaisesti, mutta kolmannella sektorilla tehtyä työtä ohjaa asiakkaan tarve ilman viranomaisvelvoitteita. Työtä tehdään kuitenkin hyvässä yhteistyössä viranomaisten kanssa. Kolmannen sektorin ja viranomaisten yhteistyötä tarvitaan monesta syystä, myös epäkohtien ja asiakaslähtöisyyden merkityksen esiin tuomiseksi. Yhteistyön edistämiseksi ja ylläpitämiseksi tarvitaan molemminpuolista tahtoa.

Kolmannen sektorin työ voi olla sekä ammatillista, että vapaaehtoistoimintaan perustuvaa. Tämä antaa laajat toimintamahdollisuudet, mutta edellyttää vastuun kantamista. Korkean laadun takaaminen on kolmannella sektorilla tehdyssä työssä erityisen tärkeää, ja osaamisen tulee välittyä myös ulospäin. Lisäksi tarvitaan pitkäjänteisyyttä, viisautta, paksunahkaisuutta, sopivasti nöyryyttä, sekä innovatiivisuutta ja tasapuolisuutta. Työtavoista erityisesti etsivään työhön ihmiskaupan uhrien auttamiseksi tarvitaan kolmannella sektorilla ammatillista kehittämistä.

Kolmannen sektorin toimijoiden on vaikutettava paitsi omaan toimintaansa, myös laajemmin yhteiskunnassa. Omaan toimintaan vaikuttamisessa keskeistä on kolmannen sektorin toimijoiden välillä avoimesti vaihtuva tieto ja osaaminen, mikä tukee yhteisten tavoitteiden saavuttamista. Lainsäädännön uudistustyöhön osallistuminen on tärkeä tehtävä. Lisäksi kolmannella sektorilla on roolinsa asenteisiin ja ilmapiiriin vaikuttamisessa. Poliittiseen ilmapiiriin vaikuttaminen ei ole yksinkertaista. Kolmannella sektorilla tehdyn työn merkitys ei välttämättä aukea valtionhallinnolle lobbaamalla.

Niinpä olmannen sektorin on oltava myös rakkikoira, joka uskaltaa puhua ääneen havaitsemistaan epäkohdista. Sanonnan mukaan koirat haukkuvat ja karavaani kulkee. On toivottavaa, että kolmas sektori onnistuu olemaan sellainen rakkikoira, joka saa karavaanin joskus muuttamaan suuntaansa. Haasteena esimerkiksi Rikosuhripäivystyksen nimissä annetussa kritiikissä on se, että järjestöjen yhteistyöhankkeena kaikkien Rikosuhripäivystyksen toimintaa toteuttavien tahojen pitää olla saman kritiikin takana. Varovaisuuden takia kritiikin kärki saattaa kadota, mutta toisaalta kritiikin kohteet pysyvät kavereina. Rakkikoiran tehtävät kuuluvat kuitenkin kolmannelle sektorille ehdottomasti jatkossakin. Myös tässä tehtävässä tarvittaisiin yhteistä koordinaatiota: räksytys osuisi tehokkaammin maaliinsa, kun sillä olisi laajemman kentän tuki.

Yleisenä haasteena on kyynistymisen vastustamisen. Ihmiskaupan uhrien kanssa tehdyssä työssä luottamuksen puute on kyynistymisen mitta. Kyynisyys on suojamekanismi, jonka pauloihin monet viranomaisetkin ovat joutuneet. Kolmannen sektorin työntekijöiden pitää välttää samaa ansaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti