sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Onko kriisiapu ylimitoitettua?

Pohjalaisessa oli 18.10 mielenkiintoinen toimittaja Anne Puumalaisen artikkeli ylenpalttisesta kriisiavusta otsikolla "Kriisiapua koko kylälle". Vaikka Rikosuhripäivystyksessä edustammekin osaltamme myös kriisiavun tarjoajia, on pakko myöntää, että Puumalaisen artikkelissa oli pointtinsa.

Kriisiavun tarjonnan ja tarpeen kohtaamisessa muodostuu ongelmaksi mm. se, että ilman mahdollisimman matalaa kynnystä eivät kriisiavun todelliset tarvitsijat löydä sitä eli tarjonta ja tarve eivät kohtaa. Kun tarjonnan kynnystä madalletaan Puumalaisen kuvaamalla tavalla, on siitä väistämättömänä seurauksena, että sitä on tarjolla kaikille kohdalle osuneille, myös niille jotka eivät ole sen tarpeessa.

Viimeaikaisten ns. suurten tragedioiden kriisiavusta on todella tehty uutisia ehkä enemmän kuin olisi tarpeen. Toisaalta niin on muidenkin tapahtumien kanssa. Samasta asiasta saat kuulla aamuin illoin päivätä toiseen, kunnes tilalle on löydetty uusi uutinen. Välitön ja pitkäkestoinen kriisiapu suurissa tragedioissa on Suomessa vielä etsimässä vakiintunutta muotoaan. Sitä tekee moni, mutta valmius ja yhteinen koordinaatio ovat ajoittain vielä hakusessa. Oman leimansa ja mielikuvan välittömän avun valtavan suurelle määrälle antaa mm. se, että mukana on ammattilaisten lisäksi paljon myös vapaaehtoistoimijoita, joiden tehtävä on pääasiassa olla tarvitsevalle läsnä ja kuunnella – ei tyrkyttää apuaan.

Vaikka kriisiapua näyttää olevan tarjolla paljon ainakin joissain suuronnettomuuksissa, on paikallinen todellisuus arjen kriisiavun tarpeisiin vastaamisessa heikko. Kriisiavun järjestäminen on kuntien vastuulla ja sen rahoitus on pääosin siirtynyt ja siirtymässä Ray:lta kunnille, joista monilla ei ole varaa toteuttaa edes nykyistä palvelutasoaan. Kansalaisen polku kriisiapuun voi olla todella kiemurainen, monesti polkua ei edes ole olemassa. Nopealla kriisiavulla voitaisiin säästää muita sosiaalipuolen kuluja merkittävästi mm. työkyvyn vahvistamisessa ja kansalaisten elmänhallinnan pikaisessa palautumisessa ja elämänlaadun parantamisessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti