Onko kriisiapu ylimitoitettua?

Pohjalaisessa oli 18.10 mielenkiintoinen toimittaja Anne Puumalaisen artikkeli ylenpalttisesta kriisiavusta otsikolla "Kriisiapua koko kylälle". Vaikka Rikosuhripäivystyksessä edustammekin osaltamme myös kriisiavun tarjoajia, on pakko myöntää, että Puumalaisen artikkelissa oli pointtinsa.

Kriisiavun tarjonnan ja tarpeen kohtaamisessa muodostuu ongelmaksi mm. se, että ilman mahdollisimman matalaa kynnystä eivät kriisiavun todelliset tarvitsijat löydä sitä eli tarjonta ja tarve eivät kohtaa. Kun tarjonnan kynnystä madalletaan Puumalaisen kuvaamalla tavalla, on siitä väistämättömänä seurauksena, että sitä on tarjolla kaikille kohdalle osuneille, myös niille jotka eivät ole sen tarpeessa.

Viimeaikaisten ns. suurten tragedioiden kriisiavusta on todella tehty uutisia ehkä enemmän kuin olisi tarpeen. Toisaalta niin on muidenkin tapahtumien kanssa. Samasta asiasta saat kuulla aamuin illoin päivätä toiseen, kunnes tilalle on löydetty uusi uutinen. Välitön ja pitkäkestoinen kriisiapu suurissa tragedioissa on Suomessa vielä etsimässä vakiintunutta muotoaan. Sitä tekee moni, mutta valmius ja yhteinen koordinaatio ovat ajoittain vielä hakusessa. Oman leimansa ja mielikuvan välittömän avun valtavan suurelle määrälle antaa mm. se, että mukana on ammattilaisten lisäksi paljon myös vapaaehtoistoimijoita, joiden tehtävä on pääasiassa olla tarvitsevalle läsnä ja kuunnella – ei tyrkyttää apuaan.

Vaikka kriisiapua näyttää olevan tarjolla paljon ainakin joissain suuronnettomuuksissa, on paikallinen todellisuus arjen kriisiavun tarpeisiin vastaamisessa heikko. Kriisiavun järjestäminen on kuntien vastuulla ja sen rahoitus on pääosin siirtynyt ja siirtymässä Ray:lta kunnille, joista monilla ei ole varaa toteuttaa edes nykyistä palvelutasoaan. Kansalaisen polku kriisiapuun voi olla todella kiemurainen, monesti polkua ei edes ole olemassa. Nopealla kriisiavulla voitaisiin säästää muita sosiaalipuolen kuluja merkittävästi mm. työkyvyn vahvistamisessa ja kansalaisten elmänhallinnan pikaisessa palautumisessa ja elämänlaadun parantamisessa.

Onnea ja haastetta 20-v rikoksentorjuntaneuvostolle

Erilaisten rikosten uhrit ja erilaiset ihmiset rikoksen uhrina

Rikoksen uhreilla on olemassa lukuisia erityistarpeita selviytymistä tukevan avun suhteen riippuen rikoksen laadusta, uhrista ihmisenä ja hänen taustastaan.

Tarvitaan erityispalveluita, mutta voidaanko niitä rakentamalla päästä siihen, että kaikki palvelun tarvitsijat olisivat edes jollain mittarilla samalla viivalla ja niin, ettei ”tuolien väliin” jää sellaisia uhriryhmiä, jotka eivät kuulu kenellekään?

Erilaisille ihmisryhmille pitää olla heidän tarpeisiinsa vastaavat tukipalvelut. On olemassa haavoittuvia ja erityisen haavoittuvia ihmisiä. Henkirikoksen uhrien omaiset tarvitsevat erilaisia asioita selviytymisensä tueksi kuin seksuaalirikoksen uhrit. Lähisuhdeväkivallan uhrien tukeminen edellyttää puolestaan erityisosaamista ja ymmärrystä lähisuhdeväkivallan traumatisoivasta vaikutuksesta. Ihmiskaupan uhrien auttamiseksi on valtakunnallisesti luotu viranomaisjohtoisesti erityinen auttamisjärjestelmä. On myös omaisuusrikosten uhreja, jotka ovat kokemaansa liittyen soveltuvan tuen tarpeessa.

Rikoksen uhriksi joutuneen lapsen tukemisessa on kiinnitettävä huomiota erilaisiin asioihin kuin rikoksen uhriksi joutuneen vanhuksen kohdalla. Aistivammainen rikoksen uhri tarvitsee erilaista tukea kuin liikuntavammainen. Hyvin suomenkielen taitavan ja suomen kulttuurin tuntevan tukeminen on erilaista kuin on huonosti tai ei ollenkaan kieltä taitavan ja eri kulttuurista tulevan tukeminen. Ruuhkasuomessa asuva tarvitsee erilaisia toimenpiteitä kuin haja-asutusalueella asuva. Etelä-Suomen tilanne on rikoksen uhrille eri kuin on Lapin tilanne.

Pelkään että ilman strategian muutosta, emme koskaan pääse siihen, että rikoksen uhrit olisivat edes jollain mittarilla samalla viivalla tukipalvelujen suhteen.

Me tarvitsemme kokonaissuunnitelman rikosuhrityölle, jossa sovitaan kokonaistavoitteet ja sen jälkeen kunkin toimijan yksilölliset tavoitteet. Me tarvitsemme erityisosaamisen yksiköitä, mutta me tarvitsemme myös valtakunnallisesti kattavan järjestelmän, joka pystyy tukemaan kaikenlaisia rikoksen uhreja ja ohjaamaan heitä edelleen erityispalveluihin tai kysymään oman osaamisensa tueksi neuvoja ja tukea erityispalveluista silloin, kun erityispalvelun käytännön tuki ei ulotu kyseiselle paikkakunnalle.

Eikö näin juuri ole? Eikö Rikosuhripäivystys (RIKU) ole se taho, joka tukee kaikkien rikosten uhreja. Vastaus on periaatteessa kyllä, mutta nyt RIKU kamppailee kaikkien erityispalveluiden kanssa samassa tilanteessa kipuillen riittämättömien resurssien kanssa, eikä siksi kykene hoitamaan omaa ”rooteliaan” kunnolla. Meillä ei ole kokonaissuunnitelmaa, jossa huomioitaisiin kokonaisvaltaisesti sekä järjestöjen että viranomaisten resurssit, toimet ja ohjelmat.

Väitän, että nykyisellä järjestelmällä hukkaamme huomattavan määrän osaamista, energiaa ja taloudellisia resursseja sirpalemaiseen toimintaan, jossa asiakaslähtöisyys on hakusessa ja tulos kaikkien kannalta epätyydyttävä..