Rikoksen uhrit jäävät ilman tukea

Palattuani lomalta keväthangilta työn ääreen, sain tuoreeltaan lukea Helsingin Sanomista useita kirjoituksia siitä miten erilaisten rikosten uhrit jäävät ilman tukea. Kirjoitusten sisältö ei yllätä, mutta lämmittää. Hyvä, että muutkin ovat sen huomanneet ja puuttuvat siihen. Toisaalta kirjoitettin, että nuoret uhrit jäävät ilman tukea (Kirsi Porras, Väestöliitto) ja toisaalta siitä miten henkirikoksen uhrien omaiset ja erityisesti henkirikoksen tekijöiden omaiset jäävät ilman tukea.

Lapset ja nuoret vailla tukea

RIKUssa havahduttiin nuorten rikoksen uhrien tuen tarpeeseen jo useita vuosia sitten. Loimme itsellemme riittävät valmiudet nuorten tarpeisiin vastaamiseen osallistumalla EU-projektiin, jossa luotiin organisaatioomme soveltuva koulutusohjelma erityisesti rikoksen uhriksi joutuneiden lasten ja nuorten kohtaamiseen. Nykyisten linjaustemme mukaan jokainen RIKUn asiakastyötä tekevä, niin palkattu kuin vapaaehtoinen työntekijä, saa kyseisen koulutuksen. Käytännössä RIKUn näkökulmasta näyttää kuitenkin siltä, että nuoria tukea tarvitsevia rikoksen uhreja ei juuri ole, jos sitä arvioi asiakkaaksi ohjautuneiden nuorten lukumäärällä.

Henkirikoksen uhrien omaiset vailla tukea

Eilen istuin HUOMAn (Henkirikoksen uhrien omaisen yhdistys) ohjausryhmän kokouksessa. Yhdistyksen tavoitteena on henkirikoksen uhrien omaisten tukeminen ja aseman parantaminen. Eräs kokouksen aiheista oli kokemus, että henkirikoksen uhrien omaiset eivät saa tietoa HUOMAsta / sen palveluista ja tukitoiminnasta. RIKUssakaan ei henkirikoksen uhrien omaiset ole kovin suuri asiakasryhmä, joten osa henkirikoksen uhrien omaisista jäänee varmasti vaille tukipalveluita.

Missä mättää, miksi ei ohjata ja kuka ei ohjaa?

Ongelma ei siis pelkästään ole se, ettei tukipalvelua ole riittävästi vaan vahvasti myös se, ettei edes olemassa oleviin palveluihin ohjata. Yllä mainittuihin kysymyksiin RIKUssa on yritetty etsiä vastausta koko sen 15 vuoden olemassaolon ajan. RIKUssa on jokapäiväistä kokemukset siitä, miten asiakkaaksi ohjautuneet ihmettelevät, ettei heille kerrottu heti rikoksen tapahduttua olemassa olevista tukipalveluista. RIKUn kokemus on myös, että usein rikoksen uhriksi joutunut saa jostain syystä tiedon palvelustamme vasta pari päivää ennen oikeudenkäyntiä. Tuen järjestäminen niin nopeasti oikeudenkäyntiin, on usein vaikeaa. Jokaisen oikeudenkäyntiin johtaneen tapauksen asianomistaja on varmuudella asioinut viranomaisissa tai muualla jo paljon ennen oikeudenkäyntipäivämäärän ilmoittamista. Olisiko hän voinut saada tiedon tukipalveluista jo silloin? Mitä pitää tapahtua, että ohjausta aletaan aktiivisesti tehdä?

Tarvitsemme arvovalintoja ja poliittista tahtoa ja tietoa

Palveluihin ohjaaminen sekä riittävät tuki-, kriisi- ja terapiapalvelut edellyttävät oikeaa asennetta ja rahoitusta. Rahoituksen järjestyminen tuntuu olevan yhtä vaikeaa niin korkea- kuin matalasuhdanteen aikana. Oikea asenne edellyttää heikossa asemassa olevien oikeuksien ja tarpeiden tunnustamista. Mitä pitää tapahtua tai tehdä, että poliittista tahtoa syntyy? Liian moni uhri jää edelleen kokonaan muun kuin viralisen palvelun ulkopuolelle. Tarvotsemme mm. palveluohjauksen aktiivista kehittämistä. Uhreja kohtaavat ammattilaisetkaan eivät aina tunne tai tunnusta tarjolla olevia muita palveluita. Myös tietämättömyydestä johtuvat ennakkoluulot toisten palvelutuotantoon ja sen laatuun ovat ohjauksen esteenä.