Rahat on loppu ja tyhjä pää

Kaikesta voi syyttää Euroopan talouskriisiä, niin myös haavoittuvammassa asemassa olevien kansalaisten palvelujen karsimisesta. Kuntien talous on kireällä ja jostain on säästöt otettava.

Lähisuhdeväkivallan uhriksi joutuneen rikoksen uhrin taivaalla on havaittavissa tummia pilviä. Samaan aikaan, kun

·        tavoitellaan lähisuhdeväkivallan vähentämistä vahvistetun valtakunnallisen lähisuhdeväkivallan vähentämisohjelman mukaisesti

·        Markak-mallilla vakavan lähisuhdeväkivallan uusiutumisen ehkäisyä

·        ollaan valtakunnallisesti pulassa lukuisten perhesurmien takia

·        sisäisen turvallisuuden ohjelmalla pyritään parantamaan erityisen haavoittuvien rikoksen uhrien ohjautumista avun piiriin,

on joissain kunnissa löydetty säästämiskohteita turvakotitoiminnasta. Näin siitäkin huolimatta, että Suomessa on kiistatta liian vähän turvakotipaikkoja väestöön nähden. Tiedämme, että lähisuhdeväkivallan uhreilla pitäisi olla entistä matalampi kynnys avun hakemiselle ja saamiselle jotta riskiä sen vakavista seurauksista voitaisiin vähentää. Tiedämme, että liian moni lähisuhdeväkivallan uhri jää ilman apua, emmekä voi tietää mikä niistä mahdollisesti johtaa kohtalokkaisiin seurauksiin.

Saamani käsityksen mukaan sekä Espoon että Porin kaupungit ovat luopumassa tai ainakin rajusti vähentämässä turvakotipalvelujen kustantamista.  Mikä perustelu lieneekään, ei se ainakaan voi olla lähisuhdeväkivallan vähäisyys tai turvakodin tarpeettomuus. Vaikka en ymmärrä Porin suunnitelmia, niin vielä vähemmän ymmärrän väkirikkaan Espoon päätöstä. Vaikka kunnassa kuinka tehtäisiin hyvää avopalvelua lähisuhdeväkivallan uhrien auttamiseksi, ei se korvaa turvakotia, jonne uhri voi lapsineen tulla ympäri vuorokauden, sen kummemmin varoittamatta ja tarvittaessa jopa niin, että kohteessa maksetaan taksille kuljetuksesta.

Kalustettu tukiasunto ei korvaa turvakotia, vaikka sinne voisi sosiaalipäivystyksen kautta päästä yhtä lailla etukäteen varoittamatta. Päätöksen tekeminen avun hakemisesta ei ole lähisuhdeväkivallan uhrille koskaan helppo. Usein väkivaltaa on jatkunut pitkään ja toistuvasti, ennen kuin päätös avun hakemisesta on kypsynyt.  Kun kypsyminen vihdoin, jonkun väkivaltatilanteen yhteydessä syntyy, pitää apua olla saatavilla mahdollisimman matalalla kynnyksellä. Usein uhri on niin uupunut, että hän tarvitsee vähintään muutaman vuorokauden aikaa rauhassa koota itsensä. Hän tarvitsee ammatti-ihmisiä ympärilleen, joiden kanssa jakaa ajatuksiaan ja suunnitella tulevaisuuttaan. Hän tarvitsee myös sitä turvallisuutta ja turvallisuuden tunnetta, jonka yhteisöllinen turvakoti mahdollistaa. Jos tarjolla oleva apu on ilman henkilöstöä toimiva tukiasunto, jossa kaikista käytännön asioista on itse huolehdittava, ei se tarjoa riittävää tukea levolle ja palautumiselle, mutta sen sijaan se lisää riskiä, että uhri palaa pian takaisin sinne mistä tulikin.  On mitä ilmeisintä, että lähisuhdeväkivallan uhri voi hyötyä myös avopalvelusta, useimmiten jatkotukena turvakotijakson jälkeen. Siihen kaiketi perustuu se, että monen turvakodin yhteyteen on kehitetty myös avopalvelua.    

Turvakotien puuttuminen lisää ilman apua jääviä lähisuhdeväkivallan uhreja. Se tulee myös lisäämään vakavan lähisuhdeväkivallan uusiutumisen riskiä ja voihan se lisätä perhesurmienkin riskiä. Lopettamalla palvelu, ei ainakaan tässä tapauksessa lopeteta sen tarvetta. Ennemminkin tulee mieleen ongelmien lakaiseminen maton alle. Sitä on kuitenkaan turha pelätä, että lähisuhdeväkivallan uhrit hyppisivät barrikadeille osoittamaan mieltään palvelujen alasajosta.

Toivottavasti olen joka kohdassa väärässä.

Petra Kjällman
toiminnanjohtaja
Rikosuhripäivystys