maanantai 3. tammikuuta 2011

Vapaaehtoistyön palkka

Pian käynnistyy EU:n vapaaehtoistyön teemavuosi 2011. Olen mielenkiinnosta seurannut internetin palstoilla käytävää keskustelua vapaaehtoistyöstä sekä sen merkityksestä ihmisille.
Vilkkaan keskustelun skeptikot epäilevät vapaaehtoistoiminnan syövän työpaikkoja ja arvostelevat yhteiskunnan tärkeiden tehtävien tekemisestä ”ammattitaidottomin vapaaehtoisvoimin”. Vapaaehtoinen auttaja nähdään mahdollisesti hyväntahtoisena hölmönä, kun tämä auttaa toista ilman palkkaa. Samaa mielikuvaa ei kuitenkaan maalailla palkatta pieniä junnuja urheilukentällä valmentavasta vapaaehtoisesta.
Rikosuhripäivystyksen vapaaehtoistoiminnassa ei ole huolta siitä, etteikö palkka olisi kohdallaan. Olemalla ihminen ihmiselle, tilinauhan saldo on aina plussan puolella. Oravannahkaisesta palkkapussista löytyy arvokasta yhdessä tekemistä ja merkityksellisyyden kokemista, uuden oppimista sekä oman ajan ja osaamisen jakamista.

Aktiivinen ihminen voi paremmin ja luo toiminnallaan hyvinvointia myös ympäristöönsä. Auttamisesta tulee aidosti hyvä mieli – eikä siinä totisesti ole mitään hölmöä.
Kuka voi ja saa auttaa? Vapaaehtoisauttaja vaikuttaa ja osallistuu toimintaan tärkeänä pitämänsä asian puolesta. Olennaista toiminnassa on vapaaehtoisuus ja rahallisen korvauksen puuttuminen. Vapaaehtoisauttajat käyttävät sitä osaamista ja elämänkokemusta, jota heille on elämän varrella kertynyt. Se, jos mikä, on monitaitoista osaamista. He ovat loistavia lähimmäisiä ja päteviä rinnalla kulkijoita – maisteritasoa kaikki!

Me toki Rikosuhripäivystyksessä koulutamme vapaaehtoisemme toimintaamme, mutta varsinainen pätevyys - sydämen sivistys, on hankittu elämällä ja kokemalla, vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Toisten ihmisten kunnioittamiseen ja aitoon välittämiseen valmentavia ”oppilaitoksia” riittää. Opiskelemaan pääseminen on toisille helppoa ja toisille ylivoimaisen vaikeaa. Asenne ratkaisee.

Jaana Koivukangas
Aluejohtaja, Rikosuhripäivystys
Etelä-Suomen aluetoimisto

3 kommenttia:

  1. Oravannahkaisesta palkkapussista löytyy arvokasta yhdessä tekemistä ja merkityksellisyyden kokemista, uuden oppimista sekä oman ajan ja osaamisen jakamista.
    Kaikki em. mainitut asiat voin ilolla vahvistaa. Juuri näiden asioiden vuoksi olen pieneltä osaltani mukana toiminnassa vapaaehtoisena. Se raha mitä elämiseen tarvitaan tulee muista lähteistä.

    VastaaPoista
  2. On todella mieltä ja sydäntä ilahduttavaa, että on ihmisiä jotka todella haluavat auttaa lähimmäisiään vilpittömästi! Olen itse saamassa piakkoin tukihenkilön rikusta omaan tapaukseeni liittyen. Suomessa olen ylpeä siitä, että täällä on elämän aidosti ja tosissaan ottavia kansalaisia niiden varassa jaksavat monet epäinhimillistä hätää kärsivät elää. Olen alkuperäinen suomalainen ja en sinänsä koe ns. syrjintää tapaukseni on ehkä luokkaa kiusaaminen
    joka tietysti voi ajaa minua elämästä hieman syrjään. Tällä hetkellä olen työstäni sairaslomalla.
    Sydämestä lähtevät kiitokset toiminnastanne!

    VastaaPoista
  3. Rikosuhripäivystyksen vapaaehtoiset tekevät uskomattoman arvokasta työtä. Se ei varmasti ole aina niitä kaikkein helpoimpia. Jaksamista!

    VastaaPoista