On aika toivotella kaikille lukijoille Hyvää Joulua ja samalla kaikkea hyvää tulevalle vuodelle. Mennyttä vuotta leimasi keväällä yhteinen strategiatyö vuosille 2011 – 2015 ja kuntien turvallisuustyöhön osallistuminen tai siihen mukaan pyrkiminen. Strategia saatiin valmiiksi ja RIKU pääsi entistä vahvemmin mukaan turvallisuustyöhön. Siltä pohjalta on hyvä jatkaa.
Syksyyn kuului jo niin monessa kirjoituksessani esille tullut huoli tulevaisuuden voimavaroista. Näin Joulun alla Ray:n ehdotusten tultua julkisiksi, voin jo uskaltaa sanoa, että hyvinhän tässä kävi. Ensi vuodelle ei tule alasajoja, päinvastoin voinemme ainakin väliaikaisesti vahvistaa kaikkein haavoittuvimpia aluetoimistojamme.
Vahvasti jo ensi vuoden haasteiden kolkutellessa mielen sopukoissa KIITÄN KAIKKIA TEITÄ, JOTKA OLETTE OLLEET MYÖTÄVIKUTTAMASSA RIKUN TOIMINNAN VAHVEMMAN HUOMISEN PUOLESTA!
Ensi vuonna jatkamme ja pidämme mielessä, että se on vapaaehtoistoiminnan teemavuosi.
Petra Kjällman
keskiviikko 22. joulukuuta 2010
keskiviikko 8. joulukuuta 2010
Huokaus ja hetkellinen helpotus
Kulunut syksy on RIKUssa ollut melkoisen raskasta aikaa. Alkusyksystä ilmeni, että rahoitus on vaarassa kääntyä laskuun ja rakenteellisten muutostarpeiden uhka tuli todelliseksi. Samaan aikaan RIKUn palvelujen käyttö jatkoi kasvuaan. Yhtälönä nämä kaksi asiaa eivät mitenkään voineet tuottaa hyvää tulosta. ”Kissa” nostettiin pöydälle, huoli viestittiin päättäjille ja julkiseen keskusteluun.
Nyt näyttää siltä, että huolemme on kuultu. Signaaleja tilanteen ratkaisemiseksi on saatu. Vielä tosin odotellaan Raha-automaattiyhdistyksen ja ministeriöiden päätöksiä sekä valtioneuvoston vahvistusta. Kuitenkin uskallan jo tässä vaiheessa arvioida, että ainakaan ensi vuonna ei RIKUssa tehdä säästötoimenpiteenä rakenteellisia muutoksia. Suomeksi sanottuna tämä merkitsee, että ei sen enempää Lapin kuin mitään muutakaan aluetoimistoa ajeta alas eikä lomautuksillekaan liene tarvetta.
Kiitos kaikille teille, jotka omalla toiminnallanne olette edistäneet sellaisia päätöksiä, joilla RIKUn toimintaedellytyksiä varmistetaan. Tosin nyt on päästy vasta osatavoitteeseen, toimintaedellytykset on vielä varmistettava myös ajalle vuoden 2011jälkeen.
Petra Kjällman
Nyt näyttää siltä, että huolemme on kuultu. Signaaleja tilanteen ratkaisemiseksi on saatu. Vielä tosin odotellaan Raha-automaattiyhdistyksen ja ministeriöiden päätöksiä sekä valtioneuvoston vahvistusta. Kuitenkin uskallan jo tässä vaiheessa arvioida, että ainakaan ensi vuonna ei RIKUssa tehdä säästötoimenpiteenä rakenteellisia muutoksia. Suomeksi sanottuna tämä merkitsee, että ei sen enempää Lapin kuin mitään muutakaan aluetoimistoa ajeta alas eikä lomautuksillekaan liene tarvetta.
Kiitos kaikille teille, jotka omalla toiminnallanne olette edistäneet sellaisia päätöksiä, joilla RIKUn toimintaedellytyksiä varmistetaan. Tosin nyt on päästy vasta osatavoitteeseen, toimintaedellytykset on vielä varmistettava myös ajalle vuoden 2011jälkeen.
Petra Kjällman
maanantai 29. marraskuuta 2010
Vaikuttamisen aika on nyt
Eduskuntavaalit ovat edessä, hallitus tai ainakin hallitusohjelma uudistuu. Viime aikojen ahdistavien talousongelmien keskellä on ollut motivoivaa ja jopa innostavaa luonnostella paperille asioita, joita toivoisi näkevänsä seuraavan hallituksen ohjelmassa. On innostavaa ajatella, että tulevaisuudessa asiat voivat olla paremmin.
Kolme ehdotustamme hallitusohjelmaan perustuvat 16 vuoden kokemukseen käytännön työssä ja sen kartuttamaan erityisasiantuntemukseen rikoksen uhrin asemasta Suomessa. Sen perusteella tiedämme, että Suomessa rikoksen uhrille kohdennetut tukipalvelut ovat riittämättömiä. Volyymiltaan ne eivät vastaa edes Eurooppalaista keskitasoa. Vaikka lainsäädäntömme on hyvällä tasolla, niin käytännöissä on paljon sellaista, missä uhri tarvitsee matalan kynnyksen tukea osatakseen toimia oikeuksiensa mukaisesti ja selviytyäkseen kokemastaan mahdollisimman nopeasti ja vähin vaurioin.
Ensimmäinen ehdotuksemme hallitusohjelmaan onkin RIKUn toimintaedellytysten vahvistaminen. Asia on eri muodoissaan ollut jo kahden edellisen hallituksen ohjelmissa, jääden kuitenkin toteutumatta. Ehdotuksemme on, että Sisäisen Turvallisuuden 2 ohjelman toimenpide ”Vahvistetaan olemassa olevia uhrin tukipalveluja valtakunnallistamalla rikosuhripäivystyksen toiminta, johon sisällytetään tuki rikosasian todistajalle jokaisessa käräjä- ja hovioikeudessa” siirtyisi sellaisenaan seuraavankin hallituksen ohjelmaan.
Suomessa on viime vuosina tehty useita ohjelmia liittyen turvallisuuteen. Ohjelmat sinänsä ovat hyviä ja tarpeellisia. Ongelmaksi on muodostunut se, että on enemmän sääntö kuin poikkeus, että niihin ei ole tehty suunnitelmaa rahoituksesta tai todetaan epämääräisesti osan toimenpiteistä hoituvan ilman lisäkustannuksia. Ohjelmia ei kuitenkaan pystytä toteuttamaan pelkillä puheilla muiden töiden ohessa, niiden toteutus edellyttää voimavaroja ja osaamista. Ilman rahoitusta ohjelmien toteutukset uhkaavat usein jäädä vajaiksi, jopa olemattomaksi. Siksi RIKUn toinen ehdotus hallitusohjelmaan on, että vahvistettaessa ohjelmia rikoksen uhrin aseman parantamiseksi niihin edellytetään myös suunnitelma toteuttamiseen tarvittavista taloudellisista voimavaroista ja vastuutahoista.
Rahoituksen löytäminen rikosuhrityölle on Suomessa ollut ja on vaikeaa. Järjestöjen rikosuhrityön rahoituksesta on pääosin vastannut Raha-automaattiyhdistys. Valtion ja kuntien talous on ollut ja lienee lähitulevaisuudessakin tiukoilla. Uusia rahoituskanavia tarvitaan. RIKUn kolmas ehdotus seuraavaan hallitusohjelmaan, että osa sakkotuotoista kanavoidaan rikosuhrityön rahoittamiseen tai vaihtoehtoisesti että Suomeen perustetaan ruotsin mallin mukainen rikosuhrirahasto, jonka tuotoilla rahoitetaan rikosuhrityötä.
Toivotamme kaikki asiasta kiinnostuneet laajassa rintamassa tervetulleiksi tukemaan ehdotuksiamme hallitusohjelmaan ja suosittelemme kaikkia poliittisia puolueita ottamaan omiin vaaliteemoihinsa tavoitteen parantaa rikoksen uhrin asemaa.
Kirjoittaja: Petra Kjällman, Rikosuhripäivystyksen toiminnanjohtaja
Kolme ehdotustamme hallitusohjelmaan perustuvat 16 vuoden kokemukseen käytännön työssä ja sen kartuttamaan erityisasiantuntemukseen rikoksen uhrin asemasta Suomessa. Sen perusteella tiedämme, että Suomessa rikoksen uhrille kohdennetut tukipalvelut ovat riittämättömiä. Volyymiltaan ne eivät vastaa edes Eurooppalaista keskitasoa. Vaikka lainsäädäntömme on hyvällä tasolla, niin käytännöissä on paljon sellaista, missä uhri tarvitsee matalan kynnyksen tukea osatakseen toimia oikeuksiensa mukaisesti ja selviytyäkseen kokemastaan mahdollisimman nopeasti ja vähin vaurioin.
Ensimmäinen ehdotuksemme hallitusohjelmaan onkin RIKUn toimintaedellytysten vahvistaminen. Asia on eri muodoissaan ollut jo kahden edellisen hallituksen ohjelmissa, jääden kuitenkin toteutumatta. Ehdotuksemme on, että Sisäisen Turvallisuuden 2 ohjelman toimenpide ”Vahvistetaan olemassa olevia uhrin tukipalveluja valtakunnallistamalla rikosuhripäivystyksen toiminta, johon sisällytetään tuki rikosasian todistajalle jokaisessa käräjä- ja hovioikeudessa” siirtyisi sellaisenaan seuraavankin hallituksen ohjelmaan.
Suomessa on viime vuosina tehty useita ohjelmia liittyen turvallisuuteen. Ohjelmat sinänsä ovat hyviä ja tarpeellisia. Ongelmaksi on muodostunut se, että on enemmän sääntö kuin poikkeus, että niihin ei ole tehty suunnitelmaa rahoituksesta tai todetaan epämääräisesti osan toimenpiteistä hoituvan ilman lisäkustannuksia. Ohjelmia ei kuitenkaan pystytä toteuttamaan pelkillä puheilla muiden töiden ohessa, niiden toteutus edellyttää voimavaroja ja osaamista. Ilman rahoitusta ohjelmien toteutukset uhkaavat usein jäädä vajaiksi, jopa olemattomaksi. Siksi RIKUn toinen ehdotus hallitusohjelmaan on, että vahvistettaessa ohjelmia rikoksen uhrin aseman parantamiseksi niihin edellytetään myös suunnitelma toteuttamiseen tarvittavista taloudellisista voimavaroista ja vastuutahoista.
Rahoituksen löytäminen rikosuhrityölle on Suomessa ollut ja on vaikeaa. Järjestöjen rikosuhrityön rahoituksesta on pääosin vastannut Raha-automaattiyhdistys. Valtion ja kuntien talous on ollut ja lienee lähitulevaisuudessakin tiukoilla. Uusia rahoituskanavia tarvitaan. RIKUn kolmas ehdotus seuraavaan hallitusohjelmaan, että osa sakkotuotoista kanavoidaan rikosuhrityön rahoittamiseen tai vaihtoehtoisesti että Suomeen perustetaan ruotsin mallin mukainen rikosuhrirahasto, jonka tuotoilla rahoitetaan rikosuhrityötä.
Toivotamme kaikki asiasta kiinnostuneet laajassa rintamassa tervetulleiksi tukemaan ehdotuksiamme hallitusohjelmaan ja suosittelemme kaikkia poliittisia puolueita ottamaan omiin vaaliteemoihinsa tavoitteen parantaa rikoksen uhrin asemaa.
Kirjoittaja: Petra Kjällman, Rikosuhripäivystyksen toiminnanjohtaja
keskiviikko 18. elokuuta 2010
Toivossa on hyvä elää budjettineuvotteluissakin
Pitkän kesäloman jälkeen on vaikeuksia päästä käyntiin. Pää on täynnä jäsentymättömiä ajatuksia yhteiskunnan tilasta. Huoli RIKUn tulevaisuudesta painaa. Huoli johtuu riittämättömistä taloudellisista resursseista, joiden kanssa on eletty jo ennen tätä kirottua lamaa ja jonka kanssa painitaan edelleen nyt nousun kynnyksellä. Juuri kun alkoi näkyä toivon pilkahduksia, iski lama, jota voimme syyttää siitä, että vieläkään ei saatu RIKUn toimintarahoitusta kuntoon. Sisäisen turvallisuuden ohjelmassa on periaatepäätös RIKUn rahoituspohjan vahvistamisesta valtion varoista. Sen mukaan oikeusministeriö on toiminut, mutta kehykseen ei saatu lisävaroja RIKUn rahoituksen kuntoon saattamiseksi. Tiettävästi yritystä asian korjaamiseksi on ollut kesän aikanakin budjettineuvotteluissa.
Viimeisten viikkojen aikana olen mielenkiinnolla odottanut julkisuuteen annetuissa viesteissä valtion budjettineuvotteluista jotain vihjeitä siitä, että oikeusministeriön ja sen myötä RIKUn tarpeet olisi otettu uuteen käsittelyyn. Odotukseni ei ole toteutunut, olen kuullut vain kymmenien miljoonien lisäyksistä liikenne- ja ympäristöhankkeisiin. Toivottavasti ensi vuoden lisäystarpeemme 200 000€ on niin pieni ja mitätön summa, että sen lisäämisestä tiedottamista ei ole pidetty tarpeellisena. Jään siis toiveikkaana odottamaan yhteydenottoa ministeriöstä, jossa kerrotaan, että lisäys on myönnetty ja näin meille osoitettu, että työmme on tärkeää ja tarpeellista.
Kyse on sekä rahasta että arvovalinnoista. Riippumatta siitä kuinka monelta taholla kansallisesti ja kansainvälisesti on todettu, että rikoksen uhrille tulee olla tarjolla riittävät tukipalvelut, näyttää siltä, että se on yksi niistä palveluista, jotka aina jäävät suurempien tarpeiden jalkoihin. RIKUn näkökulmasta katsottuna on raskasta ja turhauttavaa ylläpitää ”nuolta lähtövalmiina” eli organisaatiota valmiina nopeasti vastaamaan todelliseen tarpeeseen tarvittavia resursseja odotellessa.
Taantuman velkoja maksettaessakin on tärkeä muistaa, että mikäli rikoksen uhrit tulisivat laajasti paremmin tuetuksi, olisivat he nopeammin jälleen täydessä voimassa kantamaan vastuutaan yhteiskunnassa, eli tuki maksaisi itsensä takaisin.
Viimeisten viikkojen aikana olen mielenkiinnolla odottanut julkisuuteen annetuissa viesteissä valtion budjettineuvotteluista jotain vihjeitä siitä, että oikeusministeriön ja sen myötä RIKUn tarpeet olisi otettu uuteen käsittelyyn. Odotukseni ei ole toteutunut, olen kuullut vain kymmenien miljoonien lisäyksistä liikenne- ja ympäristöhankkeisiin. Toivottavasti ensi vuoden lisäystarpeemme 200 000€ on niin pieni ja mitätön summa, että sen lisäämisestä tiedottamista ei ole pidetty tarpeellisena. Jään siis toiveikkaana odottamaan yhteydenottoa ministeriöstä, jossa kerrotaan, että lisäys on myönnetty ja näin meille osoitettu, että työmme on tärkeää ja tarpeellista.
Kyse on sekä rahasta että arvovalinnoista. Riippumatta siitä kuinka monelta taholla kansallisesti ja kansainvälisesti on todettu, että rikoksen uhrille tulee olla tarjolla riittävät tukipalvelut, näyttää siltä, että se on yksi niistä palveluista, jotka aina jäävät suurempien tarpeiden jalkoihin. RIKUn näkökulmasta katsottuna on raskasta ja turhauttavaa ylläpitää ”nuolta lähtövalmiina” eli organisaatiota valmiina nopeasti vastaamaan todelliseen tarpeeseen tarvittavia resursseja odotellessa.
Taantuman velkoja maksettaessakin on tärkeä muistaa, että mikäli rikoksen uhrit tulisivat laajasti paremmin tuetuksi, olisivat he nopeammin jälleen täydessä voimassa kantamaan vastuutaan yhteiskunnassa, eli tuki maksaisi itsensä takaisin.
torstai 6. toukokuuta 2010
Uhrin asema lähisuhdeväkivallan sovittelussa
Viitaten HS:n vieraskynässä 5.5 artikkeliin ”Lähisuhdeväkivaltaa pitää voida sovitella”. Rikosuhripäivystyksessä ollaan pääosin samaa mieltä artikkelin argumenteista. Kaikki keinot lähisuhdeväkivallan vähentämiseksi tulee käyttää. Toimet sen vähentämiseksi ja uhrien auttamiseksi eivät ole olleet riittävän tehokkaita. Yhdymme myös kantaan, että osapuolten tarpeet huomioivaa, joustavaa monniammatillista varhaista asioihin puuttumista tarvitaan.
Sovittelu on tervetullut toimia näihin talkoisiin. Johtuuko osa lähisuhdeväkivallan sovittelua kohtaan osoitetusta kritiikistä siitä, että sitä ei käytännössä vielä kaikin ajoin toteuteta artikkelissa mainittujen periaatteiden mukaisesti? Sovittelu on suhteellisen nuori toimia ja esim. erikoistumiskoulutuksia lähisuhdeväkivallan sovittelijoille on vasta toteutettu. Sovittelu on monella tapaa erilaisten paineiden alla. Käytetäänkö sovittelussa sille annettua tapauksen soveltuvuuden arviointia niin, kuin sitä pitäisi käyttää? Voiko paine saada tapauksia riittävästi osoittamaan palvelun tarve ja varmistamaan rahoituksen tason säilyminen, nostaa tarjottujen tapausten hylkäämisen kynnystä ehkä vääristä syistä? Mikäli näin on, on se ymmärrettävää, mutta ei hyväksyttävää.
Pelkkä lähisuhdeväkivallan osapuolten erikseen tapaaminen ei riitä. Erikoistumiskoulutus tarjoaa sovittelijalle eväitä ymmärtää mitä lähisuhdeväkivalta ilmiönä on. Lisäksi sovittelijan pitäisi osata tulkita erityisesti uhrin motiivia sovitteluun ja arvioida hänen voimavarojaan ja elämänhallintaansa sovittelussa eteen tulevien päätösten tekemiseen. Kaikki, edes lähisuhdeväkivallan uhrit, eivät ole erityisen haavoittuvassa tilassa tai erityisen kyvyttömiä toimimaan oman etunsa mukaisesti, mutta juuri nuo haavoittuvat tulisi kyetä tunnistamaan.
Aune Flinck ja Henrik Elonheimo toteavat, että kaikki eivät halua rikoksen tekijälle rangaistusta, vaan väkivallan loppuminen on tärkeämpää ja oikeuskäsittelyn heikkous on, että rankaisu ei poista väkivaltaa. Väkivallan loppuminen on varmasti ydinkysymys, mutta uhrin oikeusturvaa ei silti pidä väheksyä. Lähisuhdeväkivallan sovittelussa puhutaan usein käyttäytymissopimuksista - toimintasuunnitelmasta väkivallan poistamiseksi. Hyvä niin, mutta huomioidaanko samalla riittävästi uhrin oikeusturva? Sovittelussa tulisi voida estää sellaisten tilanteiden syntyminen, jossa uhri luopuu kaikista vaatimuksistaan, eikä ymmärrä, että tapauksen mennessä lisäksi tuomioistuinkäsittelyyn, hänellä ei enää ole oikeuksia, ei edes korvauksiin ja maksuttomaan oikeusavustajaan.
Sovittelussa pitäisi tiedostaa sovittelusopimuksen vahvasti sitova merkitys uhrin oikeusturvaan. Siksi olisi mietittävä keinoja, miten uhri saisi paremmin aikaa arvioida sopimuksen hyväksymistä. Uhria tulisi tukea konsultoimaan jotain sovittelun ulkopuolista asiantuntijaa sopimuksen sisällöstä. Artikkelissa mainitaan, että sovittelussa etsitään aina sopivia jatkopalveluita, hyvä jos niin on. Sen lisäksi uhrille pitäisi kertoa jo sovitteluun ohjattaessa tai sitä harkittaessa myös uhrilähtöisistä palveluista, jotka samanaisaisesti sovittelun kanssa voisivat hyvin tukea uhria kokonaisvaltaisesti.
Rikosuhripäivystys tekee sovittelun kanssa yhteistyötä. Tavoitteena on yhteistyön tiivistyminen nykyistä enemmän asiakastasolle.
Sovittelu on tervetullut toimia näihin talkoisiin. Johtuuko osa lähisuhdeväkivallan sovittelua kohtaan osoitetusta kritiikistä siitä, että sitä ei käytännössä vielä kaikin ajoin toteuteta artikkelissa mainittujen periaatteiden mukaisesti? Sovittelu on suhteellisen nuori toimia ja esim. erikoistumiskoulutuksia lähisuhdeväkivallan sovittelijoille on vasta toteutettu. Sovittelu on monella tapaa erilaisten paineiden alla. Käytetäänkö sovittelussa sille annettua tapauksen soveltuvuuden arviointia niin, kuin sitä pitäisi käyttää? Voiko paine saada tapauksia riittävästi osoittamaan palvelun tarve ja varmistamaan rahoituksen tason säilyminen, nostaa tarjottujen tapausten hylkäämisen kynnystä ehkä vääristä syistä? Mikäli näin on, on se ymmärrettävää, mutta ei hyväksyttävää.
Pelkkä lähisuhdeväkivallan osapuolten erikseen tapaaminen ei riitä. Erikoistumiskoulutus tarjoaa sovittelijalle eväitä ymmärtää mitä lähisuhdeväkivalta ilmiönä on. Lisäksi sovittelijan pitäisi osata tulkita erityisesti uhrin motiivia sovitteluun ja arvioida hänen voimavarojaan ja elämänhallintaansa sovittelussa eteen tulevien päätösten tekemiseen. Kaikki, edes lähisuhdeväkivallan uhrit, eivät ole erityisen haavoittuvassa tilassa tai erityisen kyvyttömiä toimimaan oman etunsa mukaisesti, mutta juuri nuo haavoittuvat tulisi kyetä tunnistamaan.
Aune Flinck ja Henrik Elonheimo toteavat, että kaikki eivät halua rikoksen tekijälle rangaistusta, vaan väkivallan loppuminen on tärkeämpää ja oikeuskäsittelyn heikkous on, että rankaisu ei poista väkivaltaa. Väkivallan loppuminen on varmasti ydinkysymys, mutta uhrin oikeusturvaa ei silti pidä väheksyä. Lähisuhdeväkivallan sovittelussa puhutaan usein käyttäytymissopimuksista - toimintasuunnitelmasta väkivallan poistamiseksi. Hyvä niin, mutta huomioidaanko samalla riittävästi uhrin oikeusturva? Sovittelussa tulisi voida estää sellaisten tilanteiden syntyminen, jossa uhri luopuu kaikista vaatimuksistaan, eikä ymmärrä, että tapauksen mennessä lisäksi tuomioistuinkäsittelyyn, hänellä ei enää ole oikeuksia, ei edes korvauksiin ja maksuttomaan oikeusavustajaan.
Sovittelussa pitäisi tiedostaa sovittelusopimuksen vahvasti sitova merkitys uhrin oikeusturvaan. Siksi olisi mietittävä keinoja, miten uhri saisi paremmin aikaa arvioida sopimuksen hyväksymistä. Uhria tulisi tukea konsultoimaan jotain sovittelun ulkopuolista asiantuntijaa sopimuksen sisällöstä. Artikkelissa mainitaan, että sovittelussa etsitään aina sopivia jatkopalveluita, hyvä jos niin on. Sen lisäksi uhrille pitäisi kertoa jo sovitteluun ohjattaessa tai sitä harkittaessa myös uhrilähtöisistä palveluista, jotka samanaisaisesti sovittelun kanssa voisivat hyvin tukea uhria kokonaisvaltaisesti.
Rikosuhripäivystys tekee sovittelun kanssa yhteistyötä. Tavoitteena on yhteistyön tiivistyminen nykyistä enemmän asiakastasolle.
maanantai 3. toukokuuta 2010
Rikosuhrityön viestiä Euroopasta
Kuluvan kuun lopussa on Victim Suppor Europen (=VSE, rikosuhrityön Eurooppalainen kattojärjestö) konferenssi ja vuosikokous Berliinissä. Kokouspapereita tutkiskellessani, tulivat käsiini myös kokouksen päätettäväksi ehdotetut julkilausumat. Päähuomio ehdotetuissa julkilausumissa kohdistuu rikosuhrityön Euroopan politiikkaan. Kiitosta saavat Lissabonin sopimus, Tukholman ohjelma ja Euroopan Neuvoston päätökset varmistaa Euroopan Unionin alueella rikoksen uhriksi joutuneiden oikeuksia ja parantaa heille kohdennettua tukea. Neuvoston mielestä seuraavat toimenpiteet tulisi täyttää, jotta strategian tavoitteet täytettäisiin.
• Rikosuhripalveluita pitäisi kehittää edelleen. Erikoispalveluille ja valtakunnallisella, alueellisella tai paikallisella tasolla toimiville kansalaisjärjestöille pitäisi antaa mahdollisuudet tarjota tarkoituksenmukaisia palveluita rikoksen uhreille
• Vapaaehtoinen ja ammattihenkilöstö, joka tehtävässään kohtaa rikoksen uhreja tulisi kouluttaa tehtävään
• Yleistä tietoisuutta rikosuhripalveluiden mahdollisuudesta tulisi edelleen lisätä
Erilaiset rikokset – erilaiset tarpeet?
Hiljattain tehdyssä Tillburgin kriminallipoliittisessa instituutissa Intervictissä tehdyssä tutkimuksissa on osoitettu, että hyvinkin erilaisten rikosten uhrit kärsivät pääasiassa samankaltaisista seurauksista. On selvää, että vakavimpien rikosten uhrit tarvitsevat enemmän tukea, kuin lievien rikosten uhrit. Eroa avun ja neuvojen tarpeeseen tuovat rikoksen törkeys / vakavuus ja ilmiö rikoksen taustalla sekä kohteeksi joutuneen henkilön henkilökohtainen ominaisuus reagoida vastoinkäymisiin.
Huolestuttavaa on, että yllä mainitut ohjelmat suosivat erityisesti erityispalveluita. Sen myötä on olemassa riski, että haavoittuvuus arvotetaan uhrien eritystarpeiden perusteella ja yleensä rikoksen uhriksi joutuneiden tarpeet unohdetaan. Ovatko erityispalvelut ainoa / oikea tapa auttaa erityisosaamista edellyttävien rikosten uhriksi joutuneita? Olisivatko hekin autettavissa yleensä rikoksen uhreille kohdennetuissa palveluissa? Olisiko mahdollista vahvistaa yleensä rikoksen uhreille kohdennettuja palveluita, niin että niissä olisi riittävästi voimavaroja ja erityisosaamista erilaisten rikosten uhriksi joutuneiden auttamiseen? Olisiko rikoksen uhrille kohdennettujen yleisten ja erityispalvelujen yhdistämisellä mahdollista saada aikaan matalan kynnyksen korkealaatuista, kattavaa ja kustannustehokasta palvelua?
Tällaisilla kysymyksillä hyvää Vapun jälkeitä elämää toivotellen
• Rikosuhripalveluita pitäisi kehittää edelleen. Erikoispalveluille ja valtakunnallisella, alueellisella tai paikallisella tasolla toimiville kansalaisjärjestöille pitäisi antaa mahdollisuudet tarjota tarkoituksenmukaisia palveluita rikoksen uhreille
• Vapaaehtoinen ja ammattihenkilöstö, joka tehtävässään kohtaa rikoksen uhreja tulisi kouluttaa tehtävään
• Yleistä tietoisuutta rikosuhripalveluiden mahdollisuudesta tulisi edelleen lisätä
Erilaiset rikokset – erilaiset tarpeet?
Hiljattain tehdyssä Tillburgin kriminallipoliittisessa instituutissa Intervictissä tehdyssä tutkimuksissa on osoitettu, että hyvinkin erilaisten rikosten uhrit kärsivät pääasiassa samankaltaisista seurauksista. On selvää, että vakavimpien rikosten uhrit tarvitsevat enemmän tukea, kuin lievien rikosten uhrit. Eroa avun ja neuvojen tarpeeseen tuovat rikoksen törkeys / vakavuus ja ilmiö rikoksen taustalla sekä kohteeksi joutuneen henkilön henkilökohtainen ominaisuus reagoida vastoinkäymisiin.
Huolestuttavaa on, että yllä mainitut ohjelmat suosivat erityisesti erityispalveluita. Sen myötä on olemassa riski, että haavoittuvuus arvotetaan uhrien eritystarpeiden perusteella ja yleensä rikoksen uhriksi joutuneiden tarpeet unohdetaan. Ovatko erityispalvelut ainoa / oikea tapa auttaa erityisosaamista edellyttävien rikosten uhriksi joutuneita? Olisivatko hekin autettavissa yleensä rikoksen uhreille kohdennetuissa palveluissa? Olisiko mahdollista vahvistaa yleensä rikoksen uhreille kohdennettuja palveluita, niin että niissä olisi riittävästi voimavaroja ja erityisosaamista erilaisten rikosten uhriksi joutuneiden auttamiseen? Olisiko rikoksen uhrille kohdennettujen yleisten ja erityispalvelujen yhdistämisellä mahdollista saada aikaan matalan kynnyksen korkealaatuista, kattavaa ja kustannustehokasta palvelua?
Tällaisilla kysymyksillä hyvää Vapun jälkeitä elämää toivotellen
perjantai 5. maaliskuuta 2010
Väkivaltainen Suomi
Hyvä Suomi – kiitos TV 2 keskusteluohjelmasta 2.2.2010
En ollut ajatellut tehdä töitä enää klo 21 kotona. Tv oli auki ja sieltä alkoi kuulua keskustelua väkivallasta – se tuntui työltä. Jäin kuitenkin katsomaan, että ketä on keskusteluun kutsuttu. Joukossa oli paljon tuttuja töistä – varmasti väkivaltayön asiantuntijoita. Oli siellä joku sellainenkin, jonka funktiota keskusteluun osallistujana hieman hämmästelin. Sen verran mielenkiintoinen porukka oli koossa, että oli pakko jäädä katsomaan ja kuuntelemaan. Keskustelun edetessä ei millään malttanut jättää seuraamista kesken.
Heti alussa toimittajat toivat esille keskustelun lähtökohdan – lähisuhdeväkivallan, jossa tekijänä on mies tai nainen. Myös se kävi heti alkuun selväksi, että asetelma herättää tunteita. Pitkä tie on kuljettu, että tähän on päästy. Vasta viime vuosina on alettu puhua siitä, että lähisuhdeväkivallassa voi olla muitakin tekijöitä kuin mies. Ehkä ensi kerralla myös pelkästään naisnäkökulman edustajat uskaltautuvat mukaan.
Hyvä Suomi - ohjelma osoitti, että olemme Suomessa edistyneet tämän aiheen käsittelyssä paljon, siitä voitiin jo keskustella sivistyneesti ilman, että tunnekuohut olisivat estäneet varsinaisesta asiasta, väkivallasta, puhumisen. Keskustelussa tuotiin hyvin esille eri näkökulmia ja lähestymisiä asiaan. Mm. Naisten Linjan edustaja ilmaisi hienosti kantansa häneltä kysyttäessä. He tekevät naisten kanssa töitä ja näkevät ongelman siksi siitä näkökulmasta, mutta hän ei kieltänyt toisenkin näkökulman olemassaoloa. Ensi- ja turvakotien liiton edustaja ilmaisi mallikkaasti meidän tarvitsevan samanaikaisesti eri kohderyhmille ohjelmia. Totta, ei miehille kohdennettu toimintaohjelma ole pois naisille kohdennetulta ohjelmalta. Lyömättömän Linjan edustaja nosti esille tulevaisuuden kannalta lähisuhdeväkivallan ehkä tärkeimmän osapuolen – lapsen. Puolisoiden välinen väkivalta vaikuttaa samalla aina myös perheen lapsiin ja valitettavan usein se myös kohdistuu heihin. Erilaisia ohjelmia suunniteltaessa pitäisi aina olla mielessä myös lasten etu ja suojelu.
Keskusteluun toi tarvittavaa vahvistusta asian vakavuudesta henkilökohtaiset kokemukset väkivallan kohteeksi joutumisista, kiitos teille, jotka annoitte oman kokemuksenne yhteiseen hyvään.
Mitä asialle voidaan tehdä? Oikeusministeri toi esille mielenkiintoisen seikan tavoitteista. Hän mainitsi Ruotsin naisrauhapykälän ja mainitsi jotenkin, että Suomeen sopisi sellainen rauhapykälä, joka olisi sukupuolineutraali. Voisiko se olla ”perherauha” tai ”lähisuhderauha”, hyvältä maistuu joka tapauksessa. Jatkossa voisimme myös jatkaa aloitettua keskustelua, viedä sitä eteenpäin käytännön toimiin, kukin omalla sarallamme ja myös yhdessä.
En ollut ajatellut tehdä töitä enää klo 21 kotona. Tv oli auki ja sieltä alkoi kuulua keskustelua väkivallasta – se tuntui työltä. Jäin kuitenkin katsomaan, että ketä on keskusteluun kutsuttu. Joukossa oli paljon tuttuja töistä – varmasti väkivaltayön asiantuntijoita. Oli siellä joku sellainenkin, jonka funktiota keskusteluun osallistujana hieman hämmästelin. Sen verran mielenkiintoinen porukka oli koossa, että oli pakko jäädä katsomaan ja kuuntelemaan. Keskustelun edetessä ei millään malttanut jättää seuraamista kesken.
Heti alussa toimittajat toivat esille keskustelun lähtökohdan – lähisuhdeväkivallan, jossa tekijänä on mies tai nainen. Myös se kävi heti alkuun selväksi, että asetelma herättää tunteita. Pitkä tie on kuljettu, että tähän on päästy. Vasta viime vuosina on alettu puhua siitä, että lähisuhdeväkivallassa voi olla muitakin tekijöitä kuin mies. Ehkä ensi kerralla myös pelkästään naisnäkökulman edustajat uskaltautuvat mukaan.
Hyvä Suomi - ohjelma osoitti, että olemme Suomessa edistyneet tämän aiheen käsittelyssä paljon, siitä voitiin jo keskustella sivistyneesti ilman, että tunnekuohut olisivat estäneet varsinaisesta asiasta, väkivallasta, puhumisen. Keskustelussa tuotiin hyvin esille eri näkökulmia ja lähestymisiä asiaan. Mm. Naisten Linjan edustaja ilmaisi hienosti kantansa häneltä kysyttäessä. He tekevät naisten kanssa töitä ja näkevät ongelman siksi siitä näkökulmasta, mutta hän ei kieltänyt toisenkin näkökulman olemassaoloa. Ensi- ja turvakotien liiton edustaja ilmaisi mallikkaasti meidän tarvitsevan samanaikaisesti eri kohderyhmille ohjelmia. Totta, ei miehille kohdennettu toimintaohjelma ole pois naisille kohdennetulta ohjelmalta. Lyömättömän Linjan edustaja nosti esille tulevaisuuden kannalta lähisuhdeväkivallan ehkä tärkeimmän osapuolen – lapsen. Puolisoiden välinen väkivalta vaikuttaa samalla aina myös perheen lapsiin ja valitettavan usein se myös kohdistuu heihin. Erilaisia ohjelmia suunniteltaessa pitäisi aina olla mielessä myös lasten etu ja suojelu.
Keskusteluun toi tarvittavaa vahvistusta asian vakavuudesta henkilökohtaiset kokemukset väkivallan kohteeksi joutumisista, kiitos teille, jotka annoitte oman kokemuksenne yhteiseen hyvään.
Mitä asialle voidaan tehdä? Oikeusministeri toi esille mielenkiintoisen seikan tavoitteista. Hän mainitsi Ruotsin naisrauhapykälän ja mainitsi jotenkin, että Suomeen sopisi sellainen rauhapykälä, joka olisi sukupuolineutraali. Voisiko se olla ”perherauha” tai ”lähisuhderauha”, hyvältä maistuu joka tapauksessa. Jatkossa voisimme myös jatkaa aloitettua keskustelua, viedä sitä eteenpäin käytännön toimiin, kukin omalla sarallamme ja myös yhdessä.
tiistai 19. tammikuuta 2010
Kiitos Tuija Brax ehdotuksestasi
Hollannissa sijaitsevan viktimilogian tutkimuslaitoksen Intervict tekemän tutkimuksen mukaan Suomi on kehitysmaa rikosuhrien tukipalveluissa verrattuna useimpiin Euroopan maihin. Kehitysmaa Suomi ei ole palvelujen laadussa, vaan niiden kattavuudessa. Näin siitä huolimatta, että Euroopan Unionin puitepäätös edellyttää, että tilanne olisi toisin. Yritystä tilanteen parantamiseksi toki on. Valtioneuvoston vahvistamaan Sisäisen Turvallisuuden Ohjelmaan on kirjattu toimenpide-ehdotuksiin arjen turvallisuuden kohdalle mm., Rikosuhripäivystyksen tukipalveluiden ja todistajan tuen laajentaminen sekä turvakotien lisääminen.
Mikä mättää, miksi rikoksen uhrien tukipalveluja ei ole laajennettu kattamaan koko maata niin, että asuinpaikastaan riippumatta kansalaisilla olisi rikoksen uhriksi jouduttuaan edes likimain tasavertainen mahdollisuus saada tukea selviytymiselleen. Ongelma on raha tai paremminkin se, ettei sitä ole riittävästi kyse3isten palvelujen tuottamiseen.
Rikosuhripäivystys on esittänyt perustettavaksi ruotsin mallin mukaista rikosuhrirahastoa, johon rikoksen tekijöiden edellytettäisiin maksavan tietyn summan. Rahastosta rahoitettaisiin mm. rikosuhrien tukipalveluita. Rahasto ei ole saanut kannatusta. Oikeusministeriön tavoitteena on ollut saada omaan kehykseensä mm. rikosuhrien tukipalvelulle varoja. Se ei ole onnistunut.
Oikeusministeri Tuija Braxin ehdotus, että sakoista saatavasta valtion tuotosta osa osoitettaisiin rikoksen uhrien tukipalveluihin, on enemmän kuin tervetullut. Se on tavallaan toinen malli rikosuhrirahastosta. On erittäin helppo perustella, miksi sakkorahoista olisi oikein osoittaa osa rikoksen uhrin hyväksi. Tavallaan se toteuttaisi samalla ajatusta rikoksen tekijän velvollisuudesta hyvittää aiheuttamaansa pahaa rikoksen uhrille.
Toivottavasti tämä ehdotus saa kannatusta ja toteutuu mahdollisimman nopeasti. Toivottavasti hallituksesta ja eduskunnasta löytyy poliittista tahtoa siirtää Suomi tässäkin asiassa kehittyneiden maiden joukkoon.
Mikä mättää, miksi rikoksen uhrien tukipalveluja ei ole laajennettu kattamaan koko maata niin, että asuinpaikastaan riippumatta kansalaisilla olisi rikoksen uhriksi jouduttuaan edes likimain tasavertainen mahdollisuus saada tukea selviytymiselleen. Ongelma on raha tai paremminkin se, ettei sitä ole riittävästi kyse3isten palvelujen tuottamiseen.
Rikosuhripäivystys on esittänyt perustettavaksi ruotsin mallin mukaista rikosuhrirahastoa, johon rikoksen tekijöiden edellytettäisiin maksavan tietyn summan. Rahastosta rahoitettaisiin mm. rikosuhrien tukipalveluita. Rahasto ei ole saanut kannatusta. Oikeusministeriön tavoitteena on ollut saada omaan kehykseensä mm. rikosuhrien tukipalvelulle varoja. Se ei ole onnistunut.
Oikeusministeri Tuija Braxin ehdotus, että sakoista saatavasta valtion tuotosta osa osoitettaisiin rikoksen uhrien tukipalveluihin, on enemmän kuin tervetullut. Se on tavallaan toinen malli rikosuhrirahastosta. On erittäin helppo perustella, miksi sakkorahoista olisi oikein osoittaa osa rikoksen uhrin hyväksi. Tavallaan se toteuttaisi samalla ajatusta rikoksen tekijän velvollisuudesta hyvittää aiheuttamaansa pahaa rikoksen uhrille.
Toivottavasti tämä ehdotus saa kannatusta ja toteutuu mahdollisimman nopeasti. Toivottavasti hallituksesta ja eduskunnasta löytyy poliittista tahtoa siirtää Suomi tässäkin asiassa kehittyneiden maiden joukkoon.
tiistai 5. tammikuuta 2010
Kauppakeskus Sellon murhenäytelmä
Vaikea valinta – rikoksen uhrin yksityisyyden suojelu vastaan yleinen etu rikoksen uhrin aseman parantamiseksi
Kauppakeskus Sellon murhenäytelmä nostaa jälleen esille voimakkaasti tarpeen pohtia ja parantaa rikoksen uhrin asemaa. Julkisuudessa keskustellaan monista toimenpiteistä, joita vahvistamalla voitaisiin vähentää välivallantekoja. Eniten keskustellaan tekijä / tekolähtöisesti. Kun päätöksiä tehdään on usein edessä vaikeita valintoja – toimiako talouselämän vai yksittäisen ihmisen edunmukaisesti, kuinka paljon ollaan valmiita maksamaan, mikä pitää asettaa etusijalle???
Rikosuhripäivystyksessä tavoitteena on rikoksen uhrin aseman parantaminen. Parantaminen tarkoittaa sekä rikoksia ennalta estävää työtä, rikoksen uhriksi joutuneiden aseman parantamista, että uhrien omaisten ja rikosasian todistajien selviytymisen tukemista. Tavoitetta kohti kuljetaan kahta tietä. Tuotetaan tukipalveluita yksittäisille rikoksen uhreille, heidän läheisilleen ja rikosasian todistajille ja vaikutetaan asenteisiin, lainsäädäntöön, käytäntöihin ja yleiseen päätöksentekoon.
Vaikea valinta tulee toimenpiteissä ja kannanotoissa eteen kun, yksittäisen rikoksen uhrin etu on ristiriidassa yleisen rikoksen uhrin aseman parantamisen kanssa. Millä perusteella valinta silloin tulee tehdä? Usein toistuva tilanne, jossa tämä kysymys on pakko esittää, on mm. tarve nostaa rikoksen uhrin asemassa oleva epäkohta julkiseen keskusteluun. Julkisen keskustelun käyntiin saaminen tarvitsee tositarinoita elävästä elämästä ja se edellyttää rikoksen uhriksi joutuneen identifioitumista ja kokemuksen kertomista julkisesti. Tiedämme, että pääsääntöisesti yksittäisen rikoksen uhrin etu ei ole saattaa kokemuksensa julkiseen riepotteluun.
Kumpi painaa enemmän – yksittäisen rikoksen uhrin etu vai yhteinen etu yleisen epäkohdan korjaamiseksi? Vaikea valinta – onko kompromissi mahdollinen? Kun rikoksen uhrien tarinoita ei ole julkisuudessa, on havaittu kuten mm. tutkija Atte Oksanen kirjoittaa (HS 3.1.2020), että tekijöiden asia nousee etusijalle. Rikosuhripäivystyksessä on havaittavissa, että kun rikoksen uhrien tarinoita ei ole julkisuudessa, niin heidän tarpeistaankaan ei enää puhuta. Se merkitsee sitä, että poliittinen tahto saada Suomeen muun Euroopan tasoinen tukipalvelujärjestelmä on hukkunut muiden tarpeiden alle.
Miten voisimme yksittäistä rikoksen uhria ”uhraamatta” saada enemmän rikoksen uhrien tarinoita ja sitä kautta uhrien asemaan liittyviä heikkouksia julkiseen keskusteluun? On selvää, että vain ne tositarinat voi julkaista, joissa asianomainen on itse halukas antamaan kokemuksensa julkisuuteen. Silloinkin hänet tulee valmistaa hyvin siihen, mitä mediajulkisuus voi tuoda tullessaan. Kuka tai ketkä olisivat oikeita henkilöitä / tahoja ottamaan tämän asian esille uhrien kanssa niin, että uhrille jää aito mahdollisuus kieltäytyä ja toisaalta varma tuki, mikäli hän on valmis antamaan tarinansa medialle. Median vastuuta tulee myös painottaa. Mikäli uhri suostuu antamaan tarinansa, tulee median sitoutua uhria kunnioittavaan ja uhrin hyväksymään tapaan asian julkistamisessa.
Esimerkkejä vaikeista valinnoista on lukuisia ja uusia tulee jatkuvasti. Erityisen vaikeaksi valinnan tekee se, että julkisuus ei ole kenenkään hallittavissa riippumatta siitä kuinka hienoja sopimuksia tehdään yksittäistenmedian edustajien kanssa. Sana on kuitenkin vapaa mm internetissä keskustelupalstoilla.
Vastuullinen päätöksenteko edellyttää rohkeutta keskustella päätöksen vaikutuksista eri näkökulmista. Usein ei ole olemassa vain yhtä vaihtoehtoa ja kompromissi on hyvin käyttökelpoinen monessa tilanteessa. Vaikeiden valintojen välttäminen ei johda mihinkään, mutta niissä yhteiseen ymmärrykseen pääseminen tuottaa tyydytystä ja yhteiskunnallista edistystä. Joskus on uskallettava päättää yleisen hyödyn nimissä ja toisinaan on voitava jättää syrjään yleinen etu yksilön edun hyväksi.
Kauppakeskus Sellon murhenäytelmä nostaa jälleen esille voimakkaasti tarpeen pohtia ja parantaa rikoksen uhrin asemaa. Julkisuudessa keskustellaan monista toimenpiteistä, joita vahvistamalla voitaisiin vähentää välivallantekoja. Eniten keskustellaan tekijä / tekolähtöisesti. Kun päätöksiä tehdään on usein edessä vaikeita valintoja – toimiako talouselämän vai yksittäisen ihmisen edunmukaisesti, kuinka paljon ollaan valmiita maksamaan, mikä pitää asettaa etusijalle???
Rikosuhripäivystyksessä tavoitteena on rikoksen uhrin aseman parantaminen. Parantaminen tarkoittaa sekä rikoksia ennalta estävää työtä, rikoksen uhriksi joutuneiden aseman parantamista, että uhrien omaisten ja rikosasian todistajien selviytymisen tukemista. Tavoitetta kohti kuljetaan kahta tietä. Tuotetaan tukipalveluita yksittäisille rikoksen uhreille, heidän läheisilleen ja rikosasian todistajille ja vaikutetaan asenteisiin, lainsäädäntöön, käytäntöihin ja yleiseen päätöksentekoon.
Vaikea valinta tulee toimenpiteissä ja kannanotoissa eteen kun, yksittäisen rikoksen uhrin etu on ristiriidassa yleisen rikoksen uhrin aseman parantamisen kanssa. Millä perusteella valinta silloin tulee tehdä? Usein toistuva tilanne, jossa tämä kysymys on pakko esittää, on mm. tarve nostaa rikoksen uhrin asemassa oleva epäkohta julkiseen keskusteluun. Julkisen keskustelun käyntiin saaminen tarvitsee tositarinoita elävästä elämästä ja se edellyttää rikoksen uhriksi joutuneen identifioitumista ja kokemuksen kertomista julkisesti. Tiedämme, että pääsääntöisesti yksittäisen rikoksen uhrin etu ei ole saattaa kokemuksensa julkiseen riepotteluun.
Kumpi painaa enemmän – yksittäisen rikoksen uhrin etu vai yhteinen etu yleisen epäkohdan korjaamiseksi? Vaikea valinta – onko kompromissi mahdollinen? Kun rikoksen uhrien tarinoita ei ole julkisuudessa, on havaittu kuten mm. tutkija Atte Oksanen kirjoittaa (HS 3.1.2020), että tekijöiden asia nousee etusijalle. Rikosuhripäivystyksessä on havaittavissa, että kun rikoksen uhrien tarinoita ei ole julkisuudessa, niin heidän tarpeistaankaan ei enää puhuta. Se merkitsee sitä, että poliittinen tahto saada Suomeen muun Euroopan tasoinen tukipalvelujärjestelmä on hukkunut muiden tarpeiden alle.
Miten voisimme yksittäistä rikoksen uhria ”uhraamatta” saada enemmän rikoksen uhrien tarinoita ja sitä kautta uhrien asemaan liittyviä heikkouksia julkiseen keskusteluun? On selvää, että vain ne tositarinat voi julkaista, joissa asianomainen on itse halukas antamaan kokemuksensa julkisuuteen. Silloinkin hänet tulee valmistaa hyvin siihen, mitä mediajulkisuus voi tuoda tullessaan. Kuka tai ketkä olisivat oikeita henkilöitä / tahoja ottamaan tämän asian esille uhrien kanssa niin, että uhrille jää aito mahdollisuus kieltäytyä ja toisaalta varma tuki, mikäli hän on valmis antamaan tarinansa medialle. Median vastuuta tulee myös painottaa. Mikäli uhri suostuu antamaan tarinansa, tulee median sitoutua uhria kunnioittavaan ja uhrin hyväksymään tapaan asian julkistamisessa.
Esimerkkejä vaikeista valinnoista on lukuisia ja uusia tulee jatkuvasti. Erityisen vaikeaksi valinnan tekee se, että julkisuus ei ole kenenkään hallittavissa riippumatta siitä kuinka hienoja sopimuksia tehdään yksittäistenmedian edustajien kanssa. Sana on kuitenkin vapaa mm internetissä keskustelupalstoilla.
Vastuullinen päätöksenteko edellyttää rohkeutta keskustella päätöksen vaikutuksista eri näkökulmista. Usein ei ole olemassa vain yhtä vaihtoehtoa ja kompromissi on hyvin käyttökelpoinen monessa tilanteessa. Vaikeiden valintojen välttäminen ei johda mihinkään, mutta niissä yhteiseen ymmärrykseen pääseminen tuottaa tyydytystä ja yhteiskunnallista edistystä. Joskus on uskallettava päättää yleisen hyödyn nimissä ja toisinaan on voitava jättää syrjään yleinen etu yksilön edun hyväksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
