Lähisuhdeväkivallan sovittelu

Osallistuin torstaina 15.1 lähisuhdeväkivallan verkostopalaveriin Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksella (entinen Stakes). Tilaisuuteen oli kutsuttu laajasti edustajia erityisesti järjestöistä, joilla on jotain tekemistä lähisuhdeväkivallan kanssa. Ilahduttavaa oli, että osallistujia oli kolmatta kymmentä, mutta harmillista, että monen merkittävän järjestön edustus puuttui.

Käsitelty asia on erittäin tärkeä ja ajankohtainen. Lähisuhdeväkivalta on maassamme valitettavan yleistä, eikä sen estämiseksi ole tehty riittävästi, vaikka yritystä on ollut. Toisaalta sovittelun ja lähisuhdeväkivallan yhteensopivuus tai -sopimattomuus on puhuttanut ja nostattanut tunteita. Uutena tulokkaana sovittelu valtakunnallisena ja lakisääteisenä on vielä kehitysvaiheessa, jolloin toiminnan muokkaaminen on edelleen ajankohtaista ja kehittämishalua löytyy.

Palaveri oli onnistunut.

Ensimmäisen kerran voitiin eri tavalla lähisuhdeväkivallan sovittelusta ajattelevien kesken keskustella asiallisesti ilman rakentavaa käsittelyä estäviä tunnekuohuja. Ehkä eräs eniten ristiriitaa herättänyt asia on tietämättömyys siitä, mitä lähisuhdeväkivallan sovittelu on ja mihin suuntaan sitä ollaan valmiita kehittämään. Palaverissa saatiin tietoa käytännöistä ja tieto siitä, että sovittelussa on luotu erityinen henkilöstön koulutusohjelma nimenomaan lähisuhdeväkivallan sovitteluun. Yhteinen huoli sekä sovittelun edustajilla, että siihen lähisuhdeväkivallan osalta kriittisesti suhtautuvulla oli selkeästi rittävän tuen puute osapuolille.

Suurena puutteena nähtiin yhteisymmärryksessä se, että maastamme puuttuu verkosto matalan kynnyksen palveluita lähisuhdeväkivallan osapuolille. Turvakotiverkostomme on liian harva. Kriisikeskusten voimavaroja vähennetään vaikka kunnat eivät pysty vastaamaan syntyvään tarpeeseen. Valtakunnallinen koordinaatio on luvattu THL:een, mutta sen resursseista ei vielä ole tietoa. Kaiken kaikkiaan tultiin siihen tulokseen, että suurin ristiriita ei ole lähisuhdeväkivallan sovittelu, vaan matalan kynnyksen kriisipalvelujen puute osapuolille. Rikosuhripäivystys ja sovittelukin ovat vain yksittäisiä lenkkejä palveluketjussa, joka lähisuhdeväkivallan uhrille pitäisi olla tarjolla. Tarvitaan ennalta estävää ja hoitavaa työtä sekä seurantaa.

Palaveri ei tuottanut yhteistä näkemystä sovittelun soveltuvuudesta lähisuhdeväkivaltataan, mutta nyt ainakin erilaisista näkemyksistä voidaan keskustella. Erilailla ajattelevat mahtuvat hyvin saman pöydän ääreen ja tavoite väkivallan vähentämiseksi on yhteinen.