Nuoriin kohdistuva seksuaalinen väkivalta

 Seksuaalinen väkivalta määritellään yhdeksi traumaattisimmista kokemuksista, jonka kohteeksi nuori voi joutua. Toisin kun yleisesti oletetaan, nuorten kohdalla tekijä on usein lähipiiristä. Tutun ja aiemmin nuorelle turvallisen henkilön tekemä seksuaalinen väkivalta aiheuttaa hämmennystä, kykenemättömyyttä toimia ja puolustautua. Lisäksi on tavallista, että nuori häpeää ja syyllistää itseään tapahtuneesta. Moni seksuaalista väkivaltaa kokenut nuori vaikenee väkivallasta ja vain murto-osa tekee poliisille rikosilmoituksen. Tämä on yleistä myös aikuisten kohdalla.

Rikosuhripäivystyksen nuorten hankkeen verkkokyselyssä nuorilta kysyttiin seksuaalisesta väkivallasta. Kyselyyn vastasi 437 nuorta, joista yli sata kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa. Nuorista noin 70 ei osannut sanoa, oliko kokenut seksuaalista väkivaltaa vai ei. Moni nuorista ei ollut kertonut kokemastaan kenellekään.

”olen vähän hämmentynyt tässä vuoden aikana oppimistani asioista. en oikeesti tiennyt että niin moni kaveri on kokenut seksuaalista väkivaltaa, jopa raiskattu. tyttöjen ahdistelutilastot taas on ihan tuttua kauraa” – Nuori x / IRC-Galleria -

Seksuaaliseen väkivaltaan liittyy vaikenemisen kulttuuri. Vaikenemista vahvistaa usein pelko seurauksista. Nuori voi pelätä mitä perhe, vanhemmat ja erityisesti oma äiti ajattelee tapahtuneesta. Nuori saattaa ajatella, ettei häntä uskota tai että kertomisen jälkeen hän ei saa enää asua kotona. Oikean tiedon puuttuessa lastensuojeluilmoitus voi yhdistyä mielikuviin mahdollisesta lastensuojelulaitokseen sijoittamisesta. Seksuaalisen väkivallan tekijän ollessa aikuinen, nuoren luottamus aikuisia kohtaan haavoittuu. Ei ole mikään ihme, että seksuaalisen väkivallan kohteeksi joutunut nuori sulkee tiukasti suunsa ja kantaa kipeän ja raskaan salaisuutensa yksin.

”Se, että voisi luottaa siihen, ettei asiasta nouse omaa elämää rajoittavaa paskamyrskyä…” - Nuori z/ Demi -

Tutkimuksen mukaan nuorten kokemukset seksuaalisen väkivallan paljastumisesta viranomaisille vaihtelevat helpotuksen tunteesta voimakkaaseen kieltämiseen, ahdistukseen ja epätoivoon. Eri reagointitavat riippuvat seksuaalisen väkivallan luonteesta, kestosta ja tekijän suhteesta nuoreen. Alaikäiseen kohdistuneissa seksuaalirikoksissa asian ilmituleminen käynnistää rikosprosessin lisäksi lastensuojelullisia ja mahdollisesti terveydenhoidollisia prosesseja. Pitkäkestoinen, pahimmillaan vuosia kestävä rikosprosessi, ei ole nuoren edun mukaista. Nuorten kohdalla rikosprosessin toivoisi menevän nopeammin.

Rikosprosessin pitkittyminen voi pahimmillaan heikentää nuoren elämänhallinnan tunnetta ja hidastaa toipumista. Nuoren rikoksen uhrin heikko asema on huomioitu poliittisella tasolla ja oikeusministeri Anna-Maija Henriksson on asettanut työryhmän selvittämään nuoren rikoksen uhrin asemaan liittyviä epäkohtia. Erityisesti 15–17-vuotiaan nuoren ja rikoksen tekijän kohtaamiseen oikeudessa yritetään saada muutosta.
”…jotenkin tuntuu että näistä asioista puhutaan aivan liian vähän/ohitetaan kokonaan…” - Nuori c /IRC- Galleria-
Varhain aloitettu ikätasoinen turvataitojen harjoittelu ja seksuaalikasvatus sekä avoin keskustelu seksuaalisuuteen liittyvistä asioista ovat keinoja ehkäistä seksuaalista väkivaltaa. Nuoret tarvitsevat selkeitä ohjeistuksia ja erityisesti yhdessä tehtäviä harjoitteita, miten toimia seksuaalisesti hämmentävissä tilanteissa ja miten puolustaa itseään. Ohjeistuksia tulee antaa niin reaali- kuin virtuaalimaailmaa ajatellen. Oikean tiedon turvin nuoren on helpompi toimia tilanteessa, jossa hänen henkilökohtaisia rajoja ylitetään.

Rikosuhripäivystys tekee paljon viranomaisyhteistyötä, jotta rikoksen uhrit saisivat tietoa palveluista ja ohjautuisivat paremmin avun ja tuen piiriin. Tavoitteena on, että esimerkiksi rikosilmoituksen tehnyt seksuaalirikoksen uhri tulee paremmin autetuksi ja hoitoon ohjatuksi. Valitettavan usein uhrin oikeudet toteutuvat vain osittain. Asiasta on tehty kirjallinen kysymys eduskunnan puhemiehelle ”Rikoksen uhrien tukipalvelut ja oikeudet ” (313/2013 vp)

Seksuaalirikoksen uhreja tulee aina kohdella erityisellä herkkyydellä. Jokaisella rikoksen uhrilla on oikeus tulla asianmukaisesti ja lempeästi kohdelluksi sekä ohjatuksi.
Lisää tietoa rikoksen uhreja kohtaaville aikuisille www.riku.fi/nuoret

Nina Vaaranen-Valkonen, projektisuunnittelija

RIKUn kansanivälisen rikosuhriviikon (viikko 8) teema on lähisuhdeväkivalta

Riitelyä tai väkivaltaa nuoren kotona – miten turvaan itseni?

 

Välien selvittely, joka voi äityä myös riitelyksi, on kaikissa ihmissuhteissa jossain määrin luonnollista. Milloin riitely on väkivaltaa, siitä ollaan varmasti montaa mieltä. Silti kenenkään ei pitäisi joutua elämään väkivallan tai sen uhan alla. Lapset ja nuoret ovat aikuisia heikoimmassa asemassa joutuessaan väkivallan uhreiksi tai todistajiksi. Rikoksella loukattu lapsi tai nuori ei aina edes ymmärrä joutuneensa rikoksen uhriksi tai tarvitsevansa apua. Lisäksi alaikäiset eivät useinkaan tiedä oikeuksistaan eivätkä osaa hakea apua. Väkivaltaisissa ympäristöissä eläneet lapset eivät välttämättä kykene erottamaan väkivaltaa normaalista riidasta. Näin ollen rikosnimikkeen täyttävä perhe- tai seurusteluväkivalta hyväksytään osaksi normaalia elämää ja väkivalta ikään kuin arkipäiväistyy. Tutkijoiden mukaan suurin osa lapsiin ja nuoriin kohdistuvasta väkivallasta jää edelleen piiloon. Tulosten mukaan harvempi kuin joka kymmenes lapsiin tai nuoriin kohdistuva väkivaltarikosepäily tulee viranomaisten tietoon. Näin ollen iso osa lapsiin ja nuoriin kohdistuvista rikoksista jää selvittämättä. 

Rikosuhripäivystyksellä (RIKU) on 1.2.2013 alkaen Galtsussa (Irc-Galleria) kysely nuorille vanhempien riitelystä. Kyselyyn on 20.2 mennessä vastannut 468 henkilöä. Vastausten perusteella vanhemmat riitelevät eniten keskinäisistä väleistään ja toiseksi eniten raha-asioista.  Vastaajista lähes 40%  ilmaisi riitelyn sisältävän pilkkaamista, haukkumista, lyömistä, tavaroiden heittelyä ja potkimista. Vanhempien riidellessä nuori pakenee useimmiten omaan huoneeseensa kuuntelemaan musiikkia. Yli puolet vastaajista totesi, että riidan jälkeen asia vaan unohdetaan, eikä siitä enää puhuta. Myös mykkäkoulu riidan jälkeen oli tuttua monelle. 20% vastasi, että riita ei lopu koskaan.  Yli 40% vastaajista vanhempien riitely tuntui pahalta tai tosi pahalta. 

Niin fyysisen kuin henkisen väkivallan uhan alla eläminen on raskasta ja se jättää jälkensä. Raskauden tunnetta lisää keinottomuus asian korjaamiseksi ja se, että väkivallan osapuolet ovat itselle tärkeitä ihmisiä. Mitä voi tehdä, jos väkivalta aiheuttaa pelkoa, turvattomuuden tunnetta ja tarvetta suojautua? 

Kun väkivaltaa tai sen uhkaa on ollut toistuvasti, on hyvä miettiä onko väkivaltatilanteita edeltänyt samankaltaisia asioita. Suunnitelman noudattaminen mahdollisen väkivaltatilanteen varalta, voi ehkäistä tilannetta kärjistymästä. On hyvä opetella tiedostamaan niitä merkkejä, josta voi aistia tilanteen alkavan kärjistyä. Näitä merkkejä voi olla monenlaisia, mm. hengityksen tihentyminen, sormien puristuminen nyrkkiin, tietyt ilmeet tai eleet, äänenkäytön muuttuminen jne. Väkivaltaan viittaavien merkkien ilmetessä, on tärkeää poistua välittömästi asunnosta. Ei pidä jäädä odottamaan miten tilanne etenee.

Poistumista varten on hyvä miettiä valmiiksi selitys, minkä turvin voi mennä ulos. Selitys voi olla vaikka roskien ulos vieminen koiran ulkoiluttaminen tai kaupassa käyminen. Asunnosta poistuminen ulko-ovesta ei selityksen turvinkaan ole aina mahdollista. Silloin on hyvä olla valmiiksi mielessä turvallisin ja nopein muu pakoreitti. Löytyykö asunnosta mahdollisesti sellaista ovea tai ikkunaa, jonka kautta voi poistua. Asunnossa tulee välttää pakenemista esim. keittiöön, josta löytyy helposti teräaseita. Etukäteen tehtyyn suunnitelmaan tulee liittää suunnitelma siitä, miten saa nopeasti mukaansa välttämättömimmät tavarat, lompakko, puhelin jne. ja miten hälyttää apua kotiin, jos siellä jatkuu väkivallan uhka tai väkivalta. Varautumiskassin voi esimerkiksi viedä kaverin luo säilöön.  Hätänumero 112 on aina käytettävissä.

Väkivalta ei yleensä lopu itsestään. Siksi väkivallasta tulee kertoa luotettavalle henkilölle, mieluiten aikuiselle. Tällainen henkilö voi olla esimerkiksi sukulainen, ystävä, kummitäti tai -setä, terveydenhoitaja, kuraattori tai opettaja. Väkivaltaan voi ajan myötä turtua ja sen keskellä elämiseen voi alkaa tottua. Tulee kuitenkin muistaa, että väkivalta ei missään muodossa ole sallittua eikä sen tule kuulua kenenkään elämään.

Vaikeista asioista voi ja kannattaa keskustella. RIKUn nuorten sivuilla on arkisin, työntekijöiden läsnä ollessa, avoinna chat, jonka kautta voit keskustella aiheesta nimettömänä.  RIKUn IRC-Gallerian yhteisön kahdenkeskinen chat on avoinna torstaisin klo 14.30-17.30. Lisää materiaalia lähisuhdeväkivallasta löydät RIKUn sivuilta: www.riku.fi ja www.riku.fi/nuoret

Petra Kjällman

Toiminnanjohtaja
Rikosuhripäivystys

OIKEUS OIKEUSAPUUN

 

Oikeusministeriön verkkosivuilla kerrotaan, että kansalainen voi saada itselleen oikeudellisen asian hoitamista varten avustajan kokonaan tai osittain valtion varoilla. Oikeusavun todetaan kattavan kaikki oikeudelliset asiat. Samassa tekstissä kerrotaan myös, että vakavien väkivaltarikosten ja seksuaalirikosten uhri voi tuloistaan riippumatta saada valtion varoin kustannettavan oikeudenkäyntiavustajan.

Tähän saakka asia on suhteellisen selkeä. Mutta tekstissä on myös lause, joka saa monet avunetsijät ymmälle: tekstissä kerrotaan, että oikeusapua tarjoavat oikeudenkäyntiasioissa julkiset oikeusavustajat, asianajajat ja muut lakimiehet. Apua tarvitseva kansalainen jää ihmettelemään, mitä eroa heillä on keskenään. Onko palvelun laadussa, palvelun tarjoajan osaamisessa tai palvelun hinnassa eroa?  Oikeusprosessi esitutkintoineen, syyteharkintoineen, haasteineen ja käräjöinteineen on monille vieras tai suorastaan tuntematon. Silloin on vaikea ymmärtää, millaista apua tarvitsee, jotta oma oikeusturva toteutuisi mahdollisimman hyvin.

Moni rikoksen uhriksi joutunut, on järkyttynyt eikä välttämättä kykene ajoissa itse ottamaan selvää asioista. Erityisesti vakavan väkivallan kohteeksi joutuneet tai monet pitkään lähisuhdeväkivaltaa kokeneet ovat usein sellaisessa tilassa, etteivät itse kykene itseään auttamaan eivätkä etsimään tarvitsemaansa juridista apua. Ensimmäinen luonteva paikka alkaa selvitystyö olisi ottaa yhteyttä paikalliseen oikeusaputoimistoon. Oikeusaputoimistojen ruuhkat ovat niin suuria, että edes selkeissä oikeusaputoimistolle kuuluvissa tapauksissa, asianomistajat eivät aina saa aikaa edes ensimmäistä neuvontatapaamista varten. Sen sijaan heitä kehotetaan etsimään avustaja jostakin yksityisestä toimistosta.
Miten asiaansa hoitaa epätietoinen kansalainen, joka saa oikeusaputoimistosta vastauksen, että ruuhkasta johtuen hänelle ei voida antaa tapaamisaikaa. Oikeudenkäynnissä ei ole maallikon helppoa selviytyä ilman asiantuntevaa apua, vallankaan jos vastapuoli on hyvin valmistautunut puolustusasianajajan avustuksella? Pahimmassa tapauksessa mm. korvausvaatimukset jäävät tekemättä ja oikeudenkäynti aiheuttaa asianomistajalle lisää ahdistusta ja tunteen täydellisestä oikeusturvan puutteesta.

Lehdistä ja internetistä löytyy joukko erilaisia juridiikan ammattilaisia tarjoamassa palveluitaan. Vastassa ovat samat kysymykset.  Kuka osaa, mitä palvelua saa, miten ja millä hinnalla? Tamperelaisessa Aamulehdessä oli 22.11.2012 suuri otsikko ”Hämäräjuristit häädetään lupapakolla ja valvonnalla”. Lehteä lukevalle jäi luultavasti verkkokalvoilleen voimakas kuva sanasta ”hämäräjuristit”. Se ei ole rohkaiseva ajatus hädässään oikeudellista apua etsivälle. Juristiasioista oli Aamulehdessä juttua myös 10.11.2012 otsikolla ”Köyhän asia ei kiinnosta nuorta asianajajaa”. Jutussa kerrottiin, miten Suomen asianajajakunta keskittyy yhä enemmän hoitamaan liikejuridiikkaa, koska siitä maksetaan enemmän kuin yksityishenkilöiden toimeksiannoista. Suomen asianajajaliiton puheenjohtaja Mika Ilveskero vakuutti jutussa yksityisten ihmisten vielä nykyään saavan asianajopalveluita, mutta totesi sen tulevaisuudessa mahdollisesti olevan toisin, koska nuoret harjoittavat liikejuridiikkaa ja yksityisten ihmisten asioitavat hoitavat asianajajat ovat keski-iältään huomattavasti vanhempia.

Kehitys huolestuttaa päivätyötään rikoksen uhrien kanssa tekevää. Oikeusministeriön verkkosivuilla oikeusapua koskevassa tekstissä todetaan, että yhteiskunnan monimutkaistuessa kansalaisella on yhä enemmän oikeudellisia ongelmia, joissa asiantunteva apu on tarpeen. Tämä on yksi niitä asioita, joista toivoisi yhteiskunnassamme huolehdittavan huolimatta budjettisäästöjen tarpeesta. Rikosten uhrit, jotka saavat tarvitsemaansa apua – sekä juridista että muuta tukea – toipuvat kokemuksestaan paremmin ja nopeammin kuin ne, jotka tuntevat tulevansa jätetyiksi oman onnensa nojaan, mikä kuntoutumisen sijaan lisää syrjäytymisvaaraa. Euroopan unionissa hyväksyttiin syksyllä direktiivi rikosten uhreille tarvittavista palveluista. Direktiivissä määritellään erilaisia palveluita laajemminkin, mutta arjen työssä tärkeänä näyttäytyy juridisten neuvojen ja palvelujen saaminen matalla kynnyksellä, se tarkoittaa oikeusapua, johon kaikilla kansalaisilla on lain mukaan oikeus.

Katariina Westman, RIKUn aluejohtaja, Sisä-Suomi

 

Rahanhajuista odotusta rikosuhrityössä

 

Näin Joulun alla me Raha-automaattiyhdistyksen avustuksista riippuvaiset toimijat odottelemme kiltisti. Pian meille selviää, mitä voimme seuraavana vuonna tehdä. Sama tilanne on monella valtiolta saatavien toiminta-avustusten suhteen. Jotenkin tuntuu aivan käsittämättömältä, ettei aikataulutus näin merkittävässä asiassa voi olla toimijoita kunnioittavampi. Eikö vuosikelloa toiminta-avustusten osalta voida muuttaa niin, että avustusten haku olisi jo keväällä ja päätökset saataisiin alkusyksystä. Tällöin vuosisuunnitelman ja voimavarojen sopeuttamiseen jäisi aikaa. Pienen ihmisen mielessä kysymys on tahdosta ja uskalluksesta tehdä uusia ratkaisuja.

Todennäköisesti ratkaisu ei todellakaan ole niin helppo kuin miten sen esitin. Silti jo lähes kaksikymmentä vuotta joulun alla tuloksia odotelleena, alan vähän väsyä tähän. Tosin väsymys kaikkoaa aina heti kun tulos saadaan. Jos tulos on pettymys, alkaa mielessä heti pyöriä ajatukset ”miten tästä selvitään ”ja joulun aikana ajatukset jalostuvat selkäytimessä töihin paluuta odotellen. Jos tulos on odotusten mukainen tai jopa ylittää ne, on joulunviettoon hyvä lähteä ja jättää suunnitelman tarkennukset seuraavan vuoden alkuun.

Kuluvana vuonna RIKUlla on odotettavaa tavallista enemmän. Raylla on edellisvuosia enemmän jaettavaa, joka on RIKUnkin suunnitelmassa huomioitu. Vuosien varrella kasautunutta tarvetta yritetään purkaa. Toki on tiedossa, että muutkin ovat tämän huomioineet, joten on tässä odottamista.  Valtiovaltakin on ilmaissut ymmärryksensä RIKUn tarpeille. Se tuntuu todella rohkaisevalta erityisesti näinä talouden epävarmoina aikoina. Kun en vielä tiedä tulosta, voin hyvin kylpeä optimismissa. Olisiko todella niin, että vihdoin työmme arvostus ja tarve näkyisi myös lisääntyvinä voimavaroina?

Rikoksen uhrilla on oikeus tukipalveluihin, niin sanotaan uudessa ns. uhridirektiivissä ja siihen huutoon me RIKUssa vastaamme parhaan kykymme mukaan. Me emme silti pysty tämän lain kirjainta täyttämään, ellei meille taata riittäviä taloudellisia voimavaroja. Lienee niin, että direktiivissä uhrille määritellyt oikeudet olisi aiheellista saada kansalliseen lakiimme. Lakisääteisinä tukipalvelujen rahoitusvastuu olisi valtiolla.

Näillä rahanhajuisilla mietteillä toivotan kaikille lukijoilleni oikein Hyvää Joulunaikaa ja kaikkea hyvää myös tulevalle vuodelle 2013.

Petra Kjällman

Rikosasian todistajan asema paranee?

 

HS 10.11, kertoi työryhmämietinnöstä todistajien suojelemiseksi. Hyvä, että todistajien suojelusta vihdoin saadaan päätöksiä, on niitä odotettukin. Kaikki suunnitelmat todistajan suojelemiseksi uhkatilanteelta kuten anonyymi todistelu ovat tarpeen. Kirjoitus tosin antaa ymmärtää, että tällaista suojelua käytettäisiin vain äärimmäisissä tilanteissa vaikka samalla todetaan todistajien uhkailun lisääntyneen. Siinä todetaan myös, että todistaminen on kansalaisvelvollisuus johon on vaikea pakottaa, jos turvallisuutta ei taata. Meillä on siis kansalaisvelvollisuutemme, mutta onko meillä myös kansalaisoikeutemme. Eikö kansalaisoikeuden pitäisi olla todistajan turvallisuuden varmistaminen aina, myös silloin kun se on subjektiivinen kokemus.

Uskallan väittää, että tälläkin hetkellä lukuisat rikosasian todistajat kokevat turvattomuutta ja saavat uhkauksia, joihin viranomaiset eivät millään toimenpiteillä vastaa. Siksikö, että suojelutoimenpiteille on määritelty niin raskaat perusteet. Rikosuhripäivystyksessä saadun kokemuksen perusteella poliisin toimenpiteet todistajan kokemaan uhkaan, ovat yleensä lähinnä suullista rauhoittelua. Sitä perustellaan sillä, että vaaran realisoitumiseen on tilastollisesti yleensä pieni riski.

Todistajan suojelua ja sen tarvetta käsiteltäessä pitäisi käsitellä myös todistajan tukea. Todistajan tukeminen ja suojelu ovat eri asia kuin suojelu, mutta ne menevät joissain määrin limittäin. Suojelun tarpeessa on myös tuen tarvetta ja joskus turvattomuuden tunnetta voidaan helpottaa tuella. Meillä tulisi olla valtakunnalliset todistajansuojelu- ja tukiohjelmat, joiden mukaisesti tarvittavia suojelu- ja tukitoimenpiteitä olisi tarjolla kaikille uhkaa tai tuen tarvetta kokeville rikosasian todistajille, yksilöllisen tarpeen mukaisesti.

Todistajia pitäisi kohdella VIP-henkilöinä (Very Important Persons). Kun yleisesti tiedettäisiin todistajista pidettävän hyvää huolta, kun heidän arvonsa rikosten selvittämisessä ja ennaltaehkäisyssä tunnustettaisiin ja tunnistettaisiin, ilmoittautuisivat todistajat ajan myötä poliisille nykyistä useammin. Todistajista huolen pitäminen maksaisi itsensä takaisin selvitettyinä rikoksina ja rikosten vähenemisenä. Rikosuhripäivystys tarjoaa tukea rikosasian todistajille, mutta sen voimavarat eivät riitä siihen riittävässä laajuudessa. Lopputulos on, että todistajia suojellaan äärimmäisissä tilanteissa ja tuetaan, jos todistaja sattuu löytämään RIKUn palvelut.

 

Petra Kjällman

Rikosuhripäivystys

Mies lähisuhteessa väkivallan uhrina - pitkään vaiettu aihe

 

Kiitos nimimerkki mies mustelmilla 10.10 kirjoituksestasi, jossa kerroit Helsingin Sanomien mielipidesivuilla kokemuksestasi väkivaltaisen naiskumppanisi uhrina. Naisiin kohdistuvan väkivallan vastustamiseen tähdännyt kampanja oli tuottanut sinulle sellaisen olon, että omat kokemuksesi perheväkivallan uhrina ovat mitättömiä, merkityksettömiä ja yhteiskunnallisesti epäkiinnostavia. Kiitos, että kirjoituksellasi käynnistit tämän, niin tärkeän keskustelun.

Kirjoitukseen vastattiin 14.10 kolmessa vastineessa ja 16.10 yhdessä. Niistä ensimmäisessä professori Kevät Nousiaisen ja erikoistutkija Merja Pentikäisen sekä kolmannessa viestintäpäällikkö Ilpo Kiiskinen käsiteltiin kokonaisuudessaan väkivaltailmiötä ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa niin, että miehen esille tuoma ja henkilökohtaisesti kokema näkökulma jäi lähes kokonaan huomiotta. Niissä todistettiin, kuinka naisiin kohdistuvan väkivallan vastustaminen on monin vahvoin perustein tarpeellista, vaikka sitä ei mies kirjoituksessaan edes asettanut kyseenalaiseksi. Uhrin kokemukseen mitätöinnistä vastattiin mm niin, että ”myös mies mustelmilla hyötyy yksityisen väkivallan tuomitsemisesta” ja ”myös miehiin kohdistuvaa väkivaltaa ja miesten kokemaa parisuhdeväkivaltaa tulee kartoittaa”.

Yhden miesuhrin henkilökohtaisen näkökulman neutralointiin tarvittiin kolmen asiantuntijan vastineet. Niissä kussakin miehen kokema lähisuhdeväkivalta asetettiin napakasti omaan koloonsa koko väkivaltailmiön suuressa ja monimutkaisessa kokonaisuudessa. Mistä on kysymys, mitä niin suurta uhkaa on siinä, että ottaisimme vakavasti miesuhrin viestin ja vastaisimme siihen? Onko pelkona se, että jos naisiin ja miehiin kohdistuvasta lähisuhdeväkivallasta puhuttaisiin samaan aikaan, niin naisen asia jäisi varjoon? Itse uskon, että tätä uhkaa ei ole, päinvastoin. Näen siinä nain mahdollisuuksia ja positiivisia vaikutuksia. Ilmiöiden yhteneväisyydet ja eroavaisuudet opittaisiin tunnistamaan ja ottamaan huomioon ja välttymään turhaa energiaa vievältä kilpailuasetelmalta.

Tietokirjailija Satu Lidmanin vastineessa huomioitiin kirjoittajan rohkeus tuoda oma kokemuksensa julkisuuteen kulttuurissa, jossa mies väkivaltaisen naisen uhrina ja nainen väkivallan tekijänä on pitkälti vaiettu aihe. Hän toteaa myös, että tämä tabu pitäisi jo murtaa. Opiskelija Milko Aikio toteaa 16.10 vastineestaan mm. että kukaan ei naura miehen pahoinpitelemälle naiselle, mutta naisen pahoinpitelemää miestä saa avoimesti pitää heikkona ja naurunalaisena. Hän esittää kysymyksen, miksi ei käydä kampanjoita yksityistä väkivaltaa vastaan vaan nimenomaan pelkästään naisten kokemaa yksityistä vakivaltaa vastaan? Olen hänen kanssaan samaa mieltä, voimat yhdistäen voitaisiin rintamassa viedä vahvemmin eteenpäin yksityisen väkivallan vastaista työtä synergiaedut huomioiden. Yhdessä olisimme vahvempia ja yhteistyön seurauksena niin naisiin kun miehiin kohdistuvaan lähisuhdeväkivaltaan ja sen ehkäisyyn ja uhrien selviytymistä tukeviin toimenpiteisiin alettaisiin kiinnittää entistä enemmän huomiota ja toivottavasti myös voimavaroja.

Lähisuhdeväkivallan uhriksi joutunut nainen tai mies ovat kumpikin usein ulkopuolisen tuen tarpeessa. Väkivallan katkaisu onnistuu harvoin omatoimisesti. Sen sijaan, sillä on taipumus eskaloitua ja muuttua vakavammaksi. Kun väkivaltaan ei mitenkään puututa, kasvaa esimerkiksi riski, että uhri vaihtuu tekijäksi ja tekijä uhriksi. Tiedämme, että yleensä lähisuhdeväkivallan uhrien kynnys hakeutua tuen piiriin on korkea. Tiedämme myös, että lähisuhteessa väkivallan uhriksi joutuneiden miesten kynnys hakeutuvat ulkopuolisen tuen piiriin on naisia korkeampi. Vain harva heistä hakee ulkopuolista apua.  Tilanne ei tältä osin parane, elleivät yhteiskunnassa vallitsevat asenteet muutu.  Lähisuhdeväkivallan uhriksi joutuneen miehen tuen ja avun tarve tulee tunnustaa ja oppia tunnistamaan. Asenteisiin uhriksi joutuneen miehen miehisyydestä tulee saada muutosta. Tukipalveluita tulee kehittää paremmin myös miesuhria palveleviksi ja tukipalveluihin ohjauksen tulee olla aktiivista ja yllä mainituista asenteista vapaata.

Vastakkainasettelu naisiin / miehiin kohdistuvan väkivaltatyön osalta on turhaa energian hukkaa. Nainen on Suomessa huonommassa asemassa edelleen suhteessa mieheen esim. palkoissa samasta työstä, mutta onko perusteita väittää naisten olevan huonommassa asemassa lähisuhdeväkivallan uhrina. Ehkä on ehkä ei - onko sillä loppupelissä merkitystä. Tärkeää on joka tapauksessa kuulla väkivallan uhria, kun se vaan on mahdollista ja rakentaa sellainen yhteiskunta, jossa väkivallan uhri saa tarvitsemaansa apua kokemuksesta selviytymisen tueksi, oli hän sitten nainen tai mies, aikuinen tai lapsi.

Petra Kjällman
Toiminnanjohtaja
Rikosuhripäivystys

Rahat on loppu ja tyhjä pää

Kaikesta voi syyttää Euroopan talouskriisiä, niin myös haavoittuvammassa asemassa olevien kansalaisten palvelujen karsimisesta. Kuntien talous on kireällä ja jostain on säästöt otettava.

Lähisuhdeväkivallan uhriksi joutuneen rikoksen uhrin taivaalla on havaittavissa tummia pilviä. Samaan aikaan, kun

·        tavoitellaan lähisuhdeväkivallan vähentämistä vahvistetun valtakunnallisen lähisuhdeväkivallan vähentämisohjelman mukaisesti

·        Markak-mallilla vakavan lähisuhdeväkivallan uusiutumisen ehkäisyä

·        ollaan valtakunnallisesti pulassa lukuisten perhesurmien takia

·        sisäisen turvallisuuden ohjelmalla pyritään parantamaan erityisen haavoittuvien rikoksen uhrien ohjautumista avun piiriin,

on joissain kunnissa löydetty säästämiskohteita turvakotitoiminnasta. Näin siitäkin huolimatta, että Suomessa on kiistatta liian vähän turvakotipaikkoja väestöön nähden. Tiedämme, että lähisuhdeväkivallan uhreilla pitäisi olla entistä matalampi kynnys avun hakemiselle ja saamiselle jotta riskiä sen vakavista seurauksista voitaisiin vähentää. Tiedämme, että liian moni lähisuhdeväkivallan uhri jää ilman apua, emmekä voi tietää mikä niistä mahdollisesti johtaa kohtalokkaisiin seurauksiin.

Saamani käsityksen mukaan sekä Espoon että Porin kaupungit ovat luopumassa tai ainakin rajusti vähentämässä turvakotipalvelujen kustantamista.  Mikä perustelu lieneekään, ei se ainakaan voi olla lähisuhdeväkivallan vähäisyys tai turvakodin tarpeettomuus. Vaikka en ymmärrä Porin suunnitelmia, niin vielä vähemmän ymmärrän väkirikkaan Espoon päätöstä. Vaikka kunnassa kuinka tehtäisiin hyvää avopalvelua lähisuhdeväkivallan uhrien auttamiseksi, ei se korvaa turvakotia, jonne uhri voi lapsineen tulla ympäri vuorokauden, sen kummemmin varoittamatta ja tarvittaessa jopa niin, että kohteessa maksetaan taksille kuljetuksesta.

Kalustettu tukiasunto ei korvaa turvakotia, vaikka sinne voisi sosiaalipäivystyksen kautta päästä yhtä lailla etukäteen varoittamatta. Päätöksen tekeminen avun hakemisesta ei ole lähisuhdeväkivallan uhrille koskaan helppo. Usein väkivaltaa on jatkunut pitkään ja toistuvasti, ennen kuin päätös avun hakemisesta on kypsynyt.  Kun kypsyminen vihdoin, jonkun väkivaltatilanteen yhteydessä syntyy, pitää apua olla saatavilla mahdollisimman matalalla kynnyksellä. Usein uhri on niin uupunut, että hän tarvitsee vähintään muutaman vuorokauden aikaa rauhassa koota itsensä. Hän tarvitsee ammatti-ihmisiä ympärilleen, joiden kanssa jakaa ajatuksiaan ja suunnitella tulevaisuuttaan. Hän tarvitsee myös sitä turvallisuutta ja turvallisuuden tunnetta, jonka yhteisöllinen turvakoti mahdollistaa. Jos tarjolla oleva apu on ilman henkilöstöä toimiva tukiasunto, jossa kaikista käytännön asioista on itse huolehdittava, ei se tarjoa riittävää tukea levolle ja palautumiselle, mutta sen sijaan se lisää riskiä, että uhri palaa pian takaisin sinne mistä tulikin.  On mitä ilmeisintä, että lähisuhdeväkivallan uhri voi hyötyä myös avopalvelusta, useimmiten jatkotukena turvakotijakson jälkeen. Siihen kaiketi perustuu se, että monen turvakodin yhteyteen on kehitetty myös avopalvelua.    

Turvakotien puuttuminen lisää ilman apua jääviä lähisuhdeväkivallan uhreja. Se tulee myös lisäämään vakavan lähisuhdeväkivallan uusiutumisen riskiä ja voihan se lisätä perhesurmienkin riskiä. Lopettamalla palvelu, ei ainakaan tässä tapauksessa lopeteta sen tarvetta. Ennemminkin tulee mieleen ongelmien lakaiseminen maton alle. Sitä on kuitenkaan turha pelätä, että lähisuhdeväkivallan uhrit hyppisivät barrikadeille osoittamaan mieltään palvelujen alasajosta.

Toivottavasti olen joka kohdassa väärässä.

Petra Kjällman
toiminnanjohtaja
Rikosuhripäivystys