Nyt se on loppu, kesä meinaan

Samalla loppuu hiljaisuus blogissani.

Tätä kirjoittaessani istun lentokoneessa työmatkalla Norjassa Kirkenesistä Osloon. Olen palaamassa pohjoismaisen rikosuhrineuvoston kokouksesta Vardöstä. Kokous pidettiin Norjan pohjoisimmassa kaupungissa, jonne Norjan valtio on sijoittanut Suomen valtiokonttoria vastaavan toimielimen. Sen yhteydessä heillä on Rådgivningskontorene for våldsoffre eli Rikosuhripäivystystä vastaavan palvelun keskustoimisto.

Pohjoismainen rikosuhrineuvosto perustettiin 1996, se eli välillä muutaman vuoden hiljaiseloa, kunnes virkistäytyi noin kolme vuotta sitten. Neuvoston tavoitteena on antaa pohjoismainen foorumi kokemusten vaihtoon ja vaikuttamiseen rikosuhrityössä. Samalla se mahdollistaa keskinäisen konsultoinnin ja toinen toiselta oppimisen. Kokoukseen osallistui rikosuhripalvelun edustajia Norjasta, Ruotsista, Tanskasta ja minä Suomesta.

Lähdin kokoukseen melko vähin odotuksin, ilokseni kokous tuotti odotuksiani enemmän. Päätimme mm. jatkaa yhteispohjoismaisen internetsivujen suunnittelua. Päätimme myös materiaaliemme jakamista toinen toisellemme, mikä aikanaan toteutuu yhteisten internetsivujemme intranettiin. Seuraava, eli ensi syksyn kokous päätettiin pitää Helsingissä RIKUn isännöimänä. Seuraavaan kokoukseen kunkin kutsuu oikeusministeriönsä edustajan mukaan voidaksemme paremmin yhdessä vaikuttaa ja saada asioita eteenpäin. Ruotsin Brottsofferjouren otti tehtäväkseen hakea pohjoismaiselta ministerineuvostolta tukea yhteispohjoismaiselle rikosuhriseminaarille.

Rikosuhripalvelut ovat pohjoismaissa hyvin eri tavalla organisoitu. Se ei poista sitä tosiasiaa, että toiminnassa kohdataan samankaltaisia onnistumisia ja haasteita. Oli mielenkiintoista havaita, että jokaisella oli samankaltainen vuodesta toiseen jatkuva haaste saada poliisiviranomaiset matalammalla kynnyksellä ohjaamaan rikoksen uhreja ja rikosasian todistajia rikosuhripalveluun. Se mm. on asia, jota on tarkoitus pohtia seuraavassa kokouksessa ministeriöiden edustajien kanssa. Suomen kannalta se merkinnee sitä, että kutsun myös sisäasiainministeriön edustajan paikalle. Suomi on nimittäin ainoa pohjoismaa, jossa poliisi ja tuomioistuin ovat eri ministeriöiden alla.

Kohta olen Oslossa, joten lopettelen pieneen henkilökohtaiseen haasteeseen liittyen pohjoismaiseen yhteistyöhön. Niinhän se on, että pohjoismaisissa kokoontumisissa muut puhuvat omalla äidinkielellään, paitsi suomenkieliset suomalaiset. Olemme opiskelleet ruotsia, niin minäkin. Puhun sitä jopa mielestäni melko hyvin, joten kielen ei pitäisi tuottaa erityistä haastetta. Ongelma muodostuu siitä, että ruotsinkielen taitaminen ei takaa Norjan ja Tanskan kielen taitamista. Norjaa ja tanskaa voi ymmärtää melko hyvin hitaasti puhuttuna, jos kuulija taitaa hyvin ruotsinkielen. Yhteistyökokouksissa vaan tuppaa osallistujilta helposti unohtumaan, että joukossa on ”kielivammainen” joka edellyttää erityistä huomioimista. Olen myös todennut, että keskittyminen kolmeen vieraaseen kieleen vie energiaa paljon ja välillä ei voi välttyä siltä, että istuu kokouksessa eikä kerta kaikkiaan tiedä missä mennään. Onneksi lukemalla kokousmuistion voi aikanaan palauttaa itsensä ajan tasalle.