Se on näillä näppäimillä, kun saadaan tietää mitä valtion kehyspäätökset vuodelle 2010 merkitsevät. RIKUssa odottavan aika on pitkä.
Oikeusministeriö on esittänyt omaan kehykseensä valtion avustusta myös RiIKUlle. Suunnitelma perustuu valtioneuvoston vahvistamaan toiseen sisäisen turvallisuuden ohjelmaan, jossa toimenpide-ehdotuksissa on RIKUn toiminnan laajentaminen ja todistanjatuki kaikkiin käräjä- ja hovioikeuksiin. Tavoitteen toteutuminen edellyttää merkittävää valtion rahoituksen kasvua.
Toki asian tiimoilta voidaan arvailla päätöstä. Kuitenkin, niin kauan, kun emme tiedä virallista päätöstä, elämme positiivisen odotuksen vallassa. Haluamme uskoa, että valtiovarainministeriössä on ymmärretty kaikkien näiden talousvaikeuksien keskelläkin kuinka tärkeää on saada RIKUn toiminta laajemmaksi ja, että sen aika on nyt.
Niinpä niin, kohtuuden nimissä on myönnettävä, että RIKUn tarve on pienen pieni suhteessa niihin tarpeisiin mitä on koko Suomella. Eikö toisaalta voisi olla niinkin, että kun RIKUn tarve on niin pieni, niin se voitaisiin täyttää, eihän se tuntuisi missään, kun muiden tarpeet ovat niin valtavia.
Jos on niin, että tärkeille ja tarpeellisille asioille löytyy resursseja, niin kuinka tärkeys ja tarpeellisuus määritellään – kuka tai ketkä sen määrittelevät. Onhan selvää, että rikoksen uhrin näkökulmasta katsottuna rikosuhripalvelut ovat tarpeellisia, asiaa vähemmän kohdanneen ja pohtivan rikoksen tekijän mielestä eivät ehkä yhtä tarpeellisia.
Asiaa voidaan lähestyä myös arvovalintana. Haastankin päättäjät arvokeskusteluun, ei niin, että haukutaan toisten päätökset ja mielipiteet vaan niin, että pohditaan millä muulla tavalla voitaisiin päästä arvovalinnan mukaisiin tavoitteisiin. Ei ole vain yhtä tietä oikeaan osoitteeseen ja sen valitseminen perustuu arvoihin.
RIKUn arvot perustuvat ihmisoikeuksiin – ei vähä sekään.
maanantai 30. maaliskuuta 2009
perjantai 6. maaliskuuta 2009
Korkeimman oikeuden hämmentävä ennakkopäätös
Kansainvälistä rikosuhriviikkoa vietettiin viikolla 8. Kuopiossa heräteltiin huomaamaan liikennerikosten uhrien tarvetta matalan kynnyksen tukipalveluihin. Vaikka seminaari ei vetänyt kansaa suurin joukoin, niin aiheen tärkeyden ja ajankohtaisuuden huomioi media kiitettäväsi. Ehkä nyt aletaan enemmänkin keskustella myös tästä asiasta.
Seminaarit seksuaalisesta väkivallasta pidettiin Hämeenlinnassa, Oulussa ja Rovaniemellä. Teema veti ja seminaarit olivat kansoitetut. Seminaarit olivat myös sisällöllisesti erittäin korkeatasoisia ja onnistuneita. Ongelmaa käsiteltiin laajasti eri näkökulmaista. Esille tuli niin traumaterapeuttinen pehmeä näkökulma kuin virallinen oikeusprosessin edellyttämä näkökulma. Ilahduttava oli havaita, että vaikka lähestymiskulma oli eri, niin asiakaslähtöisyyden tärkeydestä oltiin samaa mieltä ja tarve aukottomalle kokonaisprosessille / uhrin hoitopolulle tunnustettiin.
Erityisesti mieltäni jäi vaivaamaan syyttäjän seminaarissa esille nostama korkeimman oikeuden yllättävä ennakkopäätös liittyen alle 15-v rikoksen uhriksi joutuneen velvollisuuteen tulla oikeudenkäyntiin henkilökohtaisesti kuultavaksi, jos hän ehtii täyttää 15 vuotta ennen kun asia tulee oikeuskäsittelyyn. Erittäin varovaisin mielin ja mahdollisen tietämättömyyteni paljastaen, uskallan kuitenkin kysyä korkeimman oikeuden päätöksestä.
Lapsi todistamassa
Oletetaan, että 12 v lapsi joutuu seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Tapahtumasta tehdään hetimiten rikosilmoitus poliisille, joka alkaa tutkia tapausta. Koska alle 15 vuotiaan ei tarvitse itse tulla kuultavaksi oikeudenkäyntiin, niin todistelua varten lapsen kertomus nauhoitetaan asianmukaisesti pian sen tultua tutkintaan.
Tässä kohtaa jokaisen on hyvä huomioida se, että todennäköisesti 12-vuotiaana seksuaalirikoksen kohteeksi joutuneen lapsen henkinen kehitys vähintään hidastuu tilapäisesti tapahtuman johdosta, jolloin on odotettavissa, ettei hän 15 vuotta täytettyään ole kuitenkaan vielä henkisesti 15-vuotiaan tasolla.
Tutkinta kestää eri syistä johtuen (niinhän niillä on tapana) ja se tulee käräjille harmillisesti vasta kun lapsi on juuri täyttänyt 15 vuotta. Hän, lapsi, siis joutuu käräjäoikeuteen henkilökohtaisesti kuultavaksi todistelutarkoituksessa, eikä hänen tutkinnan alussa antamaansa todistelutarkoituksessa nauhoitettua lausuntoaan saa käyttää.
Jos juttu olisi tullut käräjille hieman aikaisemmin, ennen kuin lapsi ehti täyttää 15 vuotta, ei hänen olisi tarvinnut tulla lainkaan oikeudenkäyntiin paikalle, puhumattakaan, että hänen olisi pitänyt olla siellä kuultavana. Hänen kuulemisekseen olisi käytetty tutkinnan alussa otettua nauhoitetta. Nyt hänen on siis ”revittävä” kokemus auki, hänen on muistettava mitä silloin lähes kolme vuotta sitten tapahtui ja hänen on kyettävä selvittämään se suullisesti oikeussalissa. Nauhoitetta, joka oli otettu tuoreesti rauhallisessa ja turvallisessa ympäristössä – ei enää saa käyttää todistelutarkoituksessa.
Tilanteessa, jossa oletettu asianomistaja ei olisi vielä käräjäoikeuden istuntoon mennessä ehtinyt täyttää 15 vuotta, vaikka pian sen täyttäisikin, käytettäisiin hänen kuulemisekseen tutkinnassa otettua nauhoitetta. Tällaisessa tilanteessa on oletettavaa, että, mikäli vastaaja häviää jutun käräjäoikeudessa, niin hän mitä suurimmalla todennäköisyydellä valittaa hovioikeuteen tietoisena, että asianomistaja ehtii ennen sitä täyttää 15 vuotta eikä hovioikeus enää voi kuulla käräjäoikeudessa esitettyä nauhoitetta todisteluna. Onhan hyvin mahdollista, ettei asianomistajan henkilökohtaisessa kuulemisessa kolme vuotta tapahtuman jälkeen saatava lausunto ole yhtä vakuuttava kuin on tuoreeltaan tapahtuman jälkeen otettu nauhoite.
Korkeimman oikeuden ennakkopäätös asettaa mielestäni mm oletetun kaltaisessa tapauksessa alaikäisen rikoksen uhrin erittäin epäsuotuisaan asemaan sekä hänen oikeusturvansa että hänen rikoksesta selviytymisensä näkökulmasta. Se antaa vastapuolelle kohtuuttoman edun.
Kysymykseni on, kenen oikeusturvaa korkeimman oikeuden ennakkopäätös varmentaa ja onko se jotenkin yleisen oikeuskäsityksen mukainen? Kysyn samalla, edelleen paljastaen tietämättömyyttäni, onko korkein oikeus koskaan pyörtänyt päätöstään, jos on, niin olisiko tässä sellaiselle tilaus? Eikö olisi erittäinkin peruteltua erottaa tässä kuulemisasiassa ne lapsiin kohdistuvat rikokset, jotka tulevat tukintaan vasta uhrin täytettyä 15 v. Olisiko mitenkään mahdollista, että korkein oikeus voisi tarkentaa päätöstään niin, että jos 15-vuotta täyttänyttä täytyisikin kuulla henkilökohtaisesti niissäkin tapauksissa, joissa asianomainen on rikoksen uhriksi joutuessaan ollut alle 15 vuotta, niin myös todistelutarkoituksessa otettua nauhoitetta saisi käyttää samassa tarkoituksessa?
Seminaarit seksuaalisesta väkivallasta pidettiin Hämeenlinnassa, Oulussa ja Rovaniemellä. Teema veti ja seminaarit olivat kansoitetut. Seminaarit olivat myös sisällöllisesti erittäin korkeatasoisia ja onnistuneita. Ongelmaa käsiteltiin laajasti eri näkökulmaista. Esille tuli niin traumaterapeuttinen pehmeä näkökulma kuin virallinen oikeusprosessin edellyttämä näkökulma. Ilahduttava oli havaita, että vaikka lähestymiskulma oli eri, niin asiakaslähtöisyyden tärkeydestä oltiin samaa mieltä ja tarve aukottomalle kokonaisprosessille / uhrin hoitopolulle tunnustettiin.
Erityisesti mieltäni jäi vaivaamaan syyttäjän seminaarissa esille nostama korkeimman oikeuden yllättävä ennakkopäätös liittyen alle 15-v rikoksen uhriksi joutuneen velvollisuuteen tulla oikeudenkäyntiin henkilökohtaisesti kuultavaksi, jos hän ehtii täyttää 15 vuotta ennen kun asia tulee oikeuskäsittelyyn. Erittäin varovaisin mielin ja mahdollisen tietämättömyyteni paljastaen, uskallan kuitenkin kysyä korkeimman oikeuden päätöksestä.
Lapsi todistamassa
Oletetaan, että 12 v lapsi joutuu seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Tapahtumasta tehdään hetimiten rikosilmoitus poliisille, joka alkaa tutkia tapausta. Koska alle 15 vuotiaan ei tarvitse itse tulla kuultavaksi oikeudenkäyntiin, niin todistelua varten lapsen kertomus nauhoitetaan asianmukaisesti pian sen tultua tutkintaan.
Tässä kohtaa jokaisen on hyvä huomioida se, että todennäköisesti 12-vuotiaana seksuaalirikoksen kohteeksi joutuneen lapsen henkinen kehitys vähintään hidastuu tilapäisesti tapahtuman johdosta, jolloin on odotettavissa, ettei hän 15 vuotta täytettyään ole kuitenkaan vielä henkisesti 15-vuotiaan tasolla.
Tutkinta kestää eri syistä johtuen (niinhän niillä on tapana) ja se tulee käräjille harmillisesti vasta kun lapsi on juuri täyttänyt 15 vuotta. Hän, lapsi, siis joutuu käräjäoikeuteen henkilökohtaisesti kuultavaksi todistelutarkoituksessa, eikä hänen tutkinnan alussa antamaansa todistelutarkoituksessa nauhoitettua lausuntoaan saa käyttää.
Jos juttu olisi tullut käräjille hieman aikaisemmin, ennen kuin lapsi ehti täyttää 15 vuotta, ei hänen olisi tarvinnut tulla lainkaan oikeudenkäyntiin paikalle, puhumattakaan, että hänen olisi pitänyt olla siellä kuultavana. Hänen kuulemisekseen olisi käytetty tutkinnan alussa otettua nauhoitetta. Nyt hänen on siis ”revittävä” kokemus auki, hänen on muistettava mitä silloin lähes kolme vuotta sitten tapahtui ja hänen on kyettävä selvittämään se suullisesti oikeussalissa. Nauhoitetta, joka oli otettu tuoreesti rauhallisessa ja turvallisessa ympäristössä – ei enää saa käyttää todistelutarkoituksessa.
Tilanteessa, jossa oletettu asianomistaja ei olisi vielä käräjäoikeuden istuntoon mennessä ehtinyt täyttää 15 vuotta, vaikka pian sen täyttäisikin, käytettäisiin hänen kuulemisekseen tutkinnassa otettua nauhoitetta. Tällaisessa tilanteessa on oletettavaa, että, mikäli vastaaja häviää jutun käräjäoikeudessa, niin hän mitä suurimmalla todennäköisyydellä valittaa hovioikeuteen tietoisena, että asianomistaja ehtii ennen sitä täyttää 15 vuotta eikä hovioikeus enää voi kuulla käräjäoikeudessa esitettyä nauhoitetta todisteluna. Onhan hyvin mahdollista, ettei asianomistajan henkilökohtaisessa kuulemisessa kolme vuotta tapahtuman jälkeen saatava lausunto ole yhtä vakuuttava kuin on tuoreeltaan tapahtuman jälkeen otettu nauhoite.
Korkeimman oikeuden ennakkopäätös asettaa mielestäni mm oletetun kaltaisessa tapauksessa alaikäisen rikoksen uhrin erittäin epäsuotuisaan asemaan sekä hänen oikeusturvansa että hänen rikoksesta selviytymisensä näkökulmasta. Se antaa vastapuolelle kohtuuttoman edun.
Kysymykseni on, kenen oikeusturvaa korkeimman oikeuden ennakkopäätös varmentaa ja onko se jotenkin yleisen oikeuskäsityksen mukainen? Kysyn samalla, edelleen paljastaen tietämättömyyttäni, onko korkein oikeus koskaan pyörtänyt päätöstään, jos on, niin olisiko tässä sellaiselle tilaus? Eikö olisi erittäinkin peruteltua erottaa tässä kuulemisasiassa ne lapsiin kohdistuvat rikokset, jotka tulevat tukintaan vasta uhrin täytettyä 15 v. Olisiko mitenkään mahdollista, että korkein oikeus voisi tarkentaa päätöstään niin, että jos 15-vuotta täyttänyttä täytyisikin kuulla henkilökohtaisesti niissäkin tapauksissa, joissa asianomainen on rikoksen uhriksi joutuessaan ollut alle 15 vuotta, niin myös todistelutarkoituksessa otettua nauhoitetta saisi käyttää samassa tarkoituksessa?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
