Olenhan väärässä, olenhan

Rikosuhripäivystyksen työntekijät kokoontuivat työnsä äärellä. Aiheena oli tällä kertaa ulkomaalaistaustaisten asema Suomessa heidän jouduttuaan täällä rikoksen uhriksi. Aika ikävä yhdistelmä sellaisenaankin, meinaan olla vieraassa maassa, vieraassa kulttuurissa, kuka mistäkin syystä ja sitten joutua rikoksen uhriksi. Ennen varsinaisen kokouksen alkua keskustelu polveili vapaasti työntekijöiden vaihtaessa kokemuksiaan. Keskusteluun osallistuneet olivat juuri tulleet yhteen eri puolilta suomea.

Ulkomaalaistaustaisten ongelmat nostavat päätään Suomessa

– aivan uskomatonta – Afrikkalainen maahanmuuttajamies odottaa ystäväänsä arkiaamuna kadunkulmassa klo 07.00 aamulla. Henkilöauto on ajaa ohi, mutta pysähtyykin kohdalla. Autosta purkautuu neljä suomalaista miestä, jotka hakkaavat pahaa aavistamattoman kyytiään odottaneen. Hakkaajat ehtivät poistua paikalta ennen poliisin tuloa, jonka on hälyttänyt joku nainen nähtyään tapauksen vastapäisen kerrostalon ikkunasta.
– meilläpäin ulkomaalaistaustaiset asukkaat eivät voi jättää autoaan asuintalonsa läheisyyteen, ettei autoa tärvellä. Suomalaisten autot saavat olla rauhassa.
– Viranomainen tapasi pahoinpidellyn ulkomaalaistaustaisen naisen. Paikalla oli sekä naisen asianajaja että tulkki. Viranomainen kyseli asioista asianajajalta, joka vastasi naisen puolesta, kysymättä asiakkaansa mielipidettä, vaikka tulkki oli paikalla
- Viranomainen ei järjestänyt ulkomaalaistaustaiselle asiakkaalleen tulkkia perustellen sitä sillä, että asiakas oli saanut suomen kansalaisuuden ja se edellyttää suomen kielen kielikokeesta selviytymistä. Näin siitä huolimatta, että viranomaisen pakeille johtanut tapahtumaketju oli johtunut nimenomaan naapurin kanssa tulleesta kieliongelmasta ja väärin ymmärryksestä.

Keskustelu jatkui vielä jonkin aikaa vapaasti ennen kokouksen alkua, esimerkkejä epätoivoisista tilanteista jaettiin ja niitä riitti. Yhteinen käsitys ja huoli näytti olevan, että rasismi nostaa päätään.

Poliisin tilastot näyttävät rasistisista tai rasistisia piirteitä ilmentävistä rikoksista vain pienen osan. Jostain syystä rasistiset piirteet eivät tilastoihin kirjaudu läheskään aina, vaikka niistä olisi ilmeisiä viitteitä. Enemmän ne kirjautuvat pahoinpitelyinä tai vahingontekoina. Miksi on näin, onko kirjaamisjärjestelmässä epäselvyyksiä, vai onko asenteissa korjattavaa? On tärkeää, että ilmiöt kirjautuvat edes suunnilleen totuudenmukaisesti. Jos tilastot ovat ilmeisen vinoutuneita, ei niillä enää ole sitä käyttöarvoa, mitä niiltä odotetaan.

Olenhan väärässä, olenhan. Eihän Suomessa rasismi nosta päätään, eihän. Jos kuitenkin on niin, että se nostaa päätään, niin eiköhän ryhdytä yhteistuumin painamaan sitä nostetta alas. Meillä on suuri vaara siinä, että jos nyt ns. taloudellisen taantuman pelossa annamme vallan omille pienen ihmisen fantasioillemme, niin voimme erehtyä luulemaan, että ulkomaalaistaustaiset olisivat meille Suomalaisille uhka. Yhtä hyvin voimme nähdä heidät rikkautena.

Viranomaisten ja III-sektorin yhteistyö on valttia

Viime viikolla oli Helsingissä neljäs valtakunnallinen turvallisuusseminaari. Alkusysäyksen seminaariin on aikanaan antanut ensimmäinen sisäisen turvallisuuden ohjelma ja nyt STO 2 jatkaa hyväksi havaittua perinnettä. Vuosien saatossa on tapahtunut paljon. Alussa tuntui, että kuntia oli vaikea motivoida alueellisten turvallisuussuunnitelmien tekemiseen. Nyt tuntuu siltä, että niissä jopa kilpaillaan paremmuudesta, ja hyvä niin. Alussa turvallisuussuunnittelu ja sen toteutus oli lähinnä viranomaisten tehtävä ”palo, pelastus ja poliisi”. Edistystä on tapahtunut, nykyään III-sektorikin on mukana talkoissa monien muiden viranomaistahojen lisäksi.

III-sektorin osallistumisessa RIKUn osalta on alueellisesti suuria eroja. Joillain alueilla se on mukana suunnittelussa lähes jokaisessa portaassa. Joillain alueilla se osallistuu jonkun erityisalueen suunnitteluun esim. lähisuhdeväkivalta. Silti vieläkin on alueita, joissa RIKUlla on hyvää toimintaa, mutta edustajaamme ei ole otettu mukaan alueelliseen turvallisuussuunnitteluun. Oma käsitykseni on, että meillä on hyvää osaamista ja asiantuntemusta, jota voimme jakaa.

Miksi III sektorin osallistumisen mahdollistaminen tai kumppaniksi ottaminen on joskus niin vaikeaa? Johtuuko se tiedon puutteesta vai puutuneista asenteista? Johtuuko se muutoksen vaikeudesta yleensä? Kyse ei voi olla siitä, että kenenkään tarvitsisi mustasukkaisesti pitää omasta työstään kiinni, sillä sitä meille kyllä riittää kaikille ihan yli voimienkin.

Yllä mainitsemassani seminaarissa rasahti korvaan erään viranomaisosallistujan maininta siitä, että kansalaisjärjestöt ovat vapaaehtoistoimijoita ja viranomaiset ammattilaisia – tai jotain siihen suuntaan. Lausahduksesta paljastui sekä ei-toivottua asennetta että tietämättömyyttä. Se paljasti kärjistäen sanottuna ajatuksen kansalaisjärjestön toiminnan laadusta vapaaehtoisuuteen perustuvana harrasteluna ja toisaalta viranomaisten toiminnan laatutason ammatilliseen osaamiseen ja virkavastuuseen perustuvana.

Lienee syytä avata hieman kansalaisjärjestöjen todellisuutta. Koska kansalaisjärjestöjen kirjo on suuri, niin pitäydyn esimerkein muutamaan rikosuhrityötä tekevään III sektorin toimijaan.
- Kaikki palvelussa toimijat ovat ammattilaisia (Raiskauskriisikeskus Tukinainen, Ensi- ja turvakotien liiton turvakodit ja Jussityö). - Osa palvelussa toimijoista on ammattilaisia ja osa tehtävään koulutettuja vapaaehtoisia (RIKU, Suomen Punainen Risti, Monika-Naiset liitto, Naistenlinja, Suomen Mielenterveysseuran kriisikeskukset, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen Setlementtiliitto)
- Osa vapaaehtoistyöstä on ns. ammattilaisten tekemää vapaaehtoistyötä (RIKUn juristin puhelinneuvonta)
- Pääosin vertaistukeen perustuva (Henkirikoksen uhrien omaisten yhdistys ja LOVE ry)

Vapaaehtoisten osaamisesta on todettava, että ainakin RIKUssa on moniportainen rekrytointijärjestelmä, jolla pyritään varmistamaan tehtävään soveltumattomien seuloutuminen pois. Tällä hetkellä arviolta lähes puolet vapaaehtoisistamme on taustaltaan joko sosiaali- tai terveydenhuollon tai juridiikan ammattilaisia, vaikka emme sitä edellytäkään. Kukaan valituista ei voi edetä toimintaan ilman RIKUn peruskurssia, lukuun ottamatta juristeja, joille riittää lyhyempi perehdytys heidän ammatillisen osaamisensa ja rajoitetun tehtävänsä (Juristin puhelunneuvonta) takia. Jokainen vapaaehtoinen sitoutuu RIKUn toimintalinjoihin ja periaatteisiin, mukaan lukien vaitiolovelvollisuuden. Toimintalinjat edellyttävät jokaisen asiakastyötä tekevän osallistumista ammatillisesti johdettuun työnohjaukseen sekä vuosittain tiettyyn määrään lisäkoulutuksia. Yksikään vapaaehtoinen ei toimi täysin itsenäisesti asiakassuhteessaan, vaan aina sosiaaliala ammattilaisen ohjauksessa.

Kansalaisjärjestöissä ei toimita virkavastuulla, mutta ei kuitenkaan vastuutta. Toiminnasta ollaan kokonaisvaltaisesti vastuussa asiakkaille, rahoittajille ja yhteistyökumppaneille. RIKUn toiminnassa asiakaslähtöisyys ja sen myötä laatu ovat ensisijaisen tärkeitä. Laatua tarkkaillaan ja arvioidaan mm. asiakastyytyväisyyskyselyllä ja nettipalautteella (joka on tarkoitettu yhtä hyvin asiakkaille kuin yhteistyökumppaneille).

Yhteenvetona tästä vuodatuksesta voin sanoa, että on aiheetonta asettaa III-sektorin työtä ja viranomaistyötä mitenkään kilpasille tai vastakkain. On myös turhaa ajatella, että ammattilaisen työn laatu heikkenee, kun hän siirtyy palkkatyöstä ammatillista osaamistaan edellyttävään vapaaehtoistehtävään.

Viranomaistoiminnassa ja III-sektorin toiminnassa on sekä hyvää että huonoa laatua ja sekä hyvää että huonoa osaamista. Silti kumpaakin tarvitaan ja paras tulos tulee aktiivisella ja avoimella kummankin osaamista ja mahdollisuuksia kunnioittavalla yhteistyöllä. Töitä riittää kaikille ja järkevällä yhteistyöllä ja voimien jakamisella saamme parhaan mahdollisen tuloksen. Hyvä ja toimiva yhteistyö on myös oivallinen apu hyvälle työmotivaatiolle.