Rikoksella loukattu

Uusi vuosi – uudistettu laki lapsen suojelemiseksi

2012-01-04T21:58:00.000-08:00

Vuoden alussa laajeni lastensuojelulain 25§:ssä säädelty ilmoitusvelvollisuus. Uudistettu laki tarkoittaa sitä, että lastensuojelulain 25§:n 1 momentissa tarkoitettujen henkilöiden, joilla on ennestään velvollisuus lastensuojeluilmoituksen tekemiseen, on jatkossa velvollisuus tehdä salassapitosäännösten estämättä myös rikosilmoitus poliisille, kun he epäilevät seksuaalirikoksen kohdistuneen lapseen. Lailla tarkoitetaan rikoslain 20 luvun mukaisia seksuaalirikoksia, joita ovat raiskauksen ja lapsen seksuaalisen hyväksikäytön lisäksi mm. seksuaalipalvelujen ostaminen lapselta ja lapsen houkutteleminen seksuaalisiin tarkoituksiin.

Ilmoitusvelvollisuus koskee siis poliisi, palo- ja pelastustoimen henkilöstön lisäksi myös mm. sosiaali- ja terveydenhuollossa, opetustoimessa, nuorisotoimessa, vastaanottokeskuksissa ja koululaisten aamu- tai iltapäivätoimintaa harjoittavissa yksiköissä toimivia henkilöitä. Viranomaisten lisäksi laki koskee myös yksityisiä sosiaalipalvelujen ja terveydenhuollon palvelujen tuottajia sekä opetuksen tai koulutuksen järjestäjiä sekä seurakunnan tai muun uskonnollisen yhdyskunnan henkilöstöä. Rippiin tai muuhun sielunhoitoon liittyvistä salassapitokysymyksistä on omat säännöksensä.

Lakiuudistus on kannatettava – lasten suojeleminen seksuaaliselta kaltoinkohtelulta on meidän kaikkien asia. Mitä se sitten tarkoittaa vaikkapa päivittäin lasten ja nuorten kanssa toimiville ammattilaisille? Kun lapsi voi huonosti ja tarvitsee erityistä tukea, olemme tottuneet ottamaan yhteyttä lastensuojeluviranomaisiin, perheneuvolaan, tai muihin erityispalveluihin. Kun herää epäilys lapsen joutuneen seksuaalirikoksen kohteeksi, vanhat toimet eivät riitä – nyt on siis tehtävä myös rikosilmoitus poliisille. Laki on jo voimassa - olemmeko me valmiita?

Mitä tapahtuu? Heräämmekö uuteen todellisuuteen lastemme todellisesta tilanteesta? Vai onko vaarana, että hyvää tarkoittavan lain myötä ”menee lapsi pesuveden mukana”? Syntyykö ylilyöntejä poliisin tukehtuessa rikosilmoitusten tulvaan vai painuuko lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset piiloon, jos puuttumisen kynnys nousee liian korkeaksi? Että ihan poliisiasia? Olisiko parempi olla huomaamatta mitään? Ehkä minä vain kuvittelen… Joudunko itsekin sitten mukaan ikävään prosessiin? Mitä jos olen väärässä? Olenko sitten ammattitaidoton ja arvostelukyvytön työntekijä? Voinko saada rangaistuksen perättömästä ilmoituksesta? Pilaanko hyvät suhteeni lapseen ja perheeseen jatkossa?

Seksuaalisen väkivallan uhriksi joutunutta lasta on usein vaikea tunnistaa ja puuttuminen vaatii rohkeutta. Se ei ole silti mahdotonta – etenkään kokeneille lasten ja nuorten kanssa toimiville ammattilaisille. On selvää, että ammatilliset perusopinnot eivät riitä. Nyt jos koskaan on täydennyskoulutuksen ja asiaan perehtymisen paikka – ihan kaikilla! Mitä hyötyä on ohjata ja kasvattaa lasta vastuulliseen aikuisuuteen tai opettaa hänelle kielioppia, jos samanaikaisesti sallimme hänen mielensä särkemisen seksuaalisella väkivallalla? Meillä on uusi laki, joka velvoittaa. Sitä ei voi ohittaa. Me kaikki teemme moraalisia valintoja joka tapauksessa. Puutummeko asiaan vai annammeko olla? Puuttumattomuuskin on valittu teko!

Turvallisempaa lapsuutta lapsillemme ja hyvää vuoden alkua kaikille

Jaana Koivukangas
Aluejohtaja
Rikosuhripäivystys, Etelä-Suomen aluetoimisto

Kun joulu pelottaa

2011-12-15T00:20:00.000-08:00

Elämme jännittäviä aikoja. Joulu lähestyy – toisten mielestä liian nopeasti, toiset eivät malta odottaa kalenterinluukkujen avaamista. Maassa pitäisi olla pian rauha, ja ihmisillä hyvä tahto. Pitäisi - mutta onko näin kaikilla?

Liian moni odottaa joulua pelon sekaisin tuntein. En tarkoita tässä pelkoa siitä, ehtiikö kaikki jouluvalmistelut tehdä, onko perunalaatikko imeltynyt tai onko joulupukki liian pelottava perheen pienimmille. Perheissä voi olla paljon isompiakin pelkoja. Sujuuko jouluaatto rauhallisesti vai syntyykö riitaa? Pysyykö juominen kohtuudessa vai sammuuko joku joulupöytään? Heiluuko nyrkki niin, että joku joutuu pakenemaan kotoa? Jos perheessä on alkoholiongelmia tai perheväkivaltaa, nämä ongelmat eivät katoa joulun ajaksi. Ne pikemminkin kärjistyvät. Joulua kuuluu viettää perheen kesken, joten joulu luo odotuksia ja paineita harmonisesta perhejoulusta. Kun todellisuus ei vastaa isoja odotuksia, pettymys voi tehdä tunnelmasta räjähdysherkän ja purkautua jopa väkivaltana. Jos kodin ilmapiiriä arkena varjostaa väkivallan uhka, ei joulurauhan julistus riitä muuttamaan juhlapyhiksi tunnelmaa. Tästä syystä turvakodit usein täyttyvät heti joulun pyhien jälkeen, vaikka ovat tyhjentyneet joulun alla.

Perheväkivalta ei ole yksityisasia

Perheväkivallasta kärsivät eniten lapset. He kärsivät siitä myös jouluna, jonka pitäisi olla lasten juhla. Mitä voisimme siis tehdä ehkäistäksemme näitä kodin seinien sisäpuolella tapahtuvia murhenäytelmiä? Paljon hyvää on saatu aikaan viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Ongelmasta on alettu puhua myös julkisuudessa. Ilmiön vakavuus on tiedostettu ja auttamismuotoja on kehitetty. Rikoslakia on muutettu useaan kertaan niin, että perheväkivalta on lainkin mukaan selkeästi kiellettyä ja rangaistavaa. Viimeksi tänä vuonna lakia on muutettu siten, että lieväkin pahoinpitely lähisuhteessa on virallisen syytteen alainen rikos. Poliisi saa siis tutkia ja syyttäjä syyttää lievissäkin perheväkivaltatapauksissa aina rikoksen tultua ilmi.

Kynnys ja miten se ylitetään

Ongelmana on edelleen, että vain pieni osa tapauksista tulee poliisin tai muiden viranomaisten tietoon. Uhrille avun hakemisen kynnys on korkea, ja erityisen vaikeaa hänelle on rikosilmoituksen teko läheisestä ihmisestä. Silloin, kun hän rohkenee asiasta jollekin kertoa, tai tilanne tulee muuten ilmi, tiedon vastaanottajalla on suuri vastuu. Pitää osata tunnistaa ongelma ja ymmärtää sen vakavuus. Pitää osata myös kohdata uhri niin, että tämä kokee tulevansa kuulluksi. Pitäisi osata tarjota jotain konkreettista apua tilanteen parantamiseksi. Perheväkivalta on niin monitahoinen ilmiö, että ammattilaisetkaan eivät voi kuvitella pystyvänsä yksin antamaan uhrille kaikkea hänen tarvitsemaansa apua. Tarvitaan auttajien parempaa yhteistyötä. Kynnyksen konsultoida Poliisia tai muita väkivaltatyön ammattilaisia pitää madaltua, eikä vaitiolovelvollisuuden taakse tulisi piiloutua. Perheväkivaltaan puuttuminen on paitsi korjaavaa niin myös ennaltaehkäisevää väkivalta- ja lastensuojelutyötä. Vain sillä voidaan katkaista sukupolvelta toiselle jatkuvia väkivallan ketjuja.

Yhteistyö on voimaa: MARAK-malli

Vakaviin perheväkivaltatapauksiin puuttumisesta auttajien yhteistyöllä on saatu lupaavia kokemuksia MARAK-mallilla, jota on kokeiltu Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen vetämässä pilottihankkeessa kolmella paikkakunnalla (Itä-Helsinki, Lahti ja Oulu). Malli on lähtöisin Englannista, jossa on sen myötä onnistuttu merkittävästi vähentämään perheväkivallan uusiutumista ja kuolemaan johtavia perheväkivaltatapauksia. Auttajille se antaa välineitä vakavassa väkivaltariskissä olevien uhrien tunnistamiseen, mutta mallin erityinen voima on sen paikallisuudessa ja yhteistyön tiivistymisessä. Kun riski väkivallan uusiutumiseen on korkea, uhrin asia käsitellään tämän suostumuksella paikallisessa MARAK-työryhmässä, jossa sovitaan mitä kukin taho tekee jatkossa uhrin suojaamiseksi. Rikosuhripäivystys on ollut aktiivisesti mukana MARAK-yhteistyössä, ja kokemus mallista on ollut hyvä niin uhrien tilanteen kuin paikallisen yhteistyönkin parantumisen näkökulmasta. Toivomme, että hanke jatkuu ensi vuonna ja leviää myös muille kuin viidelle uudelle kokeilupaikkakunnalle. Mallin hyödyntämiseen ei tarvita niinkään taloudellisia lisäresursseja kuin paikallista tahtoa yhteistyön kehittämiseen. Lisätietoja mallista löytyy http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/hanke?id=26932.

Minunkin asiani

Perheväkivaltaa, kuten muutakaan väkivaltaa, ei saada kuitenkaan vähennettyä pelkästään viranomaisten tai meidän järjestöauttajien voimin. Tarvitaan yhteistä tahtotilaa ja nollatoleranssia perheväkivallalle. Julkista keskustelua pitää ylläpitää ja jatkaa, jotta perheväkivalta ei jää uhrin yksityiseksi salaisuudeksi ja häpeäksi. Ennen kaikkea tarvitaan rohkeutta puuttua tilanteisiin, joissa näkyy pieniäkin merkkejä perheväkivallasta. Naapurina en voi ummistaa silmiäni tai korviani viereisestä asunnosta kuuluvilta tappelun ääniltä tai huudoilta. Ystävänä en voi jättää minulle uskottua asiaa vain ystäväni huoleksi, jos se liittyy perheväkivaltaan. Netin keskustelupalstoilla en voi vain ohittaa viestejä, joissa viitataan perhehelvetissä elämiseen. Velvollisuuteni on puuttua asiaan jotenkin. Voin toimia itse kuuntelemalla, kysymällä lisää ja rohkaisemalla hakemaan apua. Akuutteihin tilanteisiin voin kutsua poliisin apuun, tai auttaa ystävää pääsemään turvaan esimerkiksi turvakotiin. Voin kysyä neuvoa myös tahoilta, joissa on asiantuntemusta perheväkivallasta. Rikosuhripäivystykseen voi ottaa yhteyttä nimettömänä ja luottamuksellisesti, muutkin kuin uhri itse. Kun tiedän, että en ole jättänyt uhria yksin ongelmansa kanssa, voin viettää omaakin jouluani rauhallisin mielin.

Turvallista joulua!

Satu Hintikka
aluejohtaja
RIKU Sisä-Suomen aluetoimisto

Turvallisesti matkalla

2011-11-28T22:09:00.001-08:00

Olen lähdössä matkalle. Itse asiassa olen aina lähdössä matkalle, jollen ensi kuussa niin ainakin puolen vuoden päästä. Tästä on tullut jo elämäntapa. Matkaan on päästävä.
Minulta kysytään usein matkustamisen turvallisuudesta. Miten uskallat varata netin kautta majoituksen? Otatteko lapset mukaan omatoimimatkalle? Kodinvaihto; miten uskallat päästää vieraita ihmisiä kotiisi? Onko teidät joskus ryöstetty? Uskallan hyvin, otamme lapset mukaan ja menenhän minäkin heidän kotiinsa eikä meitä ole koskaan ryöstetty.
Joulu on taas tulossa ja tuhannet suomalaiset matkustavat Suomessa, mutta myös kauas lämpimään. Liian helposti kylmän talven lisäksi jätetään kotiin myös maalaisjärki lennon noustessa ilmaan. Nyt ollaan lomalla ja otetaan rennosti! Tärkein matkavarustus passin lisäksi on vakuutus. Sitä tietysti toivoo, ettei mitään satu, mutta joskus sattuu. Muista myös rokotukset.
Jos koko matkakassa ja luottokortit ovat yhdessä paikassa ja laukku viedään jo lentokenttähässäkässä maahan saavuttaessa, voi matka olla pilalla. On turha kasata kaulaan, ranteisiin ja sormiin kaikkia sukukoruja lomalle mukaan. Ne houkuttavat turhaan ryöstäjiä. Muista, että seuraan pyrkivä kaunotar tai komistus ei välttämättä ole ihastunut kauniisiin alkoholin punertamiin silmiisi vaan hänellä voi olla jotain ikävää mielessään. Ostettaessa arvokkaita tavaroita, kuten kameroita, koruja ja kelloja, on hyvä muistaa, että kaikki kiiltävä ei aina ole aitoa. Kuluttajansuoja toimii eri tavalla esimerkiksi Bangkokissa kuin kotisuomessa. Lomaosake voi tuntua hyvältä kaupalta aggressiivisen myyntipuheen jälkeen, silti malta ja harkitse. Nuku ainakin yön yli ennen kuin allekirjoitat mitään. Joitakin sopimuksia on todella vaikea perua. Metrossa on hyvä pitää toinen käsi tangossa ja toinen lompakkotaskun päällä. Tiukasti.
Jos joudut rikoksen uhriksi matkalla, toimi heti. Ilmoita tapahtuneesta poliisille. Säilytä alkuperäiset poliisi- ja lääkäriraportit sekä muut kuitit. Jos matkapuhelimesi varastetaan, ota yhteyttä operaattoriisi, jotta liittymäsi suljetaan mahdollisimman nopeasti. Apua saat valmismatkalla matkanjärjestäjältä. Ulkoministeriöstä kerrotaan, että neuvoja rikosilmoituksen tekoon voi pyytää myös Suomen, toisen pohjoismaan ja EU-maan edustustosta. Ne auttavat rikoksen uhria myös saamaan oikeusapua. Vuosittain Suomen edustustot auttavat yli 1 500:aa rikoksen uhria.
Missään nimessä ei pidä jättää matkaa tai mielenkiintoista kohdetta väliin rikoksen pelon vuoksi. Selvitä etukäteen kohteen riskit, vaaralliset alueet ja tutustu sen kulttuuriin. Nauti uusista kokemuksista, makuelämyksistä, mukavista ihmisistä ja ole valpas. Kaikki paitsi matkailu on turhaa.

Tiina Rantanen
aluejohtaja
Rikosuhripäivystyksen
Lounais-Suomen aluetoimisto

Jokaisella kohtaamisella on merkitystä

2011-11-01T05:39:00.000-07:00

Olin pari viikkoa sitten Tampereella RIKUn valtakunnallisessa seminaarissa. Seminaarissa käsiteltiin ulkomaalaistaustaisen rikoksen uhrin oikeuksia ja asemaa. Aiheita oli mm. yhdenvertaisuudesta, rikosten uutisoinnista, syrjinnästä ja ihmiskaupan uhrin polusta – kaikki mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä.

Erityisesti RIKUn vapaaehtoisen puheenvuoro jäi mieleeni. Hän kuvasi hienosti teema-ajatustamme ”jokaisella kohtaamisella on merkitystä” monelta kantilta, myös työntekijän roolista käsin. Tätä en ollut koskaan itse oivaltanut vaan aina ajatellut asiakkaan näkökulmasta. Hän kertoi kuinka hän ajoittain raskaalla polullaan on tullut kohdanneeksi erilaisia ihmisiä ja viranomaiskoneistoja ja mikä merkitys inhimillisyydellä ja empatialla on näissä kohtaamisissa ollut. Onko hän tullut kuulluksi ja kohdelluksi yhdenvertaisesti, oikeudenmukaisesti, onko kohtaamiset luoneet toivoa, tukeneet selviytymistä vai suorastaan estäneet niitä. Hän muistutti, että jokainen rikoksen uhrin ja työntekijän kohtaaminen haastaa myös työntekijää itseään.

Vapaaehtoisen puheenvuoro auttoi oivaltamaan, että jokainen kohtaaminen muuttaa ja kehittää myös minua työntekijänä ja ihmisenä. Jokainen tapaaminani rikoksen uhri on laittanut minut pohtimaan omaa asennettani, ennakkoluulojani, taitojani ja kykyä kasvaa ihmisenä. Todellakin - näin on huomaamattani tapahtunut - en vain ole koskaan ennen pysähtynyt ajattelemaan asiaa. Yksittäisen yksilön kehittyminen ei riitä. Jotta asenteet muuttuisivat ja ihmisenä kasvua tapahtuisi laajemminkin, jotta taidot ja tiedot lisääntyisivät, tarvitaan tiedottajia, sanansaattajia.

Seminaarin antia oli myös vaikuttava video. Kappale oli Faithlessin Mass Destrution, jonka sanat ja jyskyttyvä rytmi olivat mieleenpainuvat. Saimme kaikki toiveen toimimaan sanansaattajina, jotta tasa-arvoisuus ja oikeudenmukaisuus kaikkien rikosten uhrien kohdalla toteutuisivat.

Toivon samaa ja Faithlesin sanoin:

“We need to find courage, overcome
Inaction is a weapon of mass destruction”

Maarit Saukko
Aluejohtaja
Rikosuhripäivystyksen
Pohjois-Suomen aluetoimisto

Lapset ja media

2011-09-23T01:49:00.000-07:00

Katselin eilen illalla poikani kanssa Vaahteranmäen Eemeliä, Astrid Lindgrenin rakastettua satuhahmoa. Eemeli oli taas oma hauska itsensä, ehkä hieman tavallistakin vilkkaampi ja kekseliäämpi. Kuten aina, Eemeli teki harmittoman ”metkunsa”, jonka surauksena isä sai kiisselit päälleen. Vieressäni istunut poikani säikähti. Piti vaihtaa kanavaa, kun poika ei muuten suostunut tulemaan takaisin olohuoneeseen.

Poikani ei säikähtänyt ”metkua” vaan Eemelin isän reaktiota. 4-vuotias poikani sanoi Eemelin isän olevan pelottava, koska hän on ”niin vihainen”. Asiasta keskusteltiin vielä nukkumaan mennessä. Kysyinkin pojalta olenko minä koskaan ollut hänen mielestään pelottava. Vastaus kuului lyhyesti ”Ei, eikä äitikään”. Pojasta Eemelin isän reaktio oli pelottava, koska hänellä itsellään ei ollut sellaisesta kokemusta. Tosin pelkäähän Eemelikin aina isäänsä kun hänen pitää jousta tätä karkuun verstaaseen, jonka oven saa lukittua sisäpuolelta. Muistan myös Eemelin äidin ohjanneen hänet verstaaseen varotoimenpiteenä, koska isä varmasti suuttuu kotiin tultuaan kun näkee poikansa taas tehneen ”metkuja”.

Minkälainen mahtaisi olla 2000-luvun Eemeli satu? Asuisiko Vaahteramäellä jokin valveutunut naapuri joka osaisi soittaa poliisille tai sosiaalipäivystykseen kun Eemelin kodista kuuluisi isän huutoa ja kolinaa kun isä paiskii vihaisena ovia. Paljon ovat ajat muuttuneet. Onneksi enää ei ajatella että ”Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan; mutta joka häntä rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa”. Nykyisin onneksi on toisinpäin ja sananlasku kuuluukin 2000 luvulla ”Joka vitsaa säästää se lastaan rakastaa”.

Itse katson jatkossakin poikani seurana valikoiden ohjelmia joita hän haluaa seurata televisiosta. Näen sen kuitenkin vain hyvänä asiana tuon pienen 4-vuotiaan pojan kannalta.

Mika Linden
aluejohtaja
Rikosuhripäivystyksen
Länsi-Suomen aluetoimisto

Niin lähellä mutta silti niin kaukana

2011-09-01T22:19:00.000-07:00

Eräänä sunnuntaiaamuna nauttiessani kahvikupposta rauhallisessa kotiympäristössä, poikani ilmestyy seuraani erittäin hämmentyneen näköisenä. Hän oli juuri herännyt rikospoliisin puhelinsoittoon. Poliisi oli puhelimessa tiedustellut pojaltani muutaman kuukauden takaisista tapahtumista jossain kuppilassa. Kuppilan omistaja oli kertonut poliisille, että poikani oli nähnyt miten erästä ”hieman” nauttineen oloista asiakasta oli pyydetty poistumaan ravintolasta useita eri kertoja. Poikani jatkoi samaan hengen vetoon, että mitähän tämä oikein tarkoittaa. Äskettäinen rauhallinen sunnuntai-aamu oli kadonnut. Tunne, joka valtasi nyt keittiön pöydän ääressä oli käsin kosketeltavissa. Poika palautti mieleensä kaikkia kyseisen illan tapahtumia. Seurassani oli ilmeisen hämmästynyt ja vähän hämillään oleva poikani. Ennen puhelun lopettamista poliisi oli sanonut, että poikani saattaisi joutua todistamaan tapahtumista oikeudessa.

Todistajan tukeminen on ”lempilapseni” RIKUn työtehtävissä. Todistamaan joutuminen koetaan usein pakoksi ja vastenmieliseksi asiaksi ja kokemukseksi. Samoja tunteita ilmeni myös pojassani. Kerroin hänelle mitä todistaminen tarkoittaa. Mikä hänelle meni jakeluun siinä vaiheessa, aamu-uniltaan juuri heränneenä, oli eri asia. Kerroin, että jos kutsu tulee saapua käräjille, kerron sitten yksityiskohtaisesti mitä todistajan on hyvä tietää todistamaan mennessään. Poikani sai siinä hetkessä riittävän ”priiffauksen” ja poistui omaan huoneeseensa.

Mieleeni nousi jälleen kysymys, kuinka moni todistaja jääkään ilman tarvitsemaansa tukea tai neuvontaa. Vaikka poikani tietää, mitä teen työkseni, tuli hänellekin yllättäen ja uutena asiana todistaminen. Eikä kysymyksessä ole enää teini vaan jo aikuisiässä oleva henkilö. Olisiko paikallaan, että oikeusprosessiin liittyviä asioista lisättäisiin koulujen opetussuunnitelmiin, jotta nuoret mahdollisesti tilanteeseen joutuessaan osaisivat toimia, ymmärtäisivät todistamisen merkityksen ja osaisivat tarvittaessa hakea apua itselleen.

RIKUssa todistajien tuki on osa peruspalveluamme. Lapissa todistajia on tuettu ja neuvottu henkilökohtaisesti tuomioistuimissa jo vuodesta 2005 lähtien. Tuki ja neuvonta ennen käräjäsaliin menoa on havaittu hyväksi ja palaute todistajilta on rohkaissut meitä RIKUn Lapin aluetoimiston henkilökuntaa jatkamaan toimintaa.

Päivi Alanne-Kunnari
aluejohtaja
Lapin aluetoimisto

Oikeuksia erojen yli - ulkomaalaistaustainen rikoksen uhrina

2011-05-12T00:55:00.000-07:00

Rikoksen uhrin asema Suomessa on kansainvälisesti vertaillen vahva. Onko se sitä myös ulkomaalaistaustaisten näkökulmasta? Suomessa keskustelu maahanmuutosta on viime aikoina muuttunut. Keskustelussa nousee ajoittain pintaan huolestuttavasti arvoja, joissa maahanmuuttajat olisivat tervetulleita Suomeen vain, mikäli he hyödyttävät Suomalaista yhteiskuntaa. Tällaisessa keskustelussa unohtuvat helposti ihmisoikeudet, yhdenvertaisuus, yhteisvastuu sekä kokonaisnäkökulma.

Ulkomaalaistaustaiset eivät ole yhtenäinen ryhmä ihmisiä, vaan monenlaisia ihmisiä monenlaisista taustoista ja elämäntilanteista. He voivat olla kiintiöpakolaisia, turvapaikanhakijoita, laillista ja laitonta työvoimaa, opiskelijoita, laittomasti maassa oleskelevia, matkailijoita ja avioliiton kautta Suomeen muuttaneita. Heidän mahdollisuutensa ja oikeutensa vaihtelevat johtuen taustasta, elämäntilanteesta ja asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa. Asemaan vaikuttavat oleskelu- ja työlupa, kielitaito, taloudelliset olosuhteet, sosiaalinen verkosto ja kulttuurin tuntemus.

RIKUn kokemus osoittaa, että ulkomaalaiset ovat Suomessa keskimäärin haavoittuvammassa asemassa rikoksen uhriksi joutuessaan kuin muut. Heidän tarpeensa ja oikeutensa rikoksen uhrina vaihtelevat. Lisäksi he kohtaavat taustansa takia syrjintää ja rasistisia rikoksia. He eivät löydä tukipalveluja riittävän helposti, eikä erityisosaamista ole tarpeeksi. Erityisosaamista tarvittaisiin lisää esimerkiksi kunniaan liittyvässä väkivallassa ja ihmiskauppatilanteissa.

RIKUssa on saatu kokemusta ja hankittu osaamista ulkomaalaistaustaisten rikosten uhrien kohtaamiseen ja tukemiseen. Tampereella 14.-15.10. 2011 pidettävä seminaari ”Oikeuksia erojen yli” on 2007 - 2011 ulkomaalaistaustaisiin rikoksen uhreihin kohdistetun Ulrik-kehittämisprojektin loppuseminaari.

Lisätietoja seminaarista saat osoitteesta www.riku.fi

Petra Kjällman

RIKU yhteistyössä VVT:n (Vähemmistövaltuutetun toimisto) kanssa syrjinnän vastaisessa neuvonnassa

2011-01-26T22:26:00.001-08:00

Syrjinnästä puhutaan, mutta puhutaanko riittävästi. Syrjintä on teko, jota paheksutaan, mutta sen laajuutta Suomessa ei tunnisteta. Syrjinnäksi määritellään helposti pelkästään etninen syrjintä. Se tunnetaan ehkä paremmin rasismina. Todellisuudessa syrjintää on todella moniperusteisesti. Sitä on mm. sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen, ulkonäköön, kulttuuriin, sosiaaliseen asemaan, fyysiseen tai psyykkiseen terveyteen ja uskonnolliseen vakaumukseen perustuvana. Sitä esiintyy mm. kouluissa ja työpaikoilla. Sitä esiintyy julkisissa paikoissa kaduilla, liikennevälineissä, kaupoissa ja palveluissa.

Syrjintä toistuvana kokemuksena murentaa ihmisen itsetuntoa. Se kaventaa kohteeksi joutuneen toimintamahdollisuuksia täysivaltaisena yhteiskunnan jäsenenä. Sen vaikutusten ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin voi arkiajattelullakin arvioida olevan haitallisia. Syrjintään voi olla vaikea puuttua, mikä on mahdollisesti yksi syy siihen, että syrjinnän kohteeksi joutuneet eivät hae apua tai kysy neuvoja. ”Kukapa tälle mitään voi, tällainen olen”, voi olla syrjinnän kohteeksi joutuneen ajatus tilanteestaan.

Suomi on jälleen Ruotsia perässä. Ruotsissa syrjinnän kohteeksi joutuneiden tueksi on jo pitkään ollut valtakunnallinen palveluverkosto, jossa on 15 alueellista toimistoa. Kyseisen verkoston palveluita käytti vuonna 2009 lähes 600 asiakasta. Suomessa alueellista ohjaus ja neuvontaverkostoa ollaan vasta 2010-2011 VVT:n projektin avulla panemassa toimeen. RIKU on kumppanina mukana tässä projektissa. Syrjintäasiakkaiden lukumäärät RIKUssa ovat vielä varsin vaatimattomat. Yleisesti ei liene tiedossa, että RIKU neuvoo perustyöhönsä liittyvänä myös syrjintätapauksissa, sillä ne täyttävät usein rikoksen tunnusmerkistön. Ruotsin luvut antavat kuitenkin osviittaa siitä, miten suuresta ongelmasta lienee kysymys.

Vaikka Ruotsi on Suomea syrjinnän kohteeksi joutuneiden tukipalveluissa edellä, niin lainsäädännön osalta Suomen ei tarvitse hävetä. Suomen yhdenvertaisuuslaki on osoitus siitä, että suomessa syrjintää ei hyväksytä. Laki antaa työkaluja asiaan puuttumiseksi, joskaan aina puuttuminen ei silti ole yksikertaista. Yhdenvertaisuuslaki puuttuu mm. syrjintään työelämässä, koulutuksessa ja palvelujen tarjonnassa. Laki auttaa puuttumaan syrjintään helpottamalla sen todistamista. Rikoslaissa on syyttäjän tehtävä osoittaa syrjintää tapahtuneen, niin yhdenvertaisuuslain nojalla on epäillyn osoitettava toimineensa asianmukaisesti syrjimättä. VVT on Suomessa se viranomaistaho, jonka toimialueeseen syrjinnän vastainen toiminta ja yhdenvertaisuuslain noudattamisen seuraaminen kuuluu. Sen lisäksi kunnilla on lakiin liittyviä velvollisuuksia. Kunnilla pitäisi olla ajantasaiset yhdenvertaisuussuunnitelmat.

RIKUn perustyöhön kuuluu yleensä rikoksen uhrien ohjaus ja neuvonta. Saadakseen RIKUsta neuvoja ja ohjausta, edellytyksenä ei ole, että teon on määritelty täyttävän virallisesti rikoksen tunnusmerkitön. RIKUsta saa yleensä syrjintäkokemuksen perusteella ohjausta tai neuvoja. Mikäli osoittautuu, että teko täyttää myös rikoksen tunnusmerkistön, on RIKUsta mahdollista saada enemmänkin. On mahdollista saada myös henkilökohtaista tukea teon aiheuttaman mahdollisen rikosprosessin ajaksi.

Syrjinnän vastaista neuvontaa ja ohjausta antaessaan RIKU on aktiivisessa vuorovaikutuksessa VVT:n kanssa konsultoiden tai ohjaten heille heidän erityisasiantuntemustaan tarvitsevat syrjintäasiakkaansa. Syrjinnän kohteeksi joutuneiden neuvonnassa RIKU tavoittelee yhteistyötä myös alueellisten eri toimijoiden kanssa, kuten kaupungit, kunnat, vammais- ja muut järjestöt. RIKU on mielellään toimijana ja kumppanina mm kuntien yhdenvertaisuussuunnitelmien toteutuksessa.

Petra Kjällman
toiminnanjohtaja
Rikosuhripäivysty

Vapaaehtoistyön palkka

2011-01-03T23:30:00.001-08:00

Pian käynnistyy EU:n vapaaehtoistyön teemavuosi 2011. Olen mielenkiinnosta seurannut internetin palstoilla käytävää keskustelua vapaaehtoistyöstä sekä sen merkityksestä ihmisille.
Vilkkaan keskustelun skeptikot epäilevät vapaaehtoistoiminnan syövän työpaikkoja ja arvostelevat yhteiskunnan tärkeiden tehtävien tekemisestä ”ammattitaidottomin vapaaehtoisvoimin”. Vapaaehtoinen auttaja nähdään mahdollisesti hyväntahtoisena hölmönä, kun tämä auttaa toista ilman palkkaa. Samaa mielikuvaa ei kuitenkaan maalailla palkatta pieniä junnuja urheilukentällä valmentavasta vapaaehtoisesta.
Rikosuhripäivystyksen vapaaehtoistoiminnassa ei ole huolta siitä, etteikö palkka olisi kohdallaan. Olemalla ihminen ihmiselle, tilinauhan saldo on aina plussan puolella. Oravannahkaisesta palkkapussista löytyy arvokasta yhdessä tekemistä ja merkityksellisyyden kokemista, uuden oppimista sekä oman ajan ja osaamisen jakamista.

Aktiivinen ihminen voi paremmin ja luo toiminnallaan hyvinvointia myös ympäristöönsä. Auttamisesta tulee aidosti hyvä mieli – eikä siinä totisesti ole mitään hölmöä.
Kuka voi ja saa auttaa? Vapaaehtoisauttaja vaikuttaa ja osallistuu toimintaan tärkeänä pitämänsä asian puolesta. Olennaista toiminnassa on vapaaehtoisuus ja rahallisen korvauksen puuttuminen. Vapaaehtoisauttajat käyttävät sitä osaamista ja elämänkokemusta, jota heille on elämän varrella kertynyt. Se, jos mikä, on monitaitoista osaamista. He ovat loistavia lähimmäisiä ja päteviä rinnalla kulkijoita – maisteritasoa kaikki!

Me toki Rikosuhripäivystyksessä koulutamme vapaaehtoisemme toimintaamme, mutta varsinainen pätevyys - sydämen sivistys, on hankittu elämällä ja kokemalla, vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Toisten ihmisten kunnioittamiseen ja aitoon välittämiseen valmentavia ”oppilaitoksia” riittää. Opiskelemaan pääseminen on toisille helppoa ja toisille ylivoimaisen vaikeaa. Asenne ratkaisee.

Jaana Koivukangas
Aluejohtaja, Rikosuhripäivystys
Etelä-Suomen aluetoimisto

HYVÄÄ JOULUNAIKAA RIKOSUHRIPÄIVYSYTKSESTÄ

2010-12-22T00:55:00.001-08:00

On aika toivotella kaikille lukijoille Hyvää Joulua ja samalla kaikkea hyvää tulevalle vuodelle. Mennyttä vuotta leimasi keväällä yhteinen strategiatyö vuosille 2011 – 2015 ja kuntien turvallisuustyöhön osallistuminen tai siihen mukaan pyrkiminen. Strategia saatiin valmiiksi ja RIKU pääsi entistä vahvemmin mukaan turvallisuustyöhön. Siltä pohjalta on hyvä jatkaa.

Syksyyn kuului jo niin monessa kirjoituksessani esille tullut huoli tulevaisuuden voimavaroista. Näin Joulun alla Ray:n ehdotusten tultua julkisiksi, voin jo uskaltaa sanoa, että hyvinhän tässä kävi. Ensi vuodelle ei tule alasajoja, päinvastoin voinemme ainakin väliaikaisesti vahvistaa kaikkein haavoittuvimpia aluetoimistojamme.

Vahvasti jo ensi vuoden haasteiden kolkutellessa mielen sopukoissa KIITÄN KAIKKIA TEITÄ, JOTKA OLETTE OLLEET MYÖTÄVIKUTTAMASSA RIKUN TOIMINNAN VAHVEMMAN HUOMISEN PUOLESTA!

Ensi vuonna jatkamme ja pidämme mielessä, että se on vapaaehtoistoiminnan teemavuosi.

Petra Kjällman

Huokaus ja hetkellinen helpotus

2010-12-08T01:51:00.000-08:00

Kulunut syksy on RIKUssa ollut melkoisen raskasta aikaa. Alkusyksystä ilmeni, että rahoitus on vaarassa kääntyä laskuun ja rakenteellisten muutostarpeiden uhka tuli todelliseksi. Samaan aikaan RIKUn palvelujen käyttö jatkoi kasvuaan. Yhtälönä nämä kaksi asiaa eivät mitenkään voineet tuottaa hyvää tulosta. ”Kissa” nostettiin pöydälle, huoli viestittiin päättäjille ja julkiseen keskusteluun.

Nyt näyttää siltä, että huolemme on kuultu. Signaaleja tilanteen ratkaisemiseksi on saatu. Vielä tosin odotellaan Raha-automaattiyhdistyksen ja ministeriöiden päätöksiä sekä valtioneuvoston vahvistusta. Kuitenkin uskallan jo tässä vaiheessa arvioida, että ainakaan ensi vuonna ei RIKUssa tehdä säästötoimenpiteenä rakenteellisia muutoksia. Suomeksi sanottuna tämä merkitsee, että ei sen enempää Lapin kuin mitään muutakaan aluetoimistoa ajeta alas eikä lomautuksillekaan liene tarvetta.

Kiitos kaikille teille, jotka omalla toiminnallanne olette edistäneet sellaisia päätöksiä, joilla RIKUn toimintaedellytyksiä varmistetaan. Tosin nyt on päästy vasta osatavoitteeseen, toimintaedellytykset on vielä varmistettava myös ajalle vuoden 2011jälkeen.

Petra Kjällman

Vaikuttamisen aika on nyt

2010-11-29T22:39:00.001-08:00

Eduskuntavaalit ovat edessä, hallitus tai ainakin hallitusohjelma uudistuu. Viime aikojen ahdistavien talousongelmien keskellä on ollut motivoivaa ja jopa innostavaa luonnostella paperille asioita, joita toivoisi näkevänsä seuraavan hallituksen ohjelmassa. On innostavaa ajatella, että tulevaisuudessa asiat voivat olla paremmin.

Kolme ehdotustamme hallitusohjelmaan perustuvat 16 vuoden kokemukseen käytännön työssä ja sen kartuttamaan erityisasiantuntemukseen rikoksen uhrin asemasta Suomessa. Sen perusteella tiedämme, että Suomessa rikoksen uhrille kohdennetut tukipalvelut ovat riittämättömiä. Volyymiltaan ne eivät vastaa edes Eurooppalaista keskitasoa. Vaikka lainsäädäntömme on hyvällä tasolla, niin käytännöissä on paljon sellaista, missä uhri tarvitsee matalan kynnyksen tukea osatakseen toimia oikeuksiensa mukaisesti ja selviytyäkseen kokemastaan mahdollisimman nopeasti ja vähin vaurioin.

Ensimmäinen ehdotuksemme hallitusohjelmaan onkin RIKUn toimintaedellytysten vahvistaminen. Asia on eri muodoissaan ollut jo kahden edellisen hallituksen ohjelmissa, jääden kuitenkin toteutumatta. Ehdotuksemme on, että Sisäisen Turvallisuuden 2 ohjelman toimenpide ”Vahvistetaan olemassa olevia uhrin tukipalveluja valtakunnallistamalla rikosuhripäivystyksen toiminta, johon sisällytetään tuki rikosasian todistajalle jokaisessa käräjä- ja hovioikeudessa” siirtyisi sellaisenaan seuraavankin hallituksen ohjelmaan.

Suomessa on viime vuosina tehty useita ohjelmia liittyen turvallisuuteen. Ohjelmat sinänsä ovat hyviä ja tarpeellisia. Ongelmaksi on muodostunut se, että on enemmän sääntö kuin poikkeus, että niihin ei ole tehty suunnitelmaa rahoituksesta tai todetaan epämääräisesti osan toimenpiteistä hoituvan ilman lisäkustannuksia. Ohjelmia ei kuitenkaan pystytä toteuttamaan pelkillä puheilla muiden töiden ohessa, niiden toteutus edellyttää voimavaroja ja osaamista. Ilman rahoitusta ohjelmien toteutukset uhkaavat usein jäädä vajaiksi, jopa olemattomaksi. Siksi RIKUn toinen ehdotus hallitusohjelmaan on, että vahvistettaessa ohjelmia rikoksen uhrin aseman parantamiseksi niihin edellytetään myös suunnitelma toteuttamiseen tarvittavista taloudellisista voimavaroista ja vastuutahoista.

Rahoituksen löytäminen rikosuhrityölle on Suomessa ollut ja on vaikeaa. Järjestöjen rikosuhrityön rahoituksesta on pääosin vastannut Raha-automaattiyhdistys. Valtion ja kuntien talous on ollut ja lienee lähitulevaisuudessakin tiukoilla. Uusia rahoituskanavia tarvitaan. RIKUn kolmas ehdotus seuraavaan hallitusohjelmaan, että osa sakkotuotoista kanavoidaan rikosuhrityön rahoittamiseen tai vaihtoehtoisesti että Suomeen perustetaan ruotsin mallin mukainen rikosuhrirahasto, jonka tuotoilla rahoitetaan rikosuhrityötä.

Toivotamme kaikki asiasta kiinnostuneet laajassa rintamassa tervetulleiksi tukemaan ehdotuksiamme hallitusohjelmaan ja suosittelemme kaikkia poliittisia puolueita ottamaan omiin vaaliteemoihinsa tavoitteen parantaa rikoksen uhrin asemaa.

Kirjoittaja: Petra Kjällman, Rikosuhripäivystyksen toiminnanjohtaja

Toivossa on hyvä elää budjettineuvotteluissakin

2010-08-18T22:26:00.001-07:00

Pitkän kesäloman jälkeen on vaikeuksia päästä käyntiin. Pää on täynnä jäsentymättömiä ajatuksia yhteiskunnan tilasta. Huoli RIKUn tulevaisuudesta painaa. Huoli johtuu riittämättömistä taloudellisista resursseista, joiden kanssa on eletty jo ennen tätä kirottua lamaa ja jonka kanssa painitaan edelleen nyt nousun kynnyksellä. Juuri kun alkoi näkyä toivon pilkahduksia, iski lama, jota voimme syyttää siitä, että vieläkään ei saatu RIKUn toimintarahoitusta kuntoon. Sisäisen turvallisuuden ohjelmassa on periaatepäätös RIKUn rahoituspohjan vahvistamisesta valtion varoista. Sen mukaan oikeusministeriö on toiminut, mutta kehykseen ei saatu lisävaroja RIKUn rahoituksen kuntoon saattamiseksi. Tiettävästi yritystä asian korjaamiseksi on ollut kesän aikanakin budjettineuvotteluissa.

Viimeisten viikkojen aikana olen mielenkiinnolla odottanut julkisuuteen annetuissa viesteissä valtion budjettineuvotteluista jotain vihjeitä siitä, että oikeusministeriön ja sen myötä RIKUn tarpeet olisi otettu uuteen käsittelyyn. Odotukseni ei ole toteutunut, olen kuullut vain kymmenien miljoonien lisäyksistä liikenne- ja ympäristöhankkeisiin. Toivottavasti ensi vuoden lisäystarpeemme 200 000€ on niin pieni ja mitätön summa, että sen lisäämisestä tiedottamista ei ole pidetty tarpeellisena. Jään siis toiveikkaana odottamaan yhteydenottoa ministeriöstä, jossa kerrotaan, että lisäys on myönnetty ja näin meille osoitettu, että työmme on tärkeää ja tarpeellista.

Kyse on sekä rahasta että arvovalinnoista. Riippumatta siitä kuinka monelta taholla kansallisesti ja kansainvälisesti on todettu, että rikoksen uhrille tulee olla tarjolla riittävät tukipalvelut, näyttää siltä, että se on yksi niistä palveluista, jotka aina jäävät suurempien tarpeiden jalkoihin. RIKUn näkökulmasta katsottuna on raskasta ja turhauttavaa ylläpitää ”nuolta lähtövalmiina” eli organisaatiota valmiina nopeasti vastaamaan todelliseen tarpeeseen tarvittavia resursseja odotellessa.

Taantuman velkoja maksettaessakin on tärkeä muistaa, että mikäli rikoksen uhrit tulisivat laajasti paremmin tuetuksi, olisivat he nopeammin jälleen täydessä voimassa kantamaan vastuutaan yhteiskunnassa, eli tuki maksaisi itsensä takaisin.

Uhrin asema lähisuhdeväkivallan sovittelussa

2010-05-06T04:07:00.000-07:00

Viitaten HS:n vieraskynässä 5.5 artikkeliin ”Lähisuhdeväkivaltaa pitää voida sovitella”. Rikosuhripäivystyksessä ollaan pääosin samaa mieltä artikkelin argumenteista. Kaikki keinot lähisuhdeväkivallan vähentämiseksi tulee käyttää. Toimet sen vähentämiseksi ja uhrien auttamiseksi eivät ole olleet riittävän tehokkaita. Yhdymme myös kantaan, että osapuolten tarpeet huomioivaa, joustavaa monniammatillista varhaista asioihin puuttumista tarvitaan.

Sovittelu on tervetullut toimia näihin talkoisiin. Johtuuko osa lähisuhdeväkivallan sovittelua kohtaan osoitetusta kritiikistä siitä, että sitä ei käytännössä vielä kaikin ajoin toteuteta artikkelissa mainittujen periaatteiden mukaisesti? Sovittelu on suhteellisen nuori toimia ja esim. erikoistumiskoulutuksia lähisuhdeväkivallan sovittelijoille on vasta toteutettu. Sovittelu on monella tapaa erilaisten paineiden alla. Käytetäänkö sovittelussa sille annettua tapauksen soveltuvuuden arviointia niin, kuin sitä pitäisi käyttää? Voiko paine saada tapauksia riittävästi osoittamaan palvelun tarve ja varmistamaan rahoituksen tason säilyminen, nostaa tarjottujen tapausten hylkäämisen kynnystä ehkä vääristä syistä? Mikäli näin on, on se ymmärrettävää, mutta ei hyväksyttävää.

Pelkkä lähisuhdeväkivallan osapuolten erikseen tapaaminen ei riitä. Erikoistumiskoulutus tarjoaa sovittelijalle eväitä ymmärtää mitä lähisuhdeväkivalta ilmiönä on. Lisäksi sovittelijan pitäisi osata tulkita erityisesti uhrin motiivia sovitteluun ja arvioida hänen voimavarojaan ja elämänhallintaansa sovittelussa eteen tulevien päätösten tekemiseen. Kaikki, edes lähisuhdeväkivallan uhrit, eivät ole erityisen haavoittuvassa tilassa tai erityisen kyvyttömiä toimimaan oman etunsa mukaisesti, mutta juuri nuo haavoittuvat tulisi kyetä tunnistamaan.

Aune Flinck ja Henrik Elonheimo toteavat, että kaikki eivät halua rikoksen tekijälle rangaistusta, vaan väkivallan loppuminen on tärkeämpää ja oikeuskäsittelyn heikkous on, että rankaisu ei poista väkivaltaa. Väkivallan loppuminen on varmasti ydinkysymys, mutta uhrin oikeusturvaa ei silti pidä väheksyä. Lähisuhdeväkivallan sovittelussa puhutaan usein käyttäytymissopimuksista - toimintasuunnitelmasta väkivallan poistamiseksi. Hyvä niin, mutta huomioidaanko samalla riittävästi uhrin oikeusturva? Sovittelussa tulisi voida estää sellaisten tilanteiden syntyminen, jossa uhri luopuu kaikista vaatimuksistaan, eikä ymmärrä, että tapauksen mennessä lisäksi tuomioistuinkäsittelyyn, hänellä ei enää ole oikeuksia, ei edes korvauksiin ja maksuttomaan oikeusavustajaan.

Sovittelussa pitäisi tiedostaa sovittelusopimuksen vahvasti sitova merkitys uhrin oikeusturvaan. Siksi olisi mietittävä keinoja, miten uhri saisi paremmin aikaa arvioida sopimuksen hyväksymistä. Uhria tulisi tukea konsultoimaan jotain sovittelun ulkopuolista asiantuntijaa sopimuksen sisällöstä. Artikkelissa mainitaan, että sovittelussa etsitään aina sopivia jatkopalveluita, hyvä jos niin on. Sen lisäksi uhrille pitäisi kertoa jo sovitteluun ohjattaessa tai sitä harkittaessa myös uhrilähtöisistä palveluista, jotka samanaisaisesti sovittelun kanssa voisivat hyvin tukea uhria kokonaisvaltaisesti.

Rikosuhripäivystys tekee sovittelun kanssa yhteistyötä. Tavoitteena on yhteistyön tiivistyminen nykyistä enemmän asiakastasolle.

Rikosuhrityön viestiä Euroopasta

2010-05-03T04:57:00.000-07:00

Kuluvan kuun lopussa on Victim Suppor Europen (=VSE, rikosuhrityön Eurooppalainen kattojärjestö) konferenssi ja vuosikokous Berliinissä. Kokouspapereita tutkiskellessani, tulivat käsiini myös kokouksen päätettäväksi ehdotetut julkilausumat. Päähuomio ehdotetuissa julkilausumissa kohdistuu rikosuhrityön Euroopan politiikkaan. Kiitosta saavat Lissabonin sopimus, Tukholman ohjelma ja Euroopan Neuvoston päätökset varmistaa Euroopan Unionin alueella rikoksen uhriksi joutuneiden oikeuksia ja parantaa heille kohdennettua tukea. Neuvoston mielestä seuraavat toimenpiteet tulisi täyttää, jotta strategian tavoitteet täytettäisiin.
• Rikosuhripalveluita pitäisi kehittää edelleen. Erikoispalveluille ja valtakunnallisella, alueellisella tai paikallisella tasolla toimiville kansalaisjärjestöille pitäisi antaa mahdollisuudet tarjota tarkoituksenmukaisia palveluita rikoksen uhreille
• Vapaaehtoinen ja ammattihenkilöstö, joka tehtävässään kohtaa rikoksen uhreja tulisi kouluttaa tehtävään
• Yleistä tietoisuutta rikosuhripalveluiden mahdollisuudesta tulisi edelleen lisätä

Erilaiset rikokset – erilaiset tarpeet?

Hiljattain tehdyssä Tillburgin kriminallipoliittisessa instituutissa Intervictissä tehdyssä tutkimuksissa on osoitettu, että hyvinkin erilaisten rikosten uhrit kärsivät pääasiassa samankaltaisista seurauksista. On selvää, että vakavimpien rikosten uhrit tarvitsevat enemmän tukea, kuin lievien rikosten uhrit. Eroa avun ja neuvojen tarpeeseen tuovat rikoksen törkeys / vakavuus ja ilmiö rikoksen taustalla sekä kohteeksi joutuneen henkilön henkilökohtainen ominaisuus reagoida vastoinkäymisiin.

Huolestuttavaa on, että yllä mainitut ohjelmat suosivat erityisesti erityispalveluita. Sen myötä on olemassa riski, että haavoittuvuus arvotetaan uhrien eritystarpeiden perusteella ja yleensä rikoksen uhriksi joutuneiden tarpeet unohdetaan. Ovatko erityispalvelut ainoa / oikea tapa auttaa erityisosaamista edellyttävien rikosten uhriksi joutuneita? Olisivatko hekin autettavissa yleensä rikoksen uhreille kohdennetuissa palveluissa? Olisiko mahdollista vahvistaa yleensä rikoksen uhreille kohdennettuja palveluita, niin että niissä olisi riittävästi voimavaroja ja erityisosaamista erilaisten rikosten uhriksi joutuneiden auttamiseen? Olisiko rikoksen uhrille kohdennettujen yleisten ja erityispalvelujen yhdistämisellä mahdollista saada aikaan matalan kynnyksen korkealaatuista, kattavaa ja kustannustehokasta palvelua?

Tällaisilla kysymyksillä hyvää Vapun jälkeitä elämää toivotellen

Väkivaltainen Suomi

2010-03-05T00:17:00.000-08:00

Hyvä Suomi – kiitos TV 2 keskusteluohjelmasta 2.2.2010

En ollut ajatellut tehdä töitä enää klo 21 kotona. Tv oli auki ja sieltä alkoi kuulua keskustelua väkivallasta – se tuntui työltä. Jäin kuitenkin katsomaan, että ketä on keskusteluun kutsuttu. Joukossa oli paljon tuttuja töistä – varmasti väkivaltayön asiantuntijoita. Oli siellä joku sellainenkin, jonka funktiota keskusteluun osallistujana hieman hämmästelin. Sen verran mielenkiintoinen porukka oli koossa, että oli pakko jäädä katsomaan ja kuuntelemaan. Keskustelun edetessä ei millään malttanut jättää seuraamista kesken.

Heti alussa toimittajat toivat esille keskustelun lähtökohdan – lähisuhdeväkivallan, jossa tekijänä on mies tai nainen. Myös se kävi heti alkuun selväksi, että asetelma herättää tunteita. Pitkä tie on kuljettu, että tähän on päästy. Vasta viime vuosina on alettu puhua siitä, että lähisuhdeväkivallassa voi olla muitakin tekijöitä kuin mies. Ehkä ensi kerralla myös pelkästään naisnäkökulman edustajat uskaltautuvat mukaan.

Hyvä Suomi - ohjelma osoitti, että olemme Suomessa edistyneet tämän aiheen käsittelyssä paljon, siitä voitiin jo keskustella sivistyneesti ilman, että tunnekuohut olisivat estäneet varsinaisesta asiasta, väkivallasta, puhumisen. Keskustelussa tuotiin hyvin esille eri näkökulmia ja lähestymisiä asiaan. Mm. Naisten Linjan edustaja ilmaisi hienosti kantansa häneltä kysyttäessä. He tekevät naisten kanssa töitä ja näkevät ongelman siksi siitä näkökulmasta, mutta hän ei kieltänyt toisenkin näkökulman olemassaoloa. Ensi- ja turvakotien liiton edustaja ilmaisi mallikkaasti meidän tarvitsevan samanaikaisesti eri kohderyhmille ohjelmia. Totta, ei miehille kohdennettu toimintaohjelma ole pois naisille kohdennetulta ohjelmalta. Lyömättömän Linjan edustaja nosti esille tulevaisuuden kannalta lähisuhdeväkivallan ehkä tärkeimmän osapuolen – lapsen. Puolisoiden välinen väkivalta vaikuttaa samalla aina myös perheen lapsiin ja valitettavan usein se myös kohdistuu heihin. Erilaisia ohjelmia suunniteltaessa pitäisi aina olla mielessä myös lasten etu ja suojelu.

Keskusteluun toi tarvittavaa vahvistusta asian vakavuudesta henkilökohtaiset kokemukset väkivallan kohteeksi joutumisista, kiitos teille, jotka annoitte oman kokemuksenne yhteiseen hyvään.

Mitä asialle voidaan tehdä? Oikeusministeri toi esille mielenkiintoisen seikan tavoitteista. Hän mainitsi Ruotsin naisrauhapykälän ja mainitsi jotenkin, että Suomeen sopisi sellainen rauhapykälä, joka olisi sukupuolineutraali. Voisiko se olla ”perherauha” tai ”lähisuhderauha”, hyvältä maistuu joka tapauksessa. Jatkossa voisimme myös jatkaa aloitettua keskustelua, viedä sitä eteenpäin käytännön toimiin, kukin omalla sarallamme ja myös yhdessä.

Kiitos Tuija Brax ehdotuksestasi

2010-01-19T22:17:00.000-08:00

Hollannissa sijaitsevan viktimilogian tutkimuslaitoksen Intervict tekemän tutkimuksen mukaan Suomi on kehitysmaa rikosuhrien tukipalveluissa verrattuna useimpiin Euroopan maihin. Kehitysmaa Suomi ei ole palvelujen laadussa, vaan niiden kattavuudessa. Näin siitä huolimatta, että Euroopan Unionin puitepäätös edellyttää, että tilanne olisi toisin. Yritystä tilanteen parantamiseksi toki on. Valtioneuvoston vahvistamaan Sisäisen Turvallisuuden Ohjelmaan on kirjattu toimenpide-ehdotuksiin arjen turvallisuuden kohdalle mm., Rikosuhripäivystyksen tukipalveluiden ja todistajan tuen laajentaminen sekä turvakotien lisääminen.

Mikä mättää, miksi rikoksen uhrien tukipalveluja ei ole laajennettu kattamaan koko maata niin, että asuinpaikastaan riippumatta kansalaisilla olisi rikoksen uhriksi jouduttuaan edes likimain tasavertainen mahdollisuus saada tukea selviytymiselleen. Ongelma on raha tai paremminkin se, ettei sitä ole riittävästi kyse3isten palvelujen tuottamiseen.

Rikosuhripäivystys on esittänyt perustettavaksi ruotsin mallin mukaista rikosuhrirahastoa, johon rikoksen tekijöiden edellytettäisiin maksavan tietyn summan. Rahastosta rahoitettaisiin mm. rikosuhrien tukipalveluita. Rahasto ei ole saanut kannatusta. Oikeusministeriön tavoitteena on ollut saada omaan kehykseensä mm. rikosuhrien tukipalvelulle varoja. Se ei ole onnistunut.

Oikeusministeri Tuija Braxin ehdotus, että sakoista saatavasta valtion tuotosta osa osoitettaisiin rikoksen uhrien tukipalveluihin, on enemmän kuin tervetullut. Se on tavallaan toinen malli rikosuhrirahastosta. On erittäin helppo perustella, miksi sakkorahoista olisi oikein osoittaa osa rikoksen uhrin hyväksi. Tavallaan se toteuttaisi samalla ajatusta rikoksen tekijän velvollisuudesta hyvittää aiheuttamaansa pahaa rikoksen uhrille.

Toivottavasti tämä ehdotus saa kannatusta ja toteutuu mahdollisimman nopeasti. Toivottavasti hallituksesta ja eduskunnasta löytyy poliittista tahtoa siirtää Suomi tässäkin asiassa kehittyneiden maiden joukkoon.

Kauppakeskus Sellon murhenäytelmä

2010-01-05T01:31:00.000-08:00

Vaikea valinta – rikoksen uhrin yksityisyyden suojelu vastaan yleinen etu rikoksen uhrin aseman parantamiseksi

Kauppakeskus Sellon murhenäytelmä nostaa jälleen esille voimakkaasti tarpeen pohtia ja parantaa rikoksen uhrin asemaa. Julkisuudessa keskustellaan monista toimenpiteistä, joita vahvistamalla voitaisiin vähentää välivallantekoja. Eniten keskustellaan tekijä / tekolähtöisesti. Kun päätöksiä tehdään on usein edessä vaikeita valintoja – toimiako talouselämän vai yksittäisen ihmisen edunmukaisesti, kuinka paljon ollaan valmiita maksamaan, mikä pitää asettaa etusijalle???

Rikosuhripäivystyksessä tavoitteena on rikoksen uhrin aseman parantaminen. Parantaminen tarkoittaa sekä rikoksia ennalta estävää työtä, rikoksen uhriksi joutuneiden aseman parantamista, että uhrien omaisten ja rikosasian todistajien selviytymisen tukemista. Tavoitetta kohti kuljetaan kahta tietä. Tuotetaan tukipalveluita yksittäisille rikoksen uhreille, heidän läheisilleen ja rikosasian todistajille ja vaikutetaan asenteisiin, lainsäädäntöön, käytäntöihin ja yleiseen päätöksentekoon.

Vaikea valinta tulee toimenpiteissä ja kannanotoissa eteen kun, yksittäisen rikoksen uhrin etu on ristiriidassa yleisen rikoksen uhrin aseman parantamisen kanssa. Millä perusteella valinta silloin tulee tehdä? Usein toistuva tilanne, jossa tämä kysymys on pakko esittää, on mm. tarve nostaa rikoksen uhrin asemassa oleva epäkohta julkiseen keskusteluun. Julkisen keskustelun käyntiin saaminen tarvitsee tositarinoita elävästä elämästä ja se edellyttää rikoksen uhriksi joutuneen identifioitumista ja kokemuksen kertomista julkisesti. Tiedämme, että pääsääntöisesti yksittäisen rikoksen uhrin etu ei ole saattaa kokemuksensa julkiseen riepotteluun.

Kumpi painaa enemmän – yksittäisen rikoksen uhrin etu vai yhteinen etu yleisen epäkohdan korjaamiseksi? Vaikea valinta – onko kompromissi mahdollinen? Kun rikoksen uhrien tarinoita ei ole julkisuudessa, on havaittu kuten mm. tutkija Atte Oksanen kirjoittaa (HS 3.1.2020), että tekijöiden asia nousee etusijalle. Rikosuhripäivystyksessä on havaittavissa, että kun rikoksen uhrien tarinoita ei ole julkisuudessa, niin heidän tarpeistaankaan ei enää puhuta. Se merkitsee sitä, että poliittinen tahto saada Suomeen muun Euroopan tasoinen tukipalvelujärjestelmä on hukkunut muiden tarpeiden alle.

Miten voisimme yksittäistä rikoksen uhria ”uhraamatta” saada enemmän rikoksen uhrien tarinoita ja sitä kautta uhrien asemaan liittyviä heikkouksia julkiseen keskusteluun? On selvää, että vain ne tositarinat voi julkaista, joissa asianomainen on itse halukas antamaan kokemuksensa julkisuuteen. Silloinkin hänet tulee valmistaa hyvin siihen, mitä mediajulkisuus voi tuoda tullessaan. Kuka tai ketkä olisivat oikeita henkilöitä / tahoja ottamaan tämän asian esille uhrien kanssa niin, että uhrille jää aito mahdollisuus kieltäytyä ja toisaalta varma tuki, mikäli hän on valmis antamaan tarinansa medialle. Median vastuuta tulee myös painottaa. Mikäli uhri suostuu antamaan tarinansa, tulee median sitoutua uhria kunnioittavaan ja uhrin hyväksymään tapaan asian julkistamisessa.

Esimerkkejä vaikeista valinnoista on lukuisia ja uusia tulee jatkuvasti. Erityisen vaikeaksi valinnan tekee se, että julkisuus ei ole kenenkään hallittavissa riippumatta siitä kuinka hienoja sopimuksia tehdään yksittäistenmedian edustajien kanssa. Sana on kuitenkin vapaa mm internetissä keskustelupalstoilla.

Vastuullinen päätöksenteko edellyttää rohkeutta keskustella päätöksen vaikutuksista eri näkökulmista. Usein ei ole olemassa vain yhtä vaihtoehtoa ja kompromissi on hyvin käyttökelpoinen monessa tilanteessa. Vaikeiden valintojen välttäminen ei johda mihinkään, mutta niissä yhteiseen ymmärrykseen pääseminen tuottaa tyydytystä ja yhteiskunnallista edistystä. Joskus on uskallettava päättää yleisen hyödyn nimissä ja toisinaan on voitava jättää syrjään yleinen etu yksilön edun hyväksi.

Voisiko voimia yhdistää rikoksen uhrien puhelinpalveluissa?

2009-12-11T00:33:00.000-08:00

Sisäisen turvallisuuden ohjelma II:ssa on yhtenä toimenpiteenä ehdotettu Suomeen EU:n markkinoimaa 116-alkuista 24/7 numeroa yleensä rikoksen uhreille. Siitä pitäisi tulevaisuudessa saada oman kielistä apua riippumatta siitä mistä maasta soitto tulee. EU:sta numeroita jaetaan useita eri kohderyhmille. On erikseen numero lapsille, naisiin kohdistuvan väkivallan uhreille, yleensä rikoksen uhreille, kirkolle jne. Suomen kannalta merkitsisi melkoista panosta sekä henkilöissä että rahassa perustaa useita ympärivuorokautisesti toimivia ”auttavia puhelimia”. Suomi, vaikka on maantieteellisesti laaja, on väestöpohjaltaan melko pieni. Tarvitsemmeko me Suomeen todella useita 116-aluisia numeroita palvelemaan erilaisten rikosten uhreja 24/7.

Tällä hetkellä Suomessa on RIKUn valtakunnallisten puhelinten lisäksi ainakin Suomen Mielenterveysseuran kriisipuhelin, kirkon palveleva puhelin, Naisten linjan puhelin, Raiskauskriisikeskus Tukinaisen puhelin ja turvakodeissa päivystys toimistopuhelimesta kussakin ja lukuisia muita apua tarjoavia puhelimia. Osa palvelee ympärivuorokautisesti osa määrättyinä puhelinaikoina. Suuressa osassa vastaanotetaan myös rikoksen uhrin puheluita.

Suomessa on korkealaatuista osaamista puhelinauttamisessa. Tiedämme, että lisätarvetta 24/7 puhelinpalvelulle on olemassa. Erityisesti erilaisten rikoksen uhrit tarvitsevat sitä. Kun poliisilta poistui päivystysnumero hätäkeskusuudistuksen myötä, poistui mm. rikoksen uhreilta joustava tarpeenmukainen 24/7 palvelu. Hätäkeskuksien ensisijainen tehtävä on käsittääkseni auttaa akuuteissa välittömiä turvaamistoimenpiteitä edellyttävissä tilanteissa. Meiltä puuttuu ympärivuorokautinen asiantunteva puhelinpalvelu, josta rikoksen uhriksi joutunut voisi saada välitöntä henkistä tukea, käytännön neuvoja ja ohjausta.

RIKUn näkökulmasta katsottuna olisi toivottavaa, että me erilaista rikosuhrityötä tekevät, voisimme yhdistää voimamme. Olen vakuuttunut, että voisimme perustaa yhteisen 24/7 palvelunumeron, jossa päivystäjillä olisi riittävää spesifiä osaamista kohdata niin raiskauksen, naisiin kohdistuvan väkivallan, muun väkivallan, liikennerikoksen kuin omaisuusrikoksen uhreja. Minkä tahansa rikoksen kohteeksi voi joutua mihin tahansa aikaan vuorokaudesta. Mikä tahansa rikos voi aiheuttaa uhrissa välitöntä hätää, jossa olisi tarve saada yhteys henkilöön, joka voi tukea, neuvoa ja ohjata.

Voimat yhdistämällä voitaisiin koulutukset toteuttaa yhdessä. Päivystykseen voitaisiin saada enemmän henkilöitä samanaikaisesti, jolloin keskinäinen tuki päivystäjien kesken olisi paremmin mahdollista. Päivystäjille voitaisiin toteuttaa yhteistä ryhmätyönohjausta. Jos EU-rahoituksen saamiseksi pitää ottaa 116-alkuisia numeroita, voitaisiin ne kaikki ohjata tähän samaan keskukseen. Keskuksella voisi myös olla kansallinen yksi numero, jonka markkinoinnissa voitaisiin yhdistää voimat. Kun olisi vain yksi numero, olisi helpompi saada se tunnetuksi, eikä soittajan tarvitsisi niin usein kysyä ”soitinkohan nyt oikeaan numeroon” tai arpoa, mikähän se oikea numero on.

Toiveiden ja todellisuuden törmäyspintoja - ihmisoikeudet ja uhrilähtöisyys ihmiskaupan vastaisessa toiminnassa

2009-12-01T01:44:00.000-08:00

Minä Pro-tukipisteen seminaarissa Helsingissä 22-23.10.2009

Kolmannen sektorin rooli ihmiskaupan vastaisessa toiminnassa Suomessa

Ihmiskaupassa on kyse rikoksesta ja rikoksen uhreista. Ihmiskaupan uhrien auttaminen on tehtävä muiden uhrien auttamisen joukossa, oli kyse sitten viranomaistahosta tai järjestöstä. Ihmiskaupan vastainen toiminta edellyttää rikosuhrityöltä erikoistumista. Osaamisen ohella täytyy olla tietoa lainsäädännöstä ja sovituista palvelupoluista. Tähän tarvitaan resursseja ja työn koordinointia.

Kun puhutaan kolmannella sektorilla tehtävästä ihmiskaupan vastaisesta työstä, on ensin hahmotettava, minkälaiseen kokonaisuuteen kolmas sektori kuuluu. Kolmannen sektorin ohella työtään tekevät julkisen eli ensimmäisen sektorin viranomaiset, ja toinen eli yksityinen sektori. Näiden kolmen tahon pitäisi tehdä ihmiskaupan vastaista työtä samaan suuntaan ja pystyä koordinoidusti jakamaan tehtäviään. Tästä ihannekuvasta ollaan kuitenkin toistaiseksi melko kaukana. Yhteiset näkemykset ja tavoitteet kun puuttuvat myös voittoa tuottamattoman järjestökentän eli kolmannen sektorin sisältä. Erilaisista näkemyksistä kisaaminen hämärtää yhteisen tavoitteen, jolloin työn asiakaslähtöisyyskin kärsii. Jotta yhteistyötä voitaisiin rakentaa, olisi eri toimijoiden opittava sietämään toistensa rajallisuutta. Tämä mahdollistaisi kokonaisvaltaisen suunnittelun ja koordinoidun toiminnan, myös ihmiskauppatyön osalta.

Kolmannen sektorin ihmiskauppatyön taustat eivät ole ristiriidassa rikosuhrityön premissien kanssa. Molemmat pohjaavat ihmisoikeuksien puolustamiseen. Rikosuhrityön lähtökohtia löytyy muun muassa Victim Support Europen uhrien oikeuksia ja asemaa koskevista lausunnoista, sekä Euroopan unionin puitepäätöksestä liittyen uhrin asemaan rikosoikeusjärjestelmässä. Näihin lähtökohtiin istuvat hyvin myös ihmiskaupan uhrin auttamisessa huomioitavat seikat. Ihmiskaupan vastaista toimintaa määritellään vielä erikseen muun muassa YK:n järjestäytynyttä rikollisuutta koskevan Palermon sopimuksen lisäpöytäkirjassa sekä Euroopan neuvoston ihmiskaupan vastaisessa yleissopimuksessa. Kaikki mainitut lähtökohdat velvoittavat kolmannen sektorin toimijoita ihmiskaupan vastaisessa työssä.

Työn tekeminen kolmannella sektorilla vaatii taloudellisia toimintaedellytyksiä. Valtion ja kuntien taloudellinen tilanne on tällä hetkellä huono. Raha-automaattiyhdistyksessä on luvassa organisaatiomuutoksia, joiden myötä kriisiavun tukeminen uhkaa siirtyä kuntien harteille. Toistaiseksi RAY:n tuki jatkuu, mutta paineita rahoituspohjan muutokseen on ilmassa. Euroopan unionin tarjoaman rahoituksen hakeminen saattaa olla vähäresurssiselle kolmannen sektorin toimijalle hankalaa, jollei mahdotonta. EU-rahoitus on monilta osin tehty niin vaikeaksi, että se on harvoin ensimmäinen vaihtoehto rahoitusta pohdittaessa. Riittävä resursointi edellyttää myös yhteiskunnan laajaa tukea. Siinä painavat paitsi arvot ja asenteet, myös poliittinen tahto.

Kolmannen sektorin rikosuhrityön pitää olla rohkeaa ja ennakkoluulotonta, ja tietysti ihmisoikeuslähtöistä. Asiantuntemus ja asiakaslähtöisyys ovat ihmisoikeuslähtöisen työn vähimmäisvaatimukset. Kolmannen sektorin tehtäviin kuuluu myös tarpeen mukaisesti räätälöityjen tuki- ja neuvontapalveluiden tarjoaminen. Viranomaisten on toimittava lakien ja asetusten mukaisesti, mutta kolmannella sektorilla tehtyä työtä ohjaa asiakkaan tarve ilman viranomaisvelvoitteita. Työtä tehdään kuitenkin hyvässä yhteistyössä viranomaisten kanssa. Kolmannen sektorin ja viranomaisten yhteistyötä tarvitaan monesta syystä, myös epäkohtien ja asiakaslähtöisyyden merkityksen esiin tuomiseksi. Yhteistyön edistämiseksi ja ylläpitämiseksi tarvitaan molemminpuolista tahtoa.

Kolmannen sektorin työ voi olla sekä ammatillista, että vapaaehtoistoimintaan perustuvaa. Tämä antaa laajat toimintamahdollisuudet, mutta edellyttää vastuun kantamista. Korkean laadun takaaminen on kolmannella sektorilla tehdyssä työssä erityisen tärkeää, ja osaamisen tulee välittyä myös ulospäin. Lisäksi tarvitaan pitkäjänteisyyttä, viisautta, paksunahkaisuutta, sopivasti nöyryyttä, sekä innovatiivisuutta ja tasapuolisuutta. Työtavoista erityisesti etsivään työhön ihmiskaupan uhrien auttamiseksi tarvitaan kolmannella sektorilla ammatillista kehittämistä.

Kolmannen sektorin toimijoiden on vaikutettava paitsi omaan toimintaansa, myös laajemmin yhteiskunnassa. Omaan toimintaan vaikuttamisessa keskeistä on kolmannen sektorin toimijoiden välillä avoimesti vaihtuva tieto ja osaaminen, mikä tukee yhteisten tavoitteiden saavuttamista. Lainsäädännön uudistustyöhön osallistuminen on tärkeä tehtävä. Lisäksi kolmannella sektorilla on roolinsa asenteisiin ja ilmapiiriin vaikuttamisessa. Poliittiseen ilmapiiriin vaikuttaminen ei ole yksinkertaista. Kolmannella sektorilla tehdyn työn merkitys ei välttämättä aukea valtionhallinnolle lobbaamalla.

Niinpä olmannen sektorin on oltava myös rakkikoira, joka uskaltaa puhua ääneen havaitsemistaan epäkohdista. Sanonnan mukaan koirat haukkuvat ja karavaani kulkee. On toivottavaa, että kolmas sektori onnistuu olemaan sellainen rakkikoira, joka saa karavaanin joskus muuttamaan suuntaansa. Haasteena esimerkiksi Rikosuhripäivystyksen nimissä annetussa kritiikissä on se, että järjestöjen yhteistyöhankkeena kaikkien Rikosuhripäivystyksen toimintaa toteuttavien tahojen pitää olla saman kritiikin takana. Varovaisuuden takia kritiikin kärki saattaa kadota, mutta toisaalta kritiikin kohteet pysyvät kavereina. Rakkikoiran tehtävät kuuluvat kuitenkin kolmannelle sektorille ehdottomasti jatkossakin. Myös tässä tehtävässä tarvittaisiin yhteistä koordinaatiota: räksytys osuisi tehokkaammin maaliinsa, kun sillä olisi laajemman kentän tuki.

Yleisenä haasteena on kyynistymisen vastustamisen. Ihmiskaupan uhrien kanssa tehdyssä työssä luottamuksen puute on kyynistymisen mitta. Kyynisyys on suojamekanismi, jonka pauloihin monet viranomaisetkin ovat joutuneet. Kolmannen sektorin työntekijöiden pitää välttää samaa ansaa.

Syrjinnästä vapaa alue

2009-11-09T00:00:00.001-08:00

Sisäasiainministeriö julkaisi jo pari vuotta sitten kampanjan, johon kuuluu mm. pyöreä kyltti ”Syrjinnästä vapaa alue”, jonka voi ripustaa työpaikkansa seinälle. Minä pyysin sellaisen vasta tänä syksyä, nyt kyltti on Setlementtiliiton (ja siis myös RIKUn keskustoimiston) käytävän seinällä. Siihen osuu sopivasti katse kun tulee pääovesta sisään. Kyltti on herättänyt ajatuksia ja tarvittavaa keskusteluakin. Omien asenteiden pohtiminen on tärkeää jokaiselle. Ei pidä tuudittautua ajatukseen, että ilman ponnisteluja olen syrjivistä asenteista vapaa. On eri asia mitä haluaa olla, ja mitä on. Tavoitteiden eteen on tehtävä töitä.

Olen seurannut mielenkiinnolla rasismitapauksen etenemistä Joensuun käräjäoikeudessa. Tapaus on siitä erikoinen, että tutkintapyynnön, tutkinnan ja syyttäjän harkinnan perusteella asiassa ei nostettu syytettä. Asianomainen oli kuitenkin vahva asiassaan, hän käytti avustajansa avustuksella toissijaista syyteoikeuttaan, meni käräjille ja voitti juttunsa. Tämä tapaus ei ole tavallinen. Vain hyvin harvoin asianomistajalla on rohkeutta käyttää toissijaista syyteoikeuttaan, sillä hävitessään juttu voi tulla hänelle kalliiksi. Usein hän ei tee edes tutkintapyyntöä, koska ei usko asian etenevän. Tästä voi herättää kysymyksen, kuinka paljon rasismijuttuja jää syyttäjän pöydälle tai kokonaan tutkimatta, kun asianomainen ei tee edes tutkintapyyntöä.

Syrjintä vaikuttaa ihmisen elämään kokonaisvaltaisesti. Syrjintää voi olla monenlaista, se voi olla etnistä syrjintää tai muuta poikkeavuuteen tai sukupuoleen liittyvää syrjintää. Pitkään jatkuvana syrjintä vaikuttaa henkilön ja hänen läheistensä elämänhallintaan ja minäkuvaan vahingoittavasti, joskus jopa pysyvästi. Syrjintää ei ole aina helppo tunnistaa. Edes sen uhriksi joutunut ei aina sitä tunnista, koska syrjinnän vaikutuksena on itsekin alkanut uskoa omaan huonommuuteensa. Siksi on erityisen tärkeää, että ainakin me, jotka työssämme kohtaamme mahdollisia syrjinnän kohteeksi joutuneita, olisimme pohtineet omia arvojamme ja osaisimme kuulla ja havainnoida syrjinnän merkkejä.

Osaaminen edellyttää opiskelua. Syrjinnästä vapaita ja suvaitsevaisia kansalaisia kasvaa vain, jos asiasta valistetaan ja koulutetaan päiväkodeista lähtien korkeakouluihin asti. Jokaisen toimitilan, myös poliisin, syyttäjän, tuomioistuimen, sairaalan, sosiaalitoimen, seurakunnan, koulun jne. seinällä tulisi olla vähintään ”Syrjinnästä vapaa alue” kyltti muistuttamassa siitä, miten asioiden pitäisi tällä saralla olla.

Onko kriisiapu ylimitoitettua?

2009-10-25T23:43:00.000-07:00

Pohjalaisessa oli 18.10 mielenkiintoinen toimittaja Anne Puumalaisen artikkeli ylenpalttisesta kriisiavusta otsikolla "Kriisiapua koko kylälle". Vaikka Rikosuhripäivystyksessä edustammekin osaltamme myös kriisiavun tarjoajia, on pakko myöntää, että Puumalaisen artikkelissa oli pointtinsa.

Kriisiavun tarjonnan ja tarpeen kohtaamisessa muodostuu ongelmaksi mm. se, että ilman mahdollisimman matalaa kynnystä eivät kriisiavun todelliset tarvitsijat löydä sitä eli tarjonta ja tarve eivät kohtaa. Kun tarjonnan kynnystä madalletaan Puumalaisen kuvaamalla tavalla, on siitä väistämättömänä seurauksena, että sitä on tarjolla kaikille kohdalle osuneille, myös niille jotka eivät ole sen tarpeessa.

Viimeaikaisten ns. suurten tragedioiden kriisiavusta on todella tehty uutisia ehkä enemmän kuin olisi tarpeen. Toisaalta niin on muidenkin tapahtumien kanssa. Samasta asiasta saat kuulla aamuin illoin päivätä toiseen, kunnes tilalle on löydetty uusi uutinen. Välitön ja pitkäkestoinen kriisiapu suurissa tragedioissa on Suomessa vielä etsimässä vakiintunutta muotoaan. Sitä tekee moni, mutta valmius ja yhteinen koordinaatio ovat ajoittain vielä hakusessa. Oman leimansa ja mielikuvan välittömän avun valtavan suurelle määrälle antaa mm. se, että mukana on ammattilaisten lisäksi paljon myös vapaaehtoistoimijoita, joiden tehtävä on pääasiassa olla tarvitsevalle läsnä ja kuunnella – ei tyrkyttää apuaan.

Vaikka kriisiapua näyttää olevan tarjolla paljon ainakin joissain suuronnettomuuksissa, on paikallinen todellisuus arjen kriisiavun tarpeisiin vastaamisessa heikko. Kriisiavun järjestäminen on kuntien vastuulla ja sen rahoitus on pääosin siirtynyt ja siirtymässä Ray:lta kunnille, joista monilla ei ole varaa toteuttaa edes nykyistä palvelutasoaan. Kansalaisen polku kriisiapuun voi olla todella kiemurainen, monesti polkua ei edes ole olemassa. Nopealla kriisiavulla voitaisiin säästää muita sosiaalipuolen kuluja merkittävästi mm. työkyvyn vahvistamisessa ja kansalaisten elmänhallinnan pikaisessa palautumisessa ja elämänlaadun parantamisessa.

Onnea ja haastetta 20-v rikoksentorjuntaneuvostolle

2009-10-08T00:54:00.000-07:00

Erilaisten rikosten uhrit ja erilaiset ihmiset rikoksen uhrina

Rikoksen uhreilla on olemassa lukuisia erityistarpeita selviytymistä tukevan avun suhteen riippuen rikoksen laadusta, uhrista ihmisenä ja hänen taustastaan.

Tarvitaan erityispalveluita, mutta voidaanko niitä rakentamalla päästä siihen, että kaikki palvelun tarvitsijat olisivat edes jollain mittarilla samalla viivalla ja niin, ettei ”tuolien väliin” jää sellaisia uhriryhmiä, jotka eivät kuulu kenellekään?

Erilaisille ihmisryhmille pitää olla heidän tarpeisiinsa vastaavat tukipalvelut. On olemassa haavoittuvia ja erityisen haavoittuvia ihmisiä. Henkirikoksen uhrien omaiset tarvitsevat erilaisia asioita selviytymisensä tueksi kuin seksuaalirikoksen uhrit. Lähisuhdeväkivallan uhrien tukeminen edellyttää puolestaan erityisosaamista ja ymmärrystä lähisuhdeväkivallan traumatisoivasta vaikutuksesta. Ihmiskaupan uhrien auttamiseksi on valtakunnallisesti luotu viranomaisjohtoisesti erityinen auttamisjärjestelmä. On myös omaisuusrikosten uhreja, jotka ovat kokemaansa liittyen soveltuvan tuen tarpeessa.

Rikoksen uhriksi joutuneen lapsen tukemisessa on kiinnitettävä huomiota erilaisiin asioihin kuin rikoksen uhriksi joutuneen vanhuksen kohdalla. Aistivammainen rikoksen uhri tarvitsee erilaista tukea kuin liikuntavammainen. Hyvin suomenkielen taitavan ja suomen kulttuurin tuntevan tukeminen on erilaista kuin on huonosti tai ei ollenkaan kieltä taitavan ja eri kulttuurista tulevan tukeminen. Ruuhkasuomessa asuva tarvitsee erilaisia toimenpiteitä kuin haja-asutusalueella asuva. Etelä-Suomen tilanne on rikoksen uhrille eri kuin on Lapin tilanne.

Pelkään että ilman strategian muutosta, emme koskaan pääse siihen, että rikoksen uhrit olisivat edes jollain mittarilla samalla viivalla tukipalvelujen suhteen.

Me tarvitsemme kokonaissuunnitelman rikosuhrityölle, jossa sovitaan kokonaistavoitteet ja sen jälkeen kunkin toimijan yksilölliset tavoitteet. Me tarvitsemme erityisosaamisen yksiköitä, mutta me tarvitsemme myös valtakunnallisesti kattavan järjestelmän, joka pystyy tukemaan kaikenlaisia rikoksen uhreja ja ohjaamaan heitä edelleen erityispalveluihin tai kysymään oman osaamisensa tueksi neuvoja ja tukea erityispalveluista silloin, kun erityispalvelun käytännön tuki ei ulotu kyseiselle paikkakunnalle.

Eikö näin juuri ole? Eikö Rikosuhripäivystys (RIKU) ole se taho, joka tukee kaikkien rikosten uhreja. Vastaus on periaatteessa kyllä, mutta nyt RIKU kamppailee kaikkien erityispalveluiden kanssa samassa tilanteessa kipuillen riittämättömien resurssien kanssa, eikä siksi kykene hoitamaan omaa ”rooteliaan” kunnolla. Meillä ei ole kokonaissuunnitelmaa, jossa huomioitaisiin kokonaisvaltaisesti sekä järjestöjen että viranomaisten resurssit, toimet ja ohjelmat.

Väitän, että nykyisellä järjestelmällä hukkaamme huomattavan määrän osaamista, energiaa ja taloudellisia resursseja sirpalemaiseen toimintaan, jossa asiakaslähtöisyys on hakusessa ja tulos kaikkien kannalta epätyydyttävä..

Yhteistyötä sovittelun kanssa asiakaslähtöisesti

2009-09-17T03:59:00.001-07:00

Minulla oli ilo osallistua sovittelun ruotsinkielisten valtakunnalliseen koulutuspäivään Vaasassa viime sunnuntaina. Sain kertoa RIKUn toiminnasta ja tavoitteista. Tilaisuus oli miellyttävä, kuulijat olivat vastaanottavaisia ja valmiita vuoropuheluun. Vaikutelmaksi jäi, että viestini otettiin vastaan – kiitos siitä.

Pääasiallinen viestini oli, että rikosten ennalta estämisessä meille kaikille riittää töitä ja meitä kaikkia tarvitaan. Sovittelun ja RIKUn, kummankin perusta on restoratiivisessa oikeudessa. Ne tukevat molemmat parhaimmillaan myös rikoksia ennalta estävää työtä, vaikka se ei ole niiden ensisijainen tavoite. RIKU, vaikka toimiikin ensisijaisesti rikoksen uhrien puolesta, puoltaa myös sellaisia toimia joilla rikoksen tekijää tuetaan ”kaidalle tielle”.

RIKU pitää sovittelua erittäin tärkeänä yhteistyökumppaninaan. Yhteistyössä saamme enemmän aikaa kuin yksin tekemällä. Yhteistyötä voi ja tulee vielä parantaa. Nyt sitä on enemmän puheissa kuin toiminnassa. Joissain asioissa eriävien näkemysten ja näkökulmien ei tulisi olla esteenä todelliselle käytännön yhteistyölle. Asioista ja näkökulmista pitää voida keskustella ja toimintatavoista tehdä sopimuksia.

Esityksessäni jäi ajan puutteen vuoksi uupumaan mm. RIKUn tukihenkilön osallistuminen sovitteluistuntoihin uhrin tukena. Periaatteessa tällainen käytäntö on hyväksytty, mutta käytännössä sen joustavalle toteutumiselle on esteitä. Esteet lienevät asenteista ja tiedon puutteesta ja käytännön esteistä johtuvia. Tukihenkilön roolista sovitteluistunnossa ei ole riittävästi käyty keskusteluja eri henkilöstöryhmien kesken ja välillä.

Aloitteena ehdotan, että valtakunnallisesti sovittelu ja RIKU toteuttaisivat yhteisen seminaarin, jossa kummankin tahon johtotehtävissä olevat ja mahdollisesti muu soveltuva henkilöstö voisivat käydä tarvittavaa keskustelua arvoista, asenteista ja käytännöistä asiakaslähtöisesti.

Kriisityö päättäjien arvovalintojen varassa

2009-09-08T06:25:00.000-07:00

Helsingin Sanomat uutisoi to 3.9.2009 Lääkäriseura Duodecimin Käypä Hoito –ohjeiden hoitosuosituksista erilaisten traumaattisten kokemusten jälkityöstöön ja niistä johtuvien pidempiaikaisten mielenterveysongelmien ehkäisyyn. On erittäin hienoa, että tämän kaltainen suositus on nyt kriisityön kehittämisestä päättävien tahojen saatavilla. Kriisityön ottaminen esille laajemminkin on nyt jos koskaan paikallaan.

Kriisityöverkosto Suomessa ei ole kattava ja supistuu entisestään. RAY:n aiemmin vahvasti rahoittama, järjestötoiminnan kautta pääasiallisesti hoidettu kriisityö, on siirtymässä enimmäkseen kuntien harteille palveluiden ammatillisen luonteen ja pysyvyyden vuoksi. Tämän linjauksen seurauksena kriisipalvelujen kehitys on vaarassa, kun kuntien tiukka taloustilanne taantuman vauhdittamana ei mahdollista jouhevaa kriisipalveluiden haltuunottoa ja kehittämistä.

Rikoksen kohtaamiseen liittyvissä kriiseissä on usein tuen tarvetta henkisen tuen lisäksi myös käytännön asioiden hoitoon. Rikoksen uhri tai todistaja ei välttämättä tunne riittävästi oikeuksiaan eikä tiedä mahdollisista haettavista korvauksista tai tukimuodoista. Vaikka yksilö omaisi tietoa, kyvykkyyttä ja voimia peruselämässään, voi rikoksen uhriksi joutuminen lamaannuttaa hänet täysin, puhumattakaan henkilöistä, joilla on elämänhallintaan ja asioiden hoitoon liittyviä ongelmia muutenkin. Rikosoikeusviranomaisten kieli on täynnä erilaisia sanoja, joiden merkitys jää uhrille epäselväksi. Viranomaiset ovat usein myös melko kiireisiä jolloin yksilölliseen palveluun ei jää riittävästi aikaa. On tärkeää, että rikoksen uhri saa kiireettömästi tietoa oikeuksistaan ja mahdollisuuksistaan sellaisella kielellä jota hän ymmärtää. Shokissa oleva rikoksen uhri tarvitsee ehdottomasti tietoa tahosta, joka voi auttaa häntä pidemmällä aikavälillä, sillä vasta alkujärkytyksestä toipumisen jälkeen voi uhrilta odottaa asioiden rationaalista käsittelyä. Myös rikoksen mahdollisesti aikaansaama stressireaktio on havaittavissa vasta ajan kanssa. Rikokseen liittyvässä kriisityössä on tärkeää käsitellä myös mahdolliset kostoajatukset ja pyrkiä estämään yhteistyöllä kostorikoksiin turvautuminen ja/tai mahdollinen uhriksi uudelleen altistuminen.

Rikosuhripäivystyksen näkökulmasta tämän hetkinen huoli jakautuu kahteen asiaan: Rikosuhrineuvonnan alueellinen saavuus ja uhrille osoitettavien jatkopalveluiden riittävyys. Rikokseen liittyvän kriisin kohdalla uhrin henkilökohtainen käytännön asioiden neuvonta ei ole maantieteellisesti kaikkien saatavilla. Puhelinneuvonta ei ole riittävä, vaan tarvitaan lisää palvelupisteitä, joissa voi asioida erilaisten kaavakkeiden kanssa ja pidempien keskusteluiden merkeissä. Palvelun perustana oleva laaja vapaaehtoisten verkosto olisi valmiina, kunhan palvelun laajenemisen koordinointiin ja koulutukseen saataisiin valtiolta lisää varoja. Toinen puute on riittämättömät tukipalvelut perhetyö- ja mielenterveyspalveluiden saralla. Rikoksen uhriksi joutuu jossain tapauksessa useampi ihminen samaan aikaan tai rikos muuten vaikuttaa laajemmin uhrin elinpiiriin. Kuntien palvelutarjonta on riittämätön ja myös joustamaton näissä aina yhtä yllättävissä tilanteissa. Tämä tekee rikoksen uhrien auttamisesta erittäin haasteellista.

Käsillä on niin valtiotahon kuin kuntapäättäjien arvovalinta. Kun resurssit ovat tiukoilla, on tehtävä päätöksiä inhimillisen kärsimyksen minimoimiseksi ja myös pidemmän tähtäimen kustannussäästöjä ajatellen. Kriisipalveluiden yksi tärkeä tavoite on estää kriisistä mahdollisesti kehittyvä pitkäaikainen taloudellinen ja henkinen ongelmakierre. Kriisityön saatavuus niin määrällisen kuin maantieteellisen kattavuuden näkökulmasta on olennainen pitkäaikaisen työkyvyttömyyden ja muunlaisien ongelmakierteiden ehkäisylle. Kriisityöhön tehtävät satsaukset maksavat aikanaan itsensä moninkertaisesti takaisin.

Nyt se on loppu, kesä meinaan

2009-08-31T01:28:00.000-07:00

Samalla loppuu hiljaisuus blogissani.

Tätä kirjoittaessani istun lentokoneessa työmatkalla Norjassa Kirkenesistä Osloon. Olen palaamassa pohjoismaisen rikosuhrineuvoston kokouksesta Vardöstä. Kokous pidettiin Norjan pohjoisimmassa kaupungissa, jonne Norjan valtio on sijoittanut Suomen valtiokonttoria vastaavan toimielimen. Sen yhteydessä heillä on Rådgivningskontorene for våldsoffre eli Rikosuhripäivystystä vastaavan palvelun keskustoimisto.

Pohjoismainen rikosuhrineuvosto perustettiin 1996, se eli välillä muutaman vuoden hiljaiseloa, kunnes virkistäytyi noin kolme vuotta sitten. Neuvoston tavoitteena on antaa pohjoismainen foorumi kokemusten vaihtoon ja vaikuttamiseen rikosuhrityössä. Samalla se mahdollistaa keskinäisen konsultoinnin ja toinen toiselta oppimisen. Kokoukseen osallistui rikosuhripalvelun edustajia Norjasta, Ruotsista, Tanskasta ja minä Suomesta.

Lähdin kokoukseen melko vähin odotuksin, ilokseni kokous tuotti odotuksiani enemmän. Päätimme mm. jatkaa yhteispohjoismaisen internetsivujen suunnittelua. Päätimme myös materiaaliemme jakamista toinen toisellemme, mikä aikanaan toteutuu yhteisten internetsivujemme intranettiin. Seuraava, eli ensi syksyn kokous päätettiin pitää Helsingissä RIKUn isännöimänä. Seuraavaan kokoukseen kunkin kutsuu oikeusministeriönsä edustajan mukaan voidaksemme paremmin yhdessä vaikuttaa ja saada asioita eteenpäin. Ruotsin Brottsofferjouren otti tehtäväkseen hakea pohjoismaiselta ministerineuvostolta tukea yhteispohjoismaiselle rikosuhriseminaarille.

Rikosuhripalvelut ovat pohjoismaissa hyvin eri tavalla organisoitu. Se ei poista sitä tosiasiaa, että toiminnassa kohdataan samankaltaisia onnistumisia ja haasteita. Oli mielenkiintoista havaita, että jokaisella oli samankaltainen vuodesta toiseen jatkuva haaste saada poliisiviranomaiset matalammalla kynnyksellä ohjaamaan rikoksen uhreja ja rikosasian todistajia rikosuhripalveluun. Se mm. on asia, jota on tarkoitus pohtia seuraavassa kokouksessa ministeriöiden edustajien kanssa. Suomen kannalta se merkinnee sitä, että kutsun myös sisäasiainministeriön edustajan paikalle. Suomi on nimittäin ainoa pohjoismaa, jossa poliisi ja tuomioistuin ovat eri ministeriöiden alla.

Kohta olen Oslossa, joten lopettelen pieneen henkilökohtaiseen haasteeseen liittyen pohjoismaiseen yhteistyöhön. Niinhän se on, että pohjoismaisissa kokoontumisissa muut puhuvat omalla äidinkielellään, paitsi suomenkieliset suomalaiset. Olemme opiskelleet ruotsia, niin minäkin. Puhun sitä jopa mielestäni melko hyvin, joten kielen ei pitäisi tuottaa erityistä haastetta. Ongelma muodostuu siitä, että ruotsinkielen taitaminen ei takaa Norjan ja Tanskan kielen taitamista. Norjaa ja tanskaa voi ymmärtää melko hyvin hitaasti puhuttuna, jos kuulija taitaa hyvin ruotsinkielen. Yhteistyökokouksissa vaan tuppaa osallistujilta helposti unohtumaan, että joukossa on ”kielivammainen” joka edellyttää erityistä huomioimista. Olen myös todennut, että keskittyminen kolmeen vieraaseen kieleen vie energiaa paljon ja välillä ei voi välttyä siltä, että istuu kokouksessa eikä kerta kaikkiaan tiedä missä mennään. Onneksi lukemalla kokousmuistion voi aikanaan palauttaa itsensä ajan tasalle.

Rikosuhrityötä nappikaupalla

2009-06-29T23:04:00.000-07:00

Ajattelinpa juuri, että voisin aloittaa kirjoitukseni sanoilla ”hyvä päiväkirja, tänään söin ihanan lounaan Lissabonissa ja huomenna alkaa kesäloma kotona Suomessa”.

Istun nimittäin lentokoneessa jossain Lissabonin ja Frankfurtin välillä, tavoitteenani päästä konferenssimatkalta kotiin. Olin tilaisuudessa osallistua Victim Support Europen (VSE) vuosittaiseen konferenssiin ja vuosikokoukseen. Oli hieno kokemus osallistua konferenssiin, jossa sain tavata ison joukon rakkaita kollegoja Euroopan monista maista. Pelkästään tuttujen tapaaminen ei kuitenkaan ollut ainoa asia, joka teki konferenssista hienon kokemuksen, vaan tärkein anti oli nähdä kuinka VSE on viimeisten vuosien aikana onnistunut kehittymään. Se on muuttunut sisäpiirijärjestöstä avoimeksi Eurooppalaiseksi vaikuttajaksi. Konferenssissa se ilmeni sekä ohjelmassa että osallistujissa ja vuosikokouksessa asialistassa. Osallistujia oli kaksinkertainen määrä aikaisempaan (n 200), joista vain osa oli rikosuhrityötä tekevien kansalaisjärjestöjen edustajia. Suuri osa osallistujista oli eri maiden päättävissä asemissa olevia viranomaisia. Pakko todeta, ettei Suomen delegaatio hävennyt muiden maiden delegaatioiden rinnalla: erityisasiantuntija Mervi Sarimo oikeusministeriö, erityistutkija Päivi Honkatukia oikeuspoliittinen tutkimuslaitos, johtava turvallisuuskoordinaattori Johanna Seppälä Helsingin kaupunki, aluejohtaja Satu Hintikka Rikosuhripäivystys ja minä.

Konferenssi antoi paljon uusia ajatuksia, jotka vielä tätä kirjoittaessani ovat jossain määrin selkiytymättömänä massana mielessä. Voimakkaimpana mieleen tulee nyt ajatus siitä, että niin kehittynyttä kun moni asia Suomessa onkin, niin rikoksen uhrin aseman huomioimisessa olemme edelleen valitettavan takapajuisia, eikä meillä mielestäni riittävästi käytännössä seurata EU:n kehitystä näissä asioissa. Tuntui suorastaan ahdistavalta kuunnella kuinka esim. Skotlannissa lähetetään poliisilta automaattisesti noin 100000 rikoksen uhrin yhteystiedot vuosittain Rikosuhripäivystystä vastaavaan Victim Supportiin, jonka toiminnan suurin rahoittaja on valtio. Palkattua henkilöstöä on 120 ja vapaaehtoisia 500. Pohjois-Irlannissa, jossa asukkaita on n 1,7 miljoonaa ja, jonka rahoitus tulee pääosin valtion kassasta, on 60 työntekijää ja noin 150 vapaaehtoista. Enganti-Walesin Victim Supportin päärahoittaja on valtio, vapaaehtoisten määrä on yli 20000 ja palkattua henkilöstöä n 2000. Pinta-alaltaan laajassa Suomenmaassa, jossa väkiluku on yli 5 000 000 asukasta, Rikosuhripäivystyksen vuosibudjetti on kaikkineen noin 1200 000€, josta valtion osuus on alle 150 000€. Tällä rahalla saadaan palkattua henkilöstöä vähän yli 20 ja pystytään koordinoimaan runsaan 300 vapaaehtoisen toimintaa. Poliisin ohjaamina asiakkaita lähetetään Rikosuhripäivystykseen enenevässä määrin, mutta silti vieläkin varsin vaihtelevasti ja täysin riippuen yksittäisten poliisien aktiivisuudesta ja omasta halusta.

Onneksi osallistuminen aiheutti vain hetkittäistä ahdistusta, joka sekin lopulta muuttui voimaksi ja haluksi nousta barrikadeille.

VSE:n kehittymistä sisäpiirikerhosta todelliseksi vaikuttajaksi osoitti mm. sen vahvistunut vaikutus Brysselissä. Euroopan komissiosta Caroline Morgan esitelmöi rikoksen uhrin aseman parantamispyrkimyksistä EU:ssa ja antoi meille kuulijoille tietoa niistä tilaisuuksista ja tilanteista, joihin pitäisi päästä vaikuttamaan. Omiin ajatuksiini hiipi tavoite saada yhteys Suomen meppeihin, jonka aikanaan olen havainnut hyvin vaikeaksi. Paras mahdollisuutemme vaikuttaa, yksittäisinä VSE:n jäseninä, on nimenomaan omien meppiemme kautta.

Vuosikokouksessa muutoksen tuulet näkyivät yksimielisinä päätöksinä muutoksista sekä uudistuneena ja vahvistuneena järjestön hallituksena.

Alussa mainitsemani ihanan lounaan saimme nauttia vuosikokouksen jälkeen, joten tällä lennolla saatoin helposti jättää lentokoneruokailun väliin.

Kesälomatunnelmiin pikkuhiljaa siirtyen toivottelen sinullekin hyvää kesää

Raiskaus on aina rikos

2009-06-07T22:09:00.000-07:00

Raiskaus on aina rikos / Anna-Maria Hursti 4.6 HS

Mitä itse voin tehdä, on kysymys minkä haluan esittää kansalaisille liittyen rikosten ennalta ehkäisyyn. Viitaten ym. Anna-Maria Hurstin mielipiteeseen, on ehdottomasti totta, että esim. raiskaus on aina rikos ja on selvää, ettei raiskauksen uhriksi joutuminen ole uhrin syytä, eikä häntä siitä tule syyllistää, riippumatta siitä miten hän on pukeutunut.

Tästä huolimatta meidän täytyy voida avoimesti keskustella keinoista, joilla voimme ehkäistä rikoksia, myös raiskauksia. Pelkkä pukeutuminen johtaa tuskin rikokseen, sen lisäksi merkittäviä tekijöitä ovat päihtymys, ajankohta, seura ja paikka – usein myös kohtalo ja sattuma, joskus jopa suunnitelma.

Paljastavan pukeutumisen tavoite lienee näyttää viehättävältä, ei tulla raiskatuksi. On siis hyvä miettiä keinoja siihen, miten voi pukeutua haluamallaan tavalla tavoitteensa mukaisesti, mutta ei asettua alttiiksi raiskaukselle. Vaikka kaikkeen ei voi varautua, niin jotain voi kuitenkin tehdä.
Kun lähdet ”ulos”:
1. älä juo itseäsi tolkuttomaan humalaan
2. älä kävele yksin yöllä hiljaisia reittejä
3. sovi kaverin kanssa väliviesteistä
4. älä jätä lasiasi vartioimatta
5. älä mene uuden tuttavuuden autoon yksin
6. älä mene uuden tuttavuuden asuntoon yksin
7. älä jätä kaveria

Valitettavasti kaikkeen eivät mitkään varautumiskeinot auta, joskus rikoksia, raiskauksia tapahtuu silti. Joitain niistä voi kuitenkin ehkä omilla etukäteistoimillaan välttyä. Valistus ja ennakoiminen ovat hyvästä, syyllistäminen on pahasta.

Unohdettu rikoksen uhri ja rikosasian todistaja

2009-05-25T00:53:00.000-07:00

HS 17.5 ja 19.5 mielipidesivuilla oli kirjoitukset väkivallan uhrin ja rikosasian todistajan kokemuksista. Miten ja kuka näiden kirjoittajien kokemuksiin vastaa. Kenen vastuulla on väkivallan vähentäminen ja todistajien turvallisuuden lisääminen. Ei kaiketi voida ajatella, että ne olisivat jonkun tai joidenkin yksittäisten henkilöiden vastuulla, ne edellyttävät yhteisvastuullisuutta. Jokainen tietää miten yhteisen ruohonleikkurin yleensä käy. Alkuun se toimii hyvin ja jokainen käyttäjä on tyytyväinen. Pikkuhiljaa alkaa tulla hankausta. Joku ei täytä bensatankkia, tai terät jäävät puhdistamatta tai kone kaipaa huoltoa. Yleensä yksi osakas alkaa huolehtia koneesta ja muut vain hyödyntävät sitä.

Rikoksen uhrin ja rikosasiantodistajan tuen kanssa on vähän sama juttu. Ne ovat selkeästi poikkihallinnollisia tehtäviä, jotka kuuluvat valtion vastuulle, mutta jotka voidaan hyvin hoitaa järjestöissä yhteistyössä viranomaisten kanssa. Sisäisen turvallisuuden ohjelma 2 (STO 2) sisältää hyviä tarkkaan harkittuja toimenpide-ehdotuksia mm turvakotipaikkojen lisäämiseksi ja Rikosuhripäivystyksen (RIKU) toiminnan laajentamiseksi. RIKU:n osalta tavoitteksi on kirjattu toiminnan laajentamisen lisäksi todistajantuen toteuttaminen kaikkiin käräjä- ja hovioikeuksiin. Tehtävä on merkitty oikeusministeriön (om) vastuualueeksi. Toimenpide-ehdotuksesta käy ilmi, ettei tavoitteeseen voida päästä ilman valtion rahoituksen lisäystä. Om hakikin valtion kehykseensä vuodesta 2010 RIKUn toimintaan varoja. On tärkeää tiedostaa, että vaikka tehtävä on merkitty om:n vastuulle, ei se poista muiden esim. sosiaali- ja terveysministeriön eikä sisäasiainministeriön yhteisvastuuta tehtävästä. Toivottavaa on, ettei tässä kohtaa käy niin kuin käy usein yhteiselle ruohonleikkurille, vaan että yhteisvastuu kantaa myös haasteissa.

Om:ssä on tehty priorisointia. RIKU:lle suunniteltua lisäystä ei katsota voitavan sisällyttää om:n kehykseen ainakaan vielä vuodesta 2010. RIKU:n tarvitsema lisäys olisi noin 2,5 miljoonaa. HS 20.5 oli iso artikkeli oikeusministeri Tuija Braxin ajatuksista, miten oikeudenkäyntien kestoa voitaisiin lyhentää ja miten se ei edes kokonaisuudessaan tulisi maksamaan oikeastaan mitään. Tavoite on oikea. Lyhentyneet käsittelyajat ovat myös uhrin ja todistajan kannalta inhimillisesti katsottuina eduksi. Om tarvitsisi kehykseensä 35 miljoonaa lisää voidakseen vastata oikeudenkäyntien nopeuttamisen tarpeeseen. Braxin arvion mukaan summa tulisi takaisin, kun oikeudenkäyntien kestosta johtuvat kulut jäisivät pois. Om:n koko kehys on noin 1,7% valtion kuluista, kyseinen lisäys olisi siihen noin 0.1%. Mitä siis RIKU:n tarvitsema lisäys olisikaan prosentteina.

Rikoksen uhrien ja todistajien tuen vaikutusta yhteiskunnan kuluihin on vaikea arvioida, mutta on aivan selvää, että mitä huonommin kansalaiset voivat, sitä enemmän on mm. työkyvyttömyyttä. Jos rikoksen uhreille on riittävät ja hyvät tukipalvelut, ovat ne omiaan ennalta estämään uusia rikoksia. Liian usein rikoksen tekijä on itse ensin ollut rikoksen uhri. Tukipalveluista uhri saa myös tulevia rikoksia ennalta estävää valistusta. Hyvän tuen saanut rikoksen uhri pystyy palaamaan normaaliin elämään paljon nopeammin kuin henkilö, joka joutuu käymään koko prosessin ”omin voimin” läpi. Todistajien aseman ja arvostuksen parantaminen lisäisivät kansalaisten halukkuutta ilmaista todistamansa rikokset, mikä parantaisi rikosten selviämisprosenttia ja olisi samalla omiaan tukemaan rikosten ennalta estävyyttä.

Arvioni mukaan valtio saisi samoin Tuja Braxin kuvaamalla tavalla takaisin muiden yhteiskunnallisten kulujen vähentymisenä myöntämänsä 2,5 miljoonaa, jos se päättäisi rahoittaa rikosuhrityötä STO2:n toimenpide-ehdotuksen mukaisesti. Lukuja laskiessa ei voi tulla muuhun johtopäätökseen, kuin että kyse on arvoista ja asenteista – kyse on valinnoista ja poliittisesta tahdosta. Eikö nyt olisi jo aika yhdistää poliittiset voimat ja päättää, että STO 2 valtioneuvoston hyväksymät toimenpide-ehdotukset väkivallan vähentämiseksi, otetaan valtion budjettiin. Kysehän on siitä, että jossain kuluja lisätään ja sen seurauksena ne toisaalla vähenevät ja parasta tässä tapauksessa on se, että kansalaisten turvallisuus ja hyvinvointi samalla paranee.

Rikoksen uhrit jäävät ilman tukea

2009-04-20T23:26:00.000-07:00

Palattuani lomalta keväthangilta työn ääreen, sain tuoreeltaan lukea Helsingin Sanomista useita kirjoituksia siitä miten erilaisten rikosten uhrit jäävät ilman tukea. Kirjoitusten sisältö ei yllätä, mutta lämmittää. Hyvä, että muutkin ovat sen huomanneet ja puuttuvat siihen. Toisaalta kirjoitettin, että nuoret uhrit jäävät ilman tukea (Kirsi Porras, Väestöliitto) ja toisaalta siitä miten henkirikoksen uhrien omaiset ja erityisesti henkirikoksen tekijöiden omaiset jäävät ilman tukea.

Lapset ja nuoret vailla tukea

RIKUssa havahduttiin nuorten rikoksen uhrien tuen tarpeeseen jo useita vuosia sitten. Loimme itsellemme riittävät valmiudet nuorten tarpeisiin vastaamiseen osallistumalla EU-projektiin, jossa luotiin organisaatioomme soveltuva koulutusohjelma erityisesti rikoksen uhriksi joutuneiden lasten ja nuorten kohtaamiseen. Nykyisten linjaustemme mukaan jokainen RIKUn asiakastyötä tekevä, niin palkattu kuin vapaaehtoinen työntekijä, saa kyseisen koulutuksen. Käytännössä RIKUn näkökulmasta näyttää kuitenkin siltä, että nuoria tukea tarvitsevia rikoksen uhreja ei juuri ole, jos sitä arvioi asiakkaaksi ohjautuneiden nuorten lukumäärällä.

Henkirikoksen uhrien omaiset vailla tukea

Eilen istuin HUOMAn (Henkirikoksen uhrien omaisen yhdistys) ohjausryhmän kokouksessa. Yhdistyksen tavoitteena on henkirikoksen uhrien omaisten tukeminen ja aseman parantaminen. Eräs kokouksen aiheista oli kokemus, että henkirikoksen uhrien omaiset eivät saa tietoa HUOMAsta / sen palveluista ja tukitoiminnasta. RIKUssakaan ei henkirikoksen uhrien omaiset ole kovin suuri asiakasryhmä, joten osa henkirikoksen uhrien omaisista jäänee varmasti vaille tukipalveluita.

Missä mättää, miksi ei ohjata ja kuka ei ohjaa?

Ongelma ei siis pelkästään ole se, ettei tukipalvelua ole riittävästi vaan vahvasti myös se, ettei edes olemassa oleviin palveluihin ohjata. Yllä mainittuihin kysymyksiin RIKUssa on yritetty etsiä vastausta koko sen 15 vuoden olemassaolon ajan. RIKUssa on jokapäiväistä kokemukset siitä, miten asiakkaaksi ohjautuneet ihmettelevät, ettei heille kerrottu heti rikoksen tapahduttua olemassa olevista tukipalveluista. RIKUn kokemus on myös, että usein rikoksen uhriksi joutunut saa jostain syystä tiedon palvelustamme vasta pari päivää ennen oikeudenkäyntiä. Tuen järjestäminen niin nopeasti oikeudenkäyntiin, on usein vaikeaa. Jokaisen oikeudenkäyntiin johtaneen tapauksen asianomistaja on varmuudella asioinut viranomaisissa tai muualla jo paljon ennen oikeudenkäyntipäivämäärän ilmoittamista. Olisiko hän voinut saada tiedon tukipalveluista jo silloin? Mitä pitää tapahtua, että ohjausta aletaan aktiivisesti tehdä?

Tarvitsemme arvovalintoja ja poliittista tahtoa ja tietoa

Palveluihin ohjaaminen sekä riittävät tuki-, kriisi- ja terapiapalvelut edellyttävät oikeaa asennetta ja rahoitusta. Rahoituksen järjestyminen tuntuu olevan yhtä vaikeaa niin korkea- kuin matalasuhdanteen aikana. Oikea asenne edellyttää heikossa asemassa olevien oikeuksien ja tarpeiden tunnustamista. Mitä pitää tapahtua tai tehdä, että poliittista tahtoa syntyy? Liian moni uhri jää edelleen kokonaan muun kuin viralisen palvelun ulkopuolelle. Tarvotsemme mm. palveluohjauksen aktiivista kehittämistä. Uhreja kohtaavat ammattilaisetkaan eivät aina tunne tai tunnusta tarjolla olevia muita palveluita. Myös tietämättömyydestä johtuvat ennakkoluulot toisten palvelutuotantoon ja sen laatuun ovat ohjauksen esteenä.

Side effects and free mobility

2009-04-01T05:45:00.000-07:00

”Side effects and free mobility”

Osallistuin Helsingin kaupungin järjestämään kansainväliseen seminaariin ”Side effects and free mobility” maaliskuun lopulla. Seminaarin teemat koskivat rajojen avautumisesta seurannutta kerjäämistä, ihmiskauppaa ja prostituutiota. Näitä aiheita ei voinut käsitellä käsittelemättä myös yleensä maahanmuuttoon liittyviä kysymyksiä. Seminaarissa esitettiin erittäin mielenkiintoisia ajatuksia ja käytäntöjä ja osatavoitteen mukainen verkostoituminenkin toteutui.

Mikä on ihmiskauppaa, mikä lastensuojelua

Ihmiskaupan eritysasiantuntija Eva Biaudet kommentoi sanomalla, että lapsen ollessa kerjäämässä on aina kyse ihmiskaupasta. Ministeri Astrid Thors näki esimerkin ensisijaisesti lastensuojelullisena asiana. Pelkästään nämä kaksi näkökulmaa osoittavat, että käsissämme on suomalaisille uusia asioita. Ihmiskauppa käsitteenä on meille vielä selkiytymätön ja niin on myös kerjääminen ja kaikki sen lieveilmiöt. Onko ja jos on niin missä määrin, kyse meille vieraasta kulttuurista / elinkeinosta, köyhyydestä vai järjestäytyneestä rikollisuudesta? Kuinka moni vammautuneena kerjäävä on todellisuudessa vammautunut ja kuinka moni heistä on ainoastaan hyvä kerjäämään eli hyvä näyttelijä, joka osaa herättämällä sääliä, saada enemmän tuottoa? Kuinka moni pienen lapsen kanssa kerjäävä on oikeasti lapsen vanhempi, vai onko lapsi vain hyvää rekvisiittaa? Kuinka paljon kerjääminen kytkeytyy rikollisuuteen kuten esim. ihmiskauppaan?

Seminaarissa annettiin ohjeeksi ”älä anna rahaa kerjäläiselle”.

Omat arvomme ja suhtautumisemme ihmiseen vaikuttavat kerjäämiseen. Kuka meille kertoo minkä arvojen pohjalta ponnistetaan, ihmisarvojenko? Miten kerjäämiseen pitää suhtautua? Oikea suhtautuminen on riippuvaista siitä mikä kerjäämisen taustalla on? Autanko kanssaihmistäni lievittämään hänen henkilökohtaista hätäänsä, vai tuenko ei toivotun ilmiön vahvistumista, antaessani roposen kerjäläiselle? Seminaarissa pohdittiin näitä asioita monesta näkökulmasta ja lopputuloksena syntyi selkeä ohje ”älä anna rahaa kerjäläiselle” sillä se vain lisää ilmiön mukanaan tuomaa rikollista käyttäytymistä ja tukee uusia kerjäläisiä tulemaan kaduillemme kerjäämään.

Kerjäläisistä turvapaikan hakijoihin

Omissa ajatuksissani seminaari aktivoi mietteeni myös maahanmuuton yleiseen tilanteeseen Suomessa tällä hetkellä. Maahamme on tulossa ennätysmäärä turvapaikanhakijoita. Uusia vastaanottokeskuksia perustetaan arviolta jopa 50. Niihin jokaiseen tarvitaan noin 25 ammattitaitoista maahanmuuttoon liittyviä asioita ymmärtävää työntekijää. Kokonaisuudessaan osaavan henkilöstön tarve on näin laskien 1250. Mistä tämä henkilöstö löydetään? Ja jos ei löydy, niin mitä siitä seuraa? Tehdäänkö työ epäpätevien voimin niin kuin taidetaan ja toivotaan parasta?

Tilanne on mielestäni huolestuttava. Monen turvapaikan hakijan tulevaisuus on suurelta osin osaavien työntekijöiden varassa – toisaalta olemme pakon edessä. Turvapaikanhakijat tulevat ja heidät on otettava asiallisesti vastaan.

Mistä löydämme kaiken tarvittavan resurssin yleensä ulkomaalaistyöhön, voidaksemme tehdä sitä maahamme pyrkivien ja tulevien ihmisarvoa kunnioittaen?

Jännitystä ilmassa

2009-03-30T04:48:00.000-07:00

Se on näillä näppäimillä, kun saadaan tietää mitä valtion kehyspäätökset vuodelle 2010 merkitsevät. RIKUssa odottavan aika on pitkä.

Oikeusministeriö on esittänyt omaan kehykseensä valtion avustusta myös RiIKUlle. Suunnitelma perustuu valtioneuvoston vahvistamaan toiseen sisäisen turvallisuuden ohjelmaan, jossa toimenpide-ehdotuksissa on RIKUn toiminnan laajentaminen ja todistanjatuki kaikkiin käräjä- ja hovioikeuksiin. Tavoitteen toteutuminen edellyttää merkittävää valtion rahoituksen kasvua.

Toki asian tiimoilta voidaan arvailla päätöstä. Kuitenkin, niin kauan, kun emme tiedä virallista päätöstä, elämme positiivisen odotuksen vallassa. Haluamme uskoa, että valtiovarainministeriössä on ymmärretty kaikkien näiden talousvaikeuksien keskelläkin kuinka tärkeää on saada RIKUn toiminta laajemmaksi ja, että sen aika on nyt.

Niinpä niin, kohtuuden nimissä on myönnettävä, että RIKUn tarve on pienen pieni suhteessa niihin tarpeisiin mitä on koko Suomella. Eikö toisaalta voisi olla niinkin, että kun RIKUn tarve on niin pieni, niin se voitaisiin täyttää, eihän se tuntuisi missään, kun muiden tarpeet ovat niin valtavia.

Jos on niin, että tärkeille ja tarpeellisille asioille löytyy resursseja, niin kuinka tärkeys ja tarpeellisuus määritellään – kuka tai ketkä sen määrittelevät. Onhan selvää, että rikoksen uhrin näkökulmasta katsottuna rikosuhripalvelut ovat tarpeellisia, asiaa vähemmän kohdanneen ja pohtivan rikoksen tekijän mielestä eivät ehkä yhtä tarpeellisia.

Asiaa voidaan lähestyä myös arvovalintana. Haastankin päättäjät arvokeskusteluun, ei niin, että haukutaan toisten päätökset ja mielipiteet vaan niin, että pohditaan millä muulla tavalla voitaisiin päästä arvovalinnan mukaisiin tavoitteisiin. Ei ole vain yhtä tietä oikeaan osoitteeseen ja sen valitseminen perustuu arvoihin.

RIKUn arvot perustuvat ihmisoikeuksiin – ei vähä sekään.

Korkeimman oikeuden hämmentävä ennakkopäätös

2009-03-06T02:50:00.000-08:00

Kansainvälistä rikosuhriviikkoa vietettiin viikolla 8. Kuopiossa heräteltiin huomaamaan liikennerikosten uhrien tarvetta matalan kynnyksen tukipalveluihin. Vaikka seminaari ei vetänyt kansaa suurin joukoin, niin aiheen tärkeyden ja ajankohtaisuuden huomioi media kiitettäväsi. Ehkä nyt aletaan enemmänkin keskustella myös tästä asiasta.

Seminaarit seksuaalisesta väkivallasta pidettiin Hämeenlinnassa, Oulussa ja Rovaniemellä. Teema veti ja seminaarit olivat kansoitetut. Seminaarit olivat myös sisällöllisesti erittäin korkeatasoisia ja onnistuneita. Ongelmaa käsiteltiin laajasti eri näkökulmaista. Esille tuli niin traumaterapeuttinen pehmeä näkökulma kuin virallinen oikeusprosessin edellyttämä näkökulma. Ilahduttava oli havaita, että vaikka lähestymiskulma oli eri, niin asiakaslähtöisyyden tärkeydestä oltiin samaa mieltä ja tarve aukottomalle kokonaisprosessille / uhrin hoitopolulle tunnustettiin.

Erityisesti mieltäni jäi vaivaamaan syyttäjän seminaarissa esille nostama korkeimman oikeuden yllättävä ennakkopäätös liittyen alle 15-v rikoksen uhriksi joutuneen velvollisuuteen tulla oikeudenkäyntiin henkilökohtaisesti kuultavaksi, jos hän ehtii täyttää 15 vuotta ennen kun asia tulee oikeuskäsittelyyn. Erittäin varovaisin mielin ja mahdollisen tietämättömyyteni paljastaen, uskallan kuitenkin kysyä korkeimman oikeuden päätöksestä.

Lapsi todistamassa

Oletetaan, että 12 v lapsi joutuu seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Tapahtumasta tehdään hetimiten rikosilmoitus poliisille, joka alkaa tutkia tapausta. Koska alle 15 vuotiaan ei tarvitse itse tulla kuultavaksi oikeudenkäyntiin, niin todistelua varten lapsen kertomus nauhoitetaan asianmukaisesti pian sen tultua tutkintaan.

Tässä kohtaa jokaisen on hyvä huomioida se, että todennäköisesti 12-vuotiaana seksuaalirikoksen kohteeksi joutuneen lapsen henkinen kehitys vähintään hidastuu tilapäisesti tapahtuman johdosta, jolloin on odotettavissa, ettei hän 15 vuotta täytettyään ole kuitenkaan vielä henkisesti 15-vuotiaan tasolla.

Tutkinta kestää eri syistä johtuen (niinhän niillä on tapana) ja se tulee käräjille harmillisesti vasta kun lapsi on juuri täyttänyt 15 vuotta. Hän, lapsi, siis joutuu käräjäoikeuteen henkilökohtaisesti kuultavaksi todistelutarkoituksessa, eikä hänen tutkinnan alussa antamaansa todistelutarkoituksessa nauhoitettua lausuntoaan saa käyttää.

Jos juttu olisi tullut käräjille hieman aikaisemmin, ennen kuin lapsi ehti täyttää 15 vuotta, ei hänen olisi tarvinnut tulla lainkaan oikeudenkäyntiin paikalle, puhumattakaan, että hänen olisi pitänyt olla siellä kuultavana. Hänen kuulemisekseen olisi käytetty tutkinnan alussa otettua nauhoitetta. Nyt hänen on siis ”revittävä” kokemus auki, hänen on muistettava mitä silloin lähes kolme vuotta sitten tapahtui ja hänen on kyettävä selvittämään se suullisesti oikeussalissa. Nauhoitetta, joka oli otettu tuoreesti rauhallisessa ja turvallisessa ympäristössä – ei enää saa käyttää todistelutarkoituksessa.

Tilanteessa, jossa oletettu asianomistaja ei olisi vielä käräjäoikeuden istuntoon mennessä ehtinyt täyttää 15 vuotta, vaikka pian sen täyttäisikin, käytettäisiin hänen kuulemisekseen tutkinnassa otettua nauhoitetta. Tällaisessa tilanteessa on oletettavaa, että, mikäli vastaaja häviää jutun käräjäoikeudessa, niin hän mitä suurimmalla todennäköisyydellä valittaa hovioikeuteen tietoisena, että asianomistaja ehtii ennen sitä täyttää 15 vuotta eikä hovioikeus enää voi kuulla käräjäoikeudessa esitettyä nauhoitetta todisteluna. Onhan hyvin mahdollista, ettei asianomistajan henkilökohtaisessa kuulemisessa kolme vuotta tapahtuman jälkeen saatava lausunto ole yhtä vakuuttava kuin on tuoreeltaan tapahtuman jälkeen otettu nauhoite.

Korkeimman oikeuden ennakkopäätös asettaa mielestäni mm oletetun kaltaisessa tapauksessa alaikäisen rikoksen uhrin erittäin epäsuotuisaan asemaan sekä hänen oikeusturvansa että hänen rikoksesta selviytymisensä näkökulmasta. Se antaa vastapuolelle kohtuuttoman edun.

Kysymykseni on, kenen oikeusturvaa korkeimman oikeuden ennakkopäätös varmentaa ja onko se jotenkin yleisen oikeuskäsityksen mukainen? Kysyn samalla, edelleen paljastaen tietämättömyyttäni, onko korkein oikeus koskaan pyörtänyt päätöstään, jos on, niin olisiko tässä sellaiselle tilaus? Eikö olisi erittäinkin peruteltua erottaa tässä kuulemisasiassa ne lapsiin kohdistuvat rikokset, jotka tulevat tukintaan vasta uhrin täytettyä 15 v. Olisiko mitenkään mahdollista, että korkein oikeus voisi tarkentaa päätöstään niin, että jos 15-vuotta täyttänyttä täytyisikin kuulla henkilökohtaisesti niissäkin tapauksissa, joissa asianomainen on rikoksen uhriksi joutuessaan ollut alle 15 vuotta, niin myös todistelutarkoituksessa otettua nauhoitetta saisi käyttää samassa tarkoituksessa?

Olenhan väärässä, olenhan

2009-02-11T04:38:00.000-08:00

Rikosuhripäivystyksen työntekijät kokoontuivat työnsä äärellä. Aiheena oli tällä kertaa ulkomaalaistaustaisten asema Suomessa heidän jouduttuaan täällä rikoksen uhriksi. Aika ikävä yhdistelmä sellaisenaankin, meinaan olla vieraassa maassa, vieraassa kulttuurissa, kuka mistäkin syystä ja sitten joutua rikoksen uhriksi. Ennen varsinaisen kokouksen alkua keskustelu polveili vapaasti työntekijöiden vaihtaessa kokemuksiaan. Keskusteluun osallistuneet olivat juuri tulleet yhteen eri puolilta suomea.

Ulkomaalaistaustaisten ongelmat nostavat päätään Suomessa

– aivan uskomatonta – Afrikkalainen maahanmuuttajamies odottaa ystäväänsä arkiaamuna kadunkulmassa klo 07.00 aamulla. Henkilöauto on ajaa ohi, mutta pysähtyykin kohdalla. Autosta purkautuu neljä suomalaista miestä, jotka hakkaavat pahaa aavistamattoman kyytiään odottaneen. Hakkaajat ehtivät poistua paikalta ennen poliisin tuloa, jonka on hälyttänyt joku nainen nähtyään tapauksen vastapäisen kerrostalon ikkunasta.
– meilläpäin ulkomaalaistaustaiset asukkaat eivät voi jättää autoaan asuintalonsa läheisyyteen, ettei autoa tärvellä. Suomalaisten autot saavat olla rauhassa.
– Viranomainen tapasi pahoinpidellyn ulkomaalaistaustaisen naisen. Paikalla oli sekä naisen asianajaja että tulkki. Viranomainen kyseli asioista asianajajalta, joka vastasi naisen puolesta, kysymättä asiakkaansa mielipidettä, vaikka tulkki oli paikalla
- Viranomainen ei järjestänyt ulkomaalaistaustaiselle asiakkaalleen tulkkia perustellen sitä sillä, että asiakas oli saanut suomen kansalaisuuden ja se edellyttää suomen kielen kielikokeesta selviytymistä. Näin siitä huolimatta, että viranomaisen pakeille johtanut tapahtumaketju oli johtunut nimenomaan naapurin kanssa tulleesta kieliongelmasta ja väärin ymmärryksestä.

Keskustelu jatkui vielä jonkin aikaa vapaasti ennen kokouksen alkua, esimerkkejä epätoivoisista tilanteista jaettiin ja niitä riitti. Yhteinen käsitys ja huoli näytti olevan, että rasismi nostaa päätään.

Poliisin tilastot näyttävät rasistisista tai rasistisia piirteitä ilmentävistä rikoksista vain pienen osan. Jostain syystä rasistiset piirteet eivät tilastoihin kirjaudu läheskään aina, vaikka niistä olisi ilmeisiä viitteitä. Enemmän ne kirjautuvat pahoinpitelyinä tai vahingontekoina. Miksi on näin, onko kirjaamisjärjestelmässä epäselvyyksiä, vai onko asenteissa korjattavaa? On tärkeää, että ilmiöt kirjautuvat edes suunnilleen totuudenmukaisesti. Jos tilastot ovat ilmeisen vinoutuneita, ei niillä enää ole sitä käyttöarvoa, mitä niiltä odotetaan.

Olenhan väärässä, olenhan. Eihän Suomessa rasismi nosta päätään, eihän. Jos kuitenkin on niin, että se nostaa päätään, niin eiköhän ryhdytä yhteistuumin painamaan sitä nostetta alas. Meillä on suuri vaara siinä, että jos nyt ns. taloudellisen taantuman pelossa annamme vallan omille pienen ihmisen fantasioillemme, niin voimme erehtyä luulemaan, että ulkomaalaistaustaiset olisivat meille Suomalaisille uhka. Yhtä hyvin voimme nähdä heidät rikkautena.

Viranomaisten ja III-sektorin yhteistyö on valttia

2009-02-02T06:06:00.000-08:00

Viime viikolla oli Helsingissä neljäs valtakunnallinen turvallisuusseminaari. Alkusysäyksen seminaariin on aikanaan antanut ensimmäinen sisäisen turvallisuuden ohjelma ja nyt STO 2 jatkaa hyväksi havaittua perinnettä. Vuosien saatossa on tapahtunut paljon. Alussa tuntui, että kuntia oli vaikea motivoida alueellisten turvallisuussuunnitelmien tekemiseen. Nyt tuntuu siltä, että niissä jopa kilpaillaan paremmuudesta, ja hyvä niin. Alussa turvallisuussuunnittelu ja sen toteutus oli lähinnä viranomaisten tehtävä ”palo, pelastus ja poliisi”. Edistystä on tapahtunut, nykyään III-sektorikin on mukana talkoissa monien muiden viranomaistahojen lisäksi.

III-sektorin osallistumisessa RIKUn osalta on alueellisesti suuria eroja. Joillain alueilla se on mukana suunnittelussa lähes jokaisessa portaassa. Joillain alueilla se osallistuu jonkun erityisalueen suunnitteluun esim. lähisuhdeväkivalta. Silti vieläkin on alueita, joissa RIKUlla on hyvää toimintaa, mutta edustajaamme ei ole otettu mukaan alueelliseen turvallisuussuunnitteluun. Oma käsitykseni on, että meillä on hyvää osaamista ja asiantuntemusta, jota voimme jakaa.

Miksi III sektorin osallistumisen mahdollistaminen tai kumppaniksi ottaminen on joskus niin vaikeaa? Johtuuko se tiedon puutteesta vai puutuneista asenteista? Johtuuko se muutoksen vaikeudesta yleensä? Kyse ei voi olla siitä, että kenenkään tarvitsisi mustasukkaisesti pitää omasta työstään kiinni, sillä sitä meille kyllä riittää kaikille ihan yli voimienkin.

Yllä mainitsemassani seminaarissa rasahti korvaan erään viranomaisosallistujan maininta siitä, että kansalaisjärjestöt ovat vapaaehtoistoimijoita ja viranomaiset ammattilaisia – tai jotain siihen suuntaan. Lausahduksesta paljastui sekä ei-toivottua asennetta että tietämättömyyttä. Se paljasti kärjistäen sanottuna ajatuksen kansalaisjärjestön toiminnan laadusta vapaaehtoisuuteen perustuvana harrasteluna ja toisaalta viranomaisten toiminnan laatutason ammatilliseen osaamiseen ja virkavastuuseen perustuvana.

Lienee syytä avata hieman kansalaisjärjestöjen todellisuutta. Koska kansalaisjärjestöjen kirjo on suuri, niin pitäydyn esimerkein muutamaan rikosuhrityötä tekevään III sektorin toimijaan.
- Kaikki palvelussa toimijat ovat ammattilaisia (Raiskauskriisikeskus Tukinainen, Ensi- ja turvakotien liiton turvakodit ja Jussityö). - Osa palvelussa toimijoista on ammattilaisia ja osa tehtävään koulutettuja vapaaehtoisia (RIKU, Suomen Punainen Risti, Monika-Naiset liitto, Naistenlinja, Suomen Mielenterveysseuran kriisikeskukset, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen Setlementtiliitto)
- Osa vapaaehtoistyöstä on ns. ammattilaisten tekemää vapaaehtoistyötä (RIKUn juristin puhelinneuvonta)
- Pääosin vertaistukeen perustuva (Henkirikoksen uhrien omaisten yhdistys ja LOVE ry)

Vapaaehtoisten osaamisesta on todettava, että ainakin RIKUssa on moniportainen rekrytointijärjestelmä, jolla pyritään varmistamaan tehtävään soveltumattomien seuloutuminen pois. Tällä hetkellä arviolta lähes puolet vapaaehtoisistamme on taustaltaan joko sosiaali- tai terveydenhuollon tai juridiikan ammattilaisia, vaikka emme sitä edellytäkään. Kukaan valituista ei voi edetä toimintaan ilman RIKUn peruskurssia, lukuun ottamatta juristeja, joille riittää lyhyempi perehdytys heidän ammatillisen osaamisensa ja rajoitetun tehtävänsä (Juristin puhelunneuvonta) takia. Jokainen vapaaehtoinen sitoutuu RIKUn toimintalinjoihin ja periaatteisiin, mukaan lukien vaitiolovelvollisuuden. Toimintalinjat edellyttävät jokaisen asiakastyötä tekevän osallistumista ammatillisesti johdettuun työnohjaukseen sekä vuosittain tiettyyn määrään lisäkoulutuksia. Yksikään vapaaehtoinen ei toimi täysin itsenäisesti asiakassuhteessaan, vaan aina sosiaaliala ammattilaisen ohjauksessa.

Kansalaisjärjestöissä ei toimita virkavastuulla, mutta ei kuitenkaan vastuutta. Toiminnasta ollaan kokonaisvaltaisesti vastuussa asiakkaille, rahoittajille ja yhteistyökumppaneille. RIKUn toiminnassa asiakaslähtöisyys ja sen myötä laatu ovat ensisijaisen tärkeitä. Laatua tarkkaillaan ja arvioidaan mm. asiakastyytyväisyyskyselyllä ja nettipalautteella (joka on tarkoitettu yhtä hyvin asiakkaille kuin yhteistyökumppaneille).

Yhteenvetona tästä vuodatuksesta voin sanoa, että on aiheetonta asettaa III-sektorin työtä ja viranomaistyötä mitenkään kilpasille tai vastakkain. On myös turhaa ajatella, että ammattilaisen työn laatu heikkenee, kun hän siirtyy palkkatyöstä ammatillista osaamistaan edellyttävään vapaaehtoistehtävään.

Viranomaistoiminnassa ja III-sektorin toiminnassa on sekä hyvää että huonoa laatua ja sekä hyvää että huonoa osaamista. Silti kumpaakin tarvitaan ja paras tulos tulee aktiivisella ja avoimella kummankin osaamista ja mahdollisuuksia kunnioittavalla yhteistyöllä. Töitä riittää kaikille ja järkevällä yhteistyöllä ja voimien jakamisella saamme parhaan mahdollisen tuloksen. Hyvä ja toimiva yhteistyö on myös oivallinen apu hyvälle työmotivaatiolle.

Rikoksen uhrin vakuutusturvasta

2009-01-27T04:44:00.000-08:00

Suomalainen järjestelmä on niin hyvä, että melko pitkälle selviää vaikeuksienkin yli ilman vapaaehtoista vakuutusta. Monelle meistä on silti hyvinkin tuttu esim. kotivakuutus, jonka voi ostaa joko suppean tai laajan ja vaikuttaa omiin kustannuksiinsa omavastuuosuudella. Yleensä pakettiin sisältyy oikeusturvavakuutus.

Vakuutuksenottajan kannalta on ensiarvoisen tärkeää tietää, mitä vakuutus korvaa ja samalla mitä se ei korvaa. Selvitysosa saattaa olla melkoinen määrä tekstiä, jonka omaksuminen voi olla puuduttava tehtävä ja ymmärtäminen vaikeaa. Tehtävä jää helposti kesken mikä voi johtaa väärään uskoon siitä, mitä vakuutus korvaa.

Oikeusturvavakuutus antaa nimellään ymmärtää, että vakuutus korvaa ottajalleen turvaa, kun tarvitaan oikeutta. ”Onneksi otin oikeusturvavakuutuksen, saan varmaan sen kustannuksella oikeusavustajan, nyt kun sitä käräjille tarvitsen, niinhän se vakuutuksen myyjä minulle sanoi, vai sanoiko”. Kansalainen voi tarvita oikeusturvaa monessa asiassa. Vakuutusyhtiön kanta voi olla, että oikeusturvavakuutus on lähinnä riita-asioihin tarkoitettu, mutta tuleeko se vakuutuksen ottajalle selväksi? Ja vaikka tulisi, niin monelleko tulee mieleen että rikosasia ei automaattisesti ole myös riita-asia/ riitainen asia, onhan rikos vakavamman kuuloinen kuin riita!

Rikosasiassa oikeusturvaa voi tarvita joko epäiltynä, syytettynä, tai asianomistajana eli uhrina. Uhrin eli asianomistajan kannalta tarve on yleensä oikeusavustajan palkkaaminen. Luulisi, että oikeusturvavakuutus jo nimensä perusteella sopisi juuri tällaiseen tarkoitukseen. Todellisuus on toisenlainen.

RIKUn kokemus asiakkaittensa kautta oikeusturvavakuutuksista on sellainen, että oikeusavustajan kustannusten saaminen oikeusturvavakuutuksesta ei suinkaan ole itsestään selvää. Tiellä on erilaisia esteitä. Yleensä oikeusavustajaa ei kustanneta uhrille, jos tekijä on esitutkinnassa myöntänyt teon ja korvaukset. Näin siitäkin huolimatta, että tekijä voi kieltää sekä teon että korvaukset käräjäoikeuden istunnossa, johon ei hetkessä enää pysty avustajaa saamaan ja pahimmillaan ollaan tilanteessa ”ilman avustajaa”. Rikosvahingon korvausten vaatiminen / saaminen on sellainen viidakko, ettei siellä maallikko pysty oman oikeutensa mukaisesti toimimaan ilman avustajaa.

Oikeusturvansa toteutumiseksi uhri tarvitsee avustajaa tuekseen myös oman kertomuksensa esittämisessä, onhan syytetylläkin yleensä avustaja puolustamassa tämän näkökulmia. Oikeusturvan toteutumiseen ei riitä pelkkä vahingonkorvauksista huolehtiminen, vaikka näin suppeasti vakuutusyhtiöiden oikeusturvavakuutukset asiakastaan kohtelevatkin.

Harva osaa vakuutusta ottaessaan ajatella joutuvansa rikoksen uhriksi ja mitä se mahdollisesti tarkoittaisi, siksi hän ei myöskään vakuutusta ottaessaan osaa kysyä juuri tätä asiaa koskevia kysymyksiä. RIKUn kokemus on, että oikeusturvavakuutuksen olisi hyvä olla sellainen, että uhri saa sen perusteella oikeusavustajan kustannukset katetuksi, mikäli rikoksesta on tehty ilmoitus ja sen perusteella tehty esitutkinta osoittaa rikoksen todennäköisesti tapahtuneeksi.

Olkaa siis tarkkana vakuutustenne kanssa

Lähisuhdeväkivallan sovittelu

2009-01-19T22:22:00.000-08:00

Osallistuin torstaina 15.1 lähisuhdeväkivallan verkostopalaveriin Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksella (entinen Stakes). Tilaisuuteen oli kutsuttu laajasti edustajia erityisesti järjestöistä, joilla on jotain tekemistä lähisuhdeväkivallan kanssa. Ilahduttavaa oli, että osallistujia oli kolmatta kymmentä, mutta harmillista, että monen merkittävän järjestön edustus puuttui.

Käsitelty asia on erittäin tärkeä ja ajankohtainen. Lähisuhdeväkivalta on maassamme valitettavan yleistä, eikä sen estämiseksi ole tehty riittävästi, vaikka yritystä on ollut. Toisaalta sovittelun ja lähisuhdeväkivallan yhteensopivuus tai -sopimattomuus on puhuttanut ja nostattanut tunteita. Uutena tulokkaana sovittelu valtakunnallisena ja lakisääteisenä on vielä kehitysvaiheessa, jolloin toiminnan muokkaaminen on edelleen ajankohtaista ja kehittämishalua löytyy.

Palaveri oli onnistunut.

Ensimmäisen kerran voitiin eri tavalla lähisuhdeväkivallan sovittelusta ajattelevien kesken keskustella asiallisesti ilman rakentavaa käsittelyä estäviä tunnekuohuja. Ehkä eräs eniten ristiriitaa herättänyt asia on tietämättömyys siitä, mitä lähisuhdeväkivallan sovittelu on ja mihin suuntaan sitä ollaan valmiita kehittämään. Palaverissa saatiin tietoa käytännöistä ja tieto siitä, että sovittelussa on luotu erityinen henkilöstön koulutusohjelma nimenomaan lähisuhdeväkivallan sovitteluun. Yhteinen huoli sekä sovittelun edustajilla, että siihen lähisuhdeväkivallan osalta kriittisesti suhtautuvulla oli selkeästi rittävän tuen puute osapuolille.

Suurena puutteena nähtiin yhteisymmärryksessä se, että maastamme puuttuu verkosto matalan kynnyksen palveluita lähisuhdeväkivallan osapuolille. Turvakotiverkostomme on liian harva. Kriisikeskusten voimavaroja vähennetään vaikka kunnat eivät pysty vastaamaan syntyvään tarpeeseen. Valtakunnallinen koordinaatio on luvattu THL:een, mutta sen resursseista ei vielä ole tietoa. Kaiken kaikkiaan tultiin siihen tulokseen, että suurin ristiriita ei ole lähisuhdeväkivallan sovittelu, vaan matalan kynnyksen kriisipalvelujen puute osapuolille. Rikosuhripäivystys ja sovittelukin ovat vain yksittäisiä lenkkejä palveluketjussa, joka lähisuhdeväkivallan uhrille pitäisi olla tarjolla. Tarvitaan ennalta estävää ja hoitavaa työtä sekä seurantaa.

Palaveri ei tuottanut yhteistä näkemystä sovittelun soveltuvuudesta lähisuhdeväkivaltataan, mutta nyt ainakin erilaisista näkemyksistä voidaan keskustella. Erilailla ajattelevat mahtuvat hyvin saman pöydän ääreen ja tavoite väkivallan vähentämiseksi on yhteinen.

Tietoa Rikosuhripäivystyksestä (RIKU)

2009-01-14T00:36:00.000-08:00

Tietoa RIKUsta saat verkkosivuiltamme http://www.riku.fi/. Vastauksia kysymyksiisi liittyen aiheeseemme saat osoitteesta http://www.rikunet.fi/